Rovio Q4 perjantaina: Edessä mielenkiintoinen, uusien pelijulkaisujen värittämä vuosi
Rovio julkaisee Q4-tuloksensa perjantaina klo 9.00. Käymme tulosta läpi klo 8.50 alkavassa peliyhtiölivessä yhdessä samaan aikaan julkaistavan Remedyn Q4-raportin kanssa. Odotamme Rovion peliliikevaihdon kasvaneen vahvasti edellisestä neljänneksestä sekä vertailukaudesta erityisesti Ruby Games -yritysoston siivittämänä. Myös tuloksen osalta odotamme myönteistä kehitystä vertailukauteen nähden kärkipelien vahvan kannattavuuden sekä Ruby Gamesin tukemana. Roviolla on edessä mielenkiintoinen vuosi, sillä uusien pelijulkaisujen sekä Ruby Gamesin pitäisi siivittää yhtiön liikevaihto tänä vuonna vahvemmin kasvuun. Näin ollen kommentit kasvunäkymistä ja käyttäjähankinnan tasosta ovat erityisen huomion kohteena raportissa. Seuraamme myös mielenkiinnolla kommentteja tammikuussa globaalisti julkaistusta Angry Birds Journey -pelistä, joka alustavan vastaanoton perusteella näyttää lähteneen lupaavasti liikkeelle. Näemme Rovion arvostuksen maltillisena, mikäli yhtiö onnistuu saamaan liikevaihtonsa kasvu-uralle uusien pelien avulla.
Ruby Games -yritysosto ja AB Journey vauhdittaneet peliliiketoiminnan kasvua
Odotamme Rovion Q4-liikevaihdon kasvaneen 10 % 75,4 MEUR:oon. Peliliiketoiminnan liikevaihdon (Q4’21e: 72,5 MEUR) odotamme kasvaneen 13 %, josta arviolta 7 %-yksikköä on Ruby Gamesin tuomaa epäorgaanista kasvua. Loppuvuoden orgaanista kasvua on tukenut hyvin koemarkkinoilla kasvanut Angry Birds Journey -peli, joka julkaistiin virallisesti tammikuun lopussa. Myös Apple Arcade -palvelussa julkaistu Angry Birds Reloaded tukee kasvua vertailukauteen nähden. Samaan aikaan odotamme Rovion kärkipelien jatkaneen vakaata hyvää suorittamistaan. Yhtiö avasi tarkempia pelikohtaisia kuulumisia Q4:n alkupuolen osalta joulukuun analyytikkotapaamisessa. Brändilisensoinnin Q4-liikevaihdon odotamme laskeneen 29 % 2,9 MEUR:oon.
Kannattavuudessa odotamme myönteistä kehitystä vertailukaudesta
Ennustamme Rovion oikaistun Q4-liikevoiton kasvaneen vertailukaudesta ja olleen 12,3 MEUR (Q4’20: 7,5 MEUR). Tämä vastaa hyvää 16 %:n liikevoittomarginaalia (Q4’20: 11 %). Arvioimme kärkipelien hyvän suorituksen sekä Ruby Gamesin tukeneen tuloskasvua loppuvuodesta. Huomautamme, että vertailukauden raportoituja lukuja painoi Angry Birds Legends -pelin 4,6 MEUR:n alaskirjaus. Rovio ennakoi joulukuussa Q4:n käyttäjähankinnan osuuden liikevaihdosta olevan suunnilleen edellisen neljänneksen tasolla (Q3’21: 26,4 %), mutta AB Journeyn vauhdikas skaalaus on voinut nostattaa osuutta hieman. Brändilisensoinnin liikevoiton ennustamme olleen 0,4 MEUR, mutta suurten poistojen vuoksi käyttökatteen (1,8 MEUR) ja kassavirran olleen tätä parempia. Muut-segmentin liiketappion odotamme olleen edellisen neljänneksen tasolla (-2,7 MEUR). Ennustamme yhtiön hallituksen ehdottavan viime vuoden tasolla pysyvää 0,12 euron osakekohtaista osinkoa.
Tänä vuonna kasvuun uusien pelien siivittämänä
Rovio ei antanut vuodelle 2021 numeerista ohjeistusta, emmekä odota yhtiön antavan tarkkoja näkymiä myöskään kuluvalle vuodelle, sillä se on pitkälti kiinni uusien pelien skaalausnopeudesta. Sijoittajien on hyvä muistaa, että mitä paremmalta uusien pelien tunnusluvut näyttävät, sitä enemmän Rovion kannattaa investoida niiden käyttäjähankintaan. Tämä rasittaa etupainotteisesti yhtiön kannattavuutta, mutta vastaavasti vahvistaa kasvunäkymää, sillä Rovio tyypillisesti tavoittelee käyttäjähankintapanostuksilleen 12 kuukauden takaisinmaksuaikaa. Nykyiset ennusteemme odottavat Rovion liikevaihdon kasvavan tänä vuonna 9,5 % 310 MEUR:oon muun muassa Ruby Gamesin ja Angry Birds Journeyn siivittämänä. Muita potentiaalisia koemarkkinoilla olevia kasvuaihioita ovat tällä hetkellä Ruby Gamesin Hunter Assassin 2 sekä Rovion joulukuussa koemarkkinoille siirtynyt ensimmäinen Muumi-peli. Oikaistun liikevoittomarginaalin odotamme laskevan 13 %:n tasolle (2021e: 15 %) käyttäjähankinnan kulujen kasvaessa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille