QPR Q3-aamutulos: Avainluvut odotuksiin, taseasema yhä kireä suunnatusta annista huolimatta
QPR:n Q3-luvut olivat pitkälti ennusteidemme mukaiset, kun liikevaihto elpyi merkittävästi heikosta vertailukaudesta ja tehdyt kustannussäästöt kampesivat käyttökatteen positiiviseksi. Uusmyynnin näkymissä ei ole näkyvissä merkittävää helpottumista lähiaikoina, ja strategian keskiössä olevien SaaS-tuottojen kasvu jäi lievästi odotuksistamme. Huolimatta onnistuneesta kannattavuuskäänteestä, kassavirta oli Q3:lla selvästi negatiivinen, jonka myötä yhtiö taseen puskurit ovat edelleen ohuet neljänneksen aikana tehdystä suunnatusta annista huolimatta.
Liikevaihto elpyi odotetusti heikosta vertailukaudesta
QPR:n Q3-liikevaihto kasvoi 23 % 1,8 MEUR:oon ollen linjassa ennusteemme kanssa. Strategian keskiössä olevat SaaS-tuotot kasvoivat 33 % alittaen lievästi 37 %:n kasvua odottaneen ennusteemme. Edelliseen kvartaaliin nähden SaaS-tuotot supistuivat hieman (Q3’23: 0,585 MEUR vs. Q2’23: 0,595 MEUR). Tätä voi pitää pienenä pettymyksenä ja kertoo uusmyynnin vaikeudesta haastavassa markkinassa. Konsultointi elpyi odotetusti erittäin heikolta vertailukaudelta (0,54 MEUR, +24 %), jääden kuitenkin hieman ennusteestamme (0,64 MEUR). Sen sijaan ohjelmistolisenssien myynti ylitti ennusteemme, mitä tuki suurempi lisenssisopimus Lähi-idässä.
Tulos saatiin kammettua nollan tuntumaan
QPR:n Q3-liiketulos oli 0,0 MEUR (Q3’22: -1,1 MEUR), mikä oli linjassa ennusteemme kanssa. Tulos parani siten selvästi erittäin heikosta vertailukaudesta, mitä tuki liikevaihdon kasvu sekä Lähi-idän ongelmaprojektien loppuun saattaminen aiemmin tänä vuonna. Tämä näkyi etenkin bruttokatteen merkittävässä elpymisessä (Q3’23: 92 % vs. Q3’22: 72 %). Yhtiön tekemät muutosneuvottelut ovat myös pienentäneet kulurakennetta selvästi, jossa pysyvien henkilöstövähennysten lisäksi kvartaalille osui määräaikaisia lomautuksia tukien kannattavuutta. Yhtiön rahavirta oli kvartaalilla nollatuloksesta huolimatta voimakkaasti pakkasella (investointien jälkeen -0,7 MEUR), mikä on huolestuttavaa. Tämä voi kuitenkin selittyä käyttöpääoman muutosten ajoituksilla, mutta asiaa täytyy vielä selvittää päivän aikana lisää. Selvästi negatiivisen rahavirran myötä yhtiön rahavarat Q3:n lopussa olivat kvartaalin aikana tehdystä suunnatusta annista (noin 0,7 MEUR:n nettotuotot) huolimatta vain 181 TEUR.
Ohjeistus oli jo tiedossa maanantaina annetun tulosvaroituksen myötä
QPR toisti odotetusti maanantaina tulosvaroituksen yhteydessä antamansa ohjeistuksensa, jossa yhtiö odottaa koko vuoden liikevaihdon pysyvän samalla tasolla kuin 2022. Yhtiö odottaa käyttökatteen paranevan huomattavasti ja päätyvän selvästi positiiviseksi. SaaS-tuottojen liikevaihdon kasvun yhtiö odottaa olevan yli 35 %. Nykyiset ennusteemme odottavat liikevaihdon kasvavan 2 % 8,0 MEUR:oon ja käyttökatteen päätyvän 0,5 MEUR:oon. Yhtiö on onnistunut säästötoimenpiteissään hyvin ja kulurakenne on saatu tänä vuonna hallintaan. Kestävään kannattavuusparannukseen ja tuloskasvuun pääsemiseksi edelleen kriittistä olisi kuitenkin saada aikaan kasvua, jonka osalta näkymiä uuden ohjeistuksen myötä lievästi laskettiin. Yhtiön mukaan loppuvuoden myyntiä painaa osa ydinliiketoiminnan ulkopuolisista julkisen sektorin konsultointiprojekteista, jotka ovat päättyneet ennenaikaisesti tai toteutuvat alkuperäistä laajuuttaan pienempinä. Toisaalta myös ohjelmistomyynnin näkymät vaikuttavat edelleen haastavilta, mistä SaaS-tuottojen lasku edellisen kvartaalin tasoon nähden osaltaan viestii.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
QPR Software
QPR Software Oyj (QPR) on vuonna 1991 perustettu yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioiden toiminnan kehittämiseen suunnattujen ohjelmistojen, ratkaisujen ja konsultointipalveluiden tarjoaja. Yhtiö on erikoistunut prosessilouhinta-, mallinnus- ja suorituskykyjohtamisen ohjelmistoihin ja ratkaisuihin. QPR on toimittanut tuotteitaan yli 50 maahan jälleenmyyjien kautta, mutta yhtiön jalansija on vahvimmillaan Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.09.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 7,8 | 8,0 | 8,3 |
kasvu-% | −14,41 % | 2,21 % | 3,92 % |
EBIT (oik.) | −2,8 | −0,6 | −0,3 |
EBIT-% (oik.) | −35,41 % | −6,95 % | −3,79 % |
EPS (oik.) | −0,18 | −0,04 | −0,02 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | 25,55 | 15,35 |