Siili: Markkinatilanne iskee myös Siiliin, joka laski ohjeistusta
Siili kertoi eilen alentavansa ohjeistustaan vuoden 2023 liikevaihdosta ja selvemmin tulosohjeistustaan. Ohjeistuksen lasku johtuu markkinatilanteen heikentymisestä, mikä on hidastanut uusien hankkeiden aloituksia Suomessa ja kansainvälisesti. Sektorin kommenttien perusteella tämä näkyy varsinkin räätälöidyssä ohjelmistokehityksessä ja etenkin yksityisen sektorin asiakaskunnassa, jotka ovat Siilin keskeisiä osa-alueita. Laskimme tulosvaroituksen myötä varsinkin tulosennusteita ja sitä heijastellen osakkeen tavoitehintaa 16,0 euroon (aik. 18,0). Toistamme kuitenkin lisää-suosituksen, sillä osakkeen arvostuskuva on maltillinen (2024e EV/EBIT 8x).
Siili laski selvemmin tulosohjeistusta
Yhtiö arvioi nyt vuoden 2023 liikevaihdon olevan 120–140 MEUR (aik. 125-145) ja EBITAn 8,3–11,8 MEUR (aik. 12–15,5). Markkinatilanteen heikentyminen kuluvan vuoden aikana on lisännyt epävarmuutta, mikä on hidastanut uusien hankkeiden aloituksia Siilin asiakaskunnassa Suomessa ja kansainvälisesti. Kysynnän kääntyminen jälleen kasvuun vaatii nähdäksemme talousnäkymän piristymistä. Hintakilpailu markkinoilla on myös lisääntynyt, mikä vaikeuttaa inflaation myötä kasvaneiden kustannusten siirtämistä asiakashintoihin. Näkemyksemme mukaan markkina on tällä hetkellä haavoittuvassa tilanteessa, kun osalla toimijoista on matalat laskutusasteet ja he yrittävät paikata tätä matalimmilla tuntihinnoilla. Arvioimme pahimman hintakilpailun kuitenkin olevan suhteellisen lyhytaikaista, kun markkinat hakevat kysynnän ja tarjonnan tasapainoa. Siili kertoi tehostavansa ja lisäävän toimenpiteitä myynnin kasvattamiseksi sekä kustannustehokkuuden parantamiseksi. Arvioimme tämän tarkoittavan myös lomautuksia ja mahdollisesti muutosneuvotteluita osalle henkilöstöstä.
Laskimme tulosennusteita 15-30 % lähivuosille
Lyhyellä aikavälillä myös Siili on vahvasti markkinoiden armoilla, mikä tekee ennustamisesta vaikeaa. Arvioimme yhtiön pystyvän jälleen jopa yli 10 %:n EBITA-marginaaleihin markkinan palautuessa. Palautumisen ajoitukseen liittyy kuitenkin selvää epävarmuutta ja se riippuu yleisen talouden tilanteesta. Laskimme tulosvaroituksen ja markkinakommenttien ajamana liikevaihtoennusteita maltillisemmin ja tulosennusteita selvästi lähivuosille. Ennustamme nyt yhtiön kasvavan 7 % 127 MEUR:oon ja EBITAn olevan 9,6 MEUR. Ennustemme ovat näin hieman alle uusien ohjeistushaarukoiden keskivälin. Siili on voittanut alkukesän aikana useita julkisen sektorin kilpailutuksia, mutta osa näistä on tullut matalilla tuntihinnoilla. Ymmärryksemme mukaan matalat tuntihintavoitot ovat varotoimenpiteitä, koska toimitusvelvoitetta ei tässä ole. Näin yhtiö voi halutessaan toimittaa kyseisiä projekteja todennäköisesti ainoastaan, mikäli muu asiakaskysyntä jatkuisi pidempään heikkona.
Osakkeen arvostus on maltillinen ja tuotto-odotus houkutteleva
Siilin arvostusta tarkastellessa suosimme tuttuun tapaan EV-pohjaisia kertoimia, koska se huomioi parhaiten yritysostojen vähemmistörakenteet. Kurssilaskun ja ennusteleikkauksien myötä arvostustaso on lähes ennallaan. Ennusteillamme vuosien 2023-24 oikaistut EV/EBIT-kertoimet ovat 10x ja 8x, mikä on 4 % alle suomalaisten verrokkien ja maltillinen taso, erityisesti kun huomioidaan yhtiön tuloskasvupotentiaali. Tuotto-odotus ylittää jo pelkästään yli 20 %:n tuloskasvulla (sisältää oletuksen markkinan normalisoitumisesta) ja 3 %:n osinkotuotolla oman pääoman tuottovaateen selvästi. Keskeisimmät riskit liittyvät talouden epävarmuuteen ja sen vaikutuksiin sekä kestoon, kansainvälisten toimintojen kasvun hyytymiseen ja yritysostoihin
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Siili Solutions
Siili on vuonna 2005 perustettu teknologiariippumaton ohjelmistojärjestelmien luovaan suunnitteluun ja tekniseen toteutukseen erikoistunut konsulttiyritys. Yhtiön ratkaisualueet kattavat osaajaresurssien vuokrauksen, asiakasräätälöityjen uusien digipalveluiden suunnittelun ja kehityksen, kokonaisvaltaisten IT-ratkaisujen toimituksen, ohjelmistoautomaation, pilvipalvelut ja autoteollisuuden digitalisaatioratkaisut. Siili on yksi Suomen IT-markkinan keskisuurista toimijoista. Siilin palvelemat asiakassektorit ovat julkishallinto, finanssi, teollisuus ja palvelut sekä autoteollisuus (ulkomailla). Yhtiöllä on yksiköitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut14.07.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 118,3 | 127,2 | 131,8 |
kasvu-% | 19,19 % | 7,45 % | 3,62 % |
EBIT (oik.) | 11,6 | 9,6 | 11,6 |
EBIT-% (oik.) | 9,83 % | 7,55 % | 8,79 % |
EPS (oik.) | 1,01 | 0,82 | 1,05 |
Osinko | 0,20 | 0,30 | 0,37 |
Osinko % | 1,24 % | 3,63 % | 4,48 % |
P/E (oik.) | 15,96 | 10,02 | 7,84 |
EV/EBITDA | 8,64 | 4,58 | 3,55 |