Qt Group Q2 torstaina: Suunta jatkuu ylöspäin
Ohjelmistokehitystyökaluja kehittävä Qt Group julkistaa Q2-raporttinsa torstaina kello 13:00, minkä yhteydessä järjestämme tulosjulkistuksen liveseurannan. Arvioimme yhtiön jatkaneen alkuvuoden mukaisesti hyvää liikevaihdon ja kannattavuuden kasvua. Raportin keskeisenä antina odotamme Q2-lukujen ohella päivitystä yhtiön kasvunäkymiin, joissa etenkin jakelulisenssien näkymä on ennusteriskejä aiheuttava muuttuja.
Liikevaihdon kasvu on jatkunut kehittäjä- ja laadunvarmistuslisenssien vedolla
Odotamme Qt:n Q2-liikevaihdon kasvaneen vertailukaudesta 28 % (vertailukelpoisin valuutoin ~30 %, Axivion-kaupasta tukea noin +3 %-yksikköä) 47,4 MEUR:oon. Vertailukautena tapahtui siirtymää 3 vuoden lisensseistä 1 vuoden lisensseihin, mikä helpottaa Q2:n kasvua alkuvuoteen nähden (Q1’23 liikevaihto: +24 % v/v). Q2:n kasvua on ajanut tutusti erityisesti kehittäjälisenssit, laadunvarmistustyökalut sekä konsultointi. Laitevalmistajien tuotantomäärät ovat paineessa globaalin talouden haasteiden myötä, mikä hidastaa jakelulisenssien kasvua, vaikka uusia Qt:ta käyttäviä laitteita tuleekin jatkuvasti markkinoille.
Operatiivinen kannattavuus kulkee liikevaihdon mukana yläviistoon
Odotamme oikaistun Q2-liikevoiton kasvaneen liikevaihdon mukana 12,6 MEUR:oon (Q2’22: 10,0 MEUR) ja pysytelleen noin 27 %:ssa liikevaihdosta. Skaalautuvan kasvun myötä Qt:n kannattavuus lähtökohtaisesti kasvaa liikevaihdon kasvua nopeammin. Yhtiö kuitenkin ylläpitää merkittäviä kasvua tukevia rekrytointeja, jotka ovat arviomme mukaan nostaneet kiinteitä kuluja noin liikevaihdon kasvun tahtia. Yrityskauppojen nostamat PPA-poistot painavat edelleen raportoidun liikevoiton kasvuennustettamme. Tuloslaskelman alarivien ennusteemme ovat laskusuuntaisia, mikä selittyy pääasiassa vertailukauden kertaluonteisista valuuttakurssivoitoista rahoituserissä.
Arvostusta ohjaavat kasvunäkymät säilynevät edelleen ennallaan
Lähivuosien kasvunäkymä on nähdäksemme tällä hetkellä keskeisin ajuri Qt:n arvostukselle. Qt ohjeistaa vuodelle 2023 arvioivansa liikevaihdon kasvavan 20–30 % (Inderes: +25 %) ja liikevoittomarginaalin (EBITA-%) olevan 20–30 % (Inderes: 26 %). Huhtikuun lopussa toistetun ohjeistuksen antamisen jälkeen yhtiön markkinaympäristössä ei nähdäksemme ole tapahtunut olennaisia muutoksia eivätkä yhtiön kommentit Q2-tulosjulkistuksen hiljaista kautta edeltäneessä analyytikkopuhelussa myöskään tähän viitanneet, joten emme usko ohjeistukseen tulevan muutoksia. Qt:n kasvuvauhti jäähtyi viime vuonna vahvoista vuosista 2020–2021. Arvioimme yhtiön valuuttaoikaistun orgaanisen kasvun kuopan osuneen lyhyellä aikavälillä viime vuoteen ja liikevaihdon vuosittaisen kasvun pysyvän lähivuodet vakaampana 20–30 %:n suuruusluokassa. Epävarmuus jakelulisenssien kasvuvauhdista tuo ennusteisiin kuitenkin vaikeasti ennakoitavan ajurin.
Muokkaus 3.8. 9:57: Konsensusennusteet lisätty taulukkoon.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Qt Group
Qt Group on vuonna 1994 perustettu yhtiö, joka tarjoaa globaalin myyntiverkoston avulla ohjelmistokehittäjille alustariippumatonta sovelluskehitysympäristöä ja siihen liittyviä työkaluja.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.05.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 155,3 | 193,6 | 248,3 |
kasvu-% | 28,21 % | 24,62 % | 28,27 % |
EBIT (oik.) | 42,2 | 51,2 | 68,5 |
EBIT-% (oik.) | 27,20 % | 26,45 % | 27,57 % |
EPS (oik.) | 1,55 | 1,69 | 2,25 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 28,73 | 50,09 | 37,55 |
EV/EBITDA | 25,33 | 39,03 | 29,68 |