Qt Group toimittajasopimukseen General Motorsin kanssa
Qt tiedotti solmineensa toimittajasopimuksen General Motorsin (GM) kanssa. Sopimuksen myötä GM voi suunnitella, kehittää ja testata ajoneuvojensa digitaalisia käyttöliittymiä Qt:n teknologialla ja ottaa ne käyttöön kaikille kokoonpanolinjoillaan ja eri tuotemerkeissä. GM:n tuotemerkkeihin kuuluvat mm. Cadillac, Chevrolet ja GMC.
Laajennettu tuotetarjonta näyttää purevan asiakaspäässä
Tiedotteessa kerrotaan GM:n hyödyntävän Qt:n koko tuotevalikoimaa suunnittelu- ja kehitystyökaluista testaus- ja laadunvarmistustyökaluihin. Jälkimmäiset ovat pitkälti Froglogic- ja Axivion-yritysostojen avulla rakennettuja tuotteita. Siten myös GM-sopimuksen tietojen valossa näistä yritysostoista saatu teknologia vaikuttaa löytäneen paikkansa osana Qt:n ydintuoteportfoliota.
Sopimus lienee jo Q4:n peruja
Qt kertoi Q4-tiedotustilaisuudessa voittaneensa neljänneksellä myös uusia suurasiakkuuksia ja viittasi tällöin näiden mahdolliseen myöhempään julkistamiseen. Uskomme nyt tiedotetun GM-sopimuksen olleen tässä joukossa ja siten toteutuneen jo Q4:n aikana. Arvioimme sopimuksesta tuloutuneen alkuvaiheessa vasta rajattuihin malleihin käytettävien lisenssien liikevaihtoa. Suuremman liikevaihdon potentiaalin näemme olevan tulevaisuudessa asiakkuuden laajentamisessa läpi GM:n eri tuotemerkkien mallien. Tiedotteen mukaan GM julkaisee Ultifi-ohjelmistoalustan myöhemmin vuonna 2023. Tiedotteen perusteella Qt:n teknologia on tulossa käyttöön ohjelmistoalustojen tuleviin versioihin, mikä toisi Qt:n ajan kuluessa käyttöön koko GM:n tuoteportfoliossa.
Qt:n kasvu vaatii jatkuvia onnistumisia uusasiakashankinnassa sekä erityisesti Qt-teknologian käytön laajentamisessa voitetuissa asiakkuuksissa. Ennusteissamme odotamme yhtiöltä merkittävää kasvua eikä tiedote vaikuta näkemykseemme yhtiöstä. Q4-tuloksen yhteydessä hiljattain julkaisemamme yhtiöraportti Qt:sta on edelleen ajankohtainen ja luettavissa täältä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
