Relais Q2 torstaina: Vastassa vaisun vertailukauden luvut
Relais julkistaa Q2-tuloksensa torstaina noin klo 09.00. Odotamme yhtiön liikevaihdon kasvaneen vertailukaudesta sekä orgaanisesti että epäorgaanisesti. Operatiivisen tuloksen ennustamme taas vahvistuneen vaisulta vertailukauden tasolta selkeästi. Relais ei ole antanut kuluvalle vuodelle numeerista ohjeistusta, emmekä odota sellaista annettavan tässäkään kohtaa.
Ennusteissa lievä orgaaninen ja epäorgaaninen kasvu
Ennustamme Relaisin liikevaihdon kasvaneen Q2:lla 8 % vertailukauden tasosta 63,5 MEUR:oon. Ennusteissamme liikevaihto on kasvanut orgaanisesti 2 %. Lisäksi kasvua vahvistavat Skeppsbrons-, SET A/S- ja Adita-yritysostot. Kaiken kaikkiaan arvioimme kysyntäkuvan säilyneen Q2:lla sekä varaosien että varusteiden, mutta myös korjaamo- ja huoltoliiketoiminnan osalta kohtuullisen hyvänä. Vastatuulta kasvuvauhdilla arviomme mukaan aiheuttaa edelleen Ruotsin kruunu, joka on jatkanut heikentymistään ja hidastaa raportoitua kasvua.
Tulosodotukset ovat selkeästi vaisun vertailukauden yläpuolella
Ennusteemme Relaisin Q2:n liikevoitoksi ilman PPA-poistoja (EBITA) on 5,0 MEUR, mikä vastaa selkeää tulosparannusta suhteessa vertailukauteen. Tämä vastaa 7,9 %:n EBITA-marginaalia ja selkeää parannusta suhteessa vertailukauden 5,8 %:n tasoon. Odotammekin Q2:n kannattavuuden palautuvan tavanomaiselle tasolle tiettyjen operatiivisten haasteiden ja koronapandemian värittämältä vertailukaudelta. Olemme kohottaneet nettorahoituskulujen ennusteitamme lievästi tulosennakon yhteydessä, mikä heijastelee odotuksia kruunun heikentymisen aiheuttamista valuuttakurssieroista. Siltikin, operatiivisen tuloksen kasvua peilaten odotamme Q2:n oikaistun osakekohtaisen tuloksen kipuavan selvästi yli vertailukauden ja 0,13 euroon osakkeelta (aik. 0,16 euroa/osake).
Ohjeistuksen sijaan huomio kohdistuu markkinakommentteihin
Relais ei ole antanut kuluvalle vuodelle numeerista ohjeistusta, emmekä odota sellaista annettavan myöskään nyt. Tuloksen yhteydessä huomiomme kohteena ovatkin ajan tasaisen taloudellisen katsauksen lisäksi yhtiön kommentit markkinanäkymistä sekä viime vuonna aloitetun tehokkuusparannusohjelman tuloksista. Relais kertoi viime viikolla yritysostosta Norjassa, kun se osti korjaamolaitteita toimittavan liiketoiminnan. Tulemme huomioimaan yhtiön kokoluokassa pienen yritysoston ennusteissamme Q2-raportin yhteydessä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Relais Group
Relais Group on vuonna 2010 perustettu ajoneuvojen jälkimarkkinoilla erilaisia liiketoimintoja pitkäjänteisesti omistava ja kehittävä konserni. Konsernin nykyiset liiketoiminnot muodostuvat varaosien ja sähkövarusteiden tukkumyyntiä sekä hyötyajoneuvojen korjaamo- ja huoltoliiketoimintaa harjoittavista yhtiöistä, jotka toimivat Pohjoismaissa ja Baltiassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.08.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 260,7 | 277,5 | 289,6 |
kasvu-% | 9,62 % | 6,45 % | 4,36 % |
EBIT (oik.) | 23,0 | 29,8 | 31,9 |
EBIT-% (oik.) | 8,81 % | 10,74 % | 11,03 % |
EPS (oik.) | 0,80 | 0,97 | 1,12 |
Osinko | 0,40 | 0,42 | 0,44 |
Osinko % | 3,92 % | 3,22 % | 3,37 % |
P/E (oik.) | 12,67 | 13,40 | 11,66 |
EV/EBITDA | 8,96 | 8,38 | 7,80 |