Sampo jatkaa omien osakkeiden ostoja aiemmin kerrotun mukaisesti
Sampo kertoi tiistaina aloittavansa 400 MEUR:n omien osakkeiden osto-ohjelman. Osakkeita ostetaan enintään 12,5 miljoonaa kappaletta tai 2,4 % kaikista Sammon osakkeista. Osto-ohjelmasta kerrottiin jo Q4-tuloksen yhteydessä ja se on osa Nordeasta saatujen ylimääräisten pääomien palauttamista omistajille. Omien ostot olivat jo mukana ennusteissamme.
Sammolla on edelleen ylimääräistä pääomaa taseessaan noin 2 euroa per osake ja Mandatumin osittaisjakautumisen jälkeen summa saattaa hieman kohota tästä. Pääoma on kuitenkin pitkälti sidottuna PE-sijoituksiin ja Sammon taseen tyhjennys onkin tulossa hiljalleen päätökseen. Odotamme 2024 keväältä vielä 1e/osake lisäosinkoa sekä uutta noin 500 MEUR:n omien osakkeiden osto-ohjelmaa. Huomautamme, että tämä voitonjako on ainakin osittain riippuvainen PE-sijoitusten irtaantumisaikatauluista.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille