Reka Industrial nosti kuluvan vuoden ohjeistustaan
Reka Industrial nosti keskiviikkona vuoden 2022 tulosohjeistustaan. Ohjeistuksen nosto ei aiheuta välitöntä ennusteiden muutospainetta, sillä ennusteemme ovat linjassa päivitetyn ohjeistuksen kanssa.
Ohjeistus nousi pykälän verran
Päivitetyn ohjeistuksen mukaan vuonna 2022 käyttökatteen (MEUR) odotetaan parantuvan edellyttäen, että COVID-19 pandemian ja geopoliittisen tilanteen aiheuttamat vallitsevat olosuhteet eivät olennaisesti vaikuta yhtiön toimituskykyyn. Yhtiön mukaan käyttökatteeseen tulee myös vaikuttamaan oleellisesti, missä määrin ja kuinka nopeasti se pystyy siirtämään jatkuvan kustannusnousun myyntihintoihin sekä metallien hintavaihtelut. Aikaisemmin käyttökatteen odotettiin pysyvän samalla tasolla tai parantuvan.
Ennusteemme ovat linjassa päivitetyn ohjeistuksen kanssa
Kuluvan vuoden käyttökatteen ennusteemme on 13,9 MEUR:ssa, mikä vastaa noin 23 %:n kasvua suhteessa vuoden 2021 tasoon (2021 käyttökate 11,3 MEUR). Siten ennusteemme ovat linjassa päivitetyn ohjeistuksen kanssa, eikä ohjeistuksen muutos aiheuta ennusteiden muutospainetta tai vaikuta näkemykseemme. Huomioitavaa on, että tulosta tukee kuluvana vuonna Nestor Cablesin myynnistä saatava myyntivoitto, joka kirjataan Q3:lle. Tästä oikaistuna odotamme tuloksen kasvavan käyttökatteen tasolla noin 11 %.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
