Solteq Q2 torstaina: Investoinnit ja osaajapula painavat tulosta
Solteq julkaisee Q2-raporttinsa torstaina kello 8.00. Solteqin pidempään jatkunut tuloskäänne ja ohjelmistotransformaatio katkesi viime vuoden lopulla. Nyt yhtiö rakentaa ja vahvistaa edelleen pohjaa seuraavaa pohjoismaista kasvuvaihetta varten. Odotamme liikevaihdon kasvun hidastuneen ja kannattavuuden laskeneen investointien sekä osaajapulan painamana Q2:lla.
Odotamme kasvun hidastuneen selvästi Q2:lla
Ennustamme Solteqin Q2-liikevaihdon kasvaneen 8 % 19,9 MEUR:oon. Kasvu on pääosin orgaanista (5 %-yksikköä). Kasvua tukee Utilities-liiketoimintaan (Solteq Software) tehty pieni täsmähankinta Enerity Solutions. Kasvua hidastaa arviomme mukaan edelleen oman henkilöstön odotettua suurempi käyttö T&K:ssa. Liiketoiminnoittain ennustamme Solteq Digital -liiketoiminnan kasvaneen 5 % ja Solteq Softwaren 12 % Q2:lla. Vertailukauteen verrattuna kasvu on hidastunut selvästi, mikä kuvaa yhtiön nykyistä vaihetta, jossa perustaa vahvistetaan edelleen mahdollistamaan ohjelmistotransformaatio ja kansainvälistyminen.
Arvioimme investointien ja rekrytoinnin haasteiden painaneen kannattavuutta
Ennustamme liikevoiton laskeneen 1,5 MEUR:oon vahvasta vertailukaudesta investointien sekä kulupaineen myötä ja olevan 7 % liikevaihdosta (Q2’21 2,4 MEUR tai 13 %). Yhtiö panostaa tällä hetkellä tuoteliiketoiminnan transformaatioon ja kansainvälistymiseen. Lisäksi projektitoimituskustannukset ovat arviomme mukaan pysyneet suurina, kun alihankinnan käyttöä ei olla pystytty laskemaan omilla rekrytoinneilla. Oman henkilöstön odotettua suurempi käyttö T&K:ssa vaikuttaa laskutusasteiden kautta myös erityisesti kannattavuuteen. Liiketoiminnoittain, Solteq Softwarelle on kasvun myötä allokoitu myös yhä suurempi osa kiinteitä yleisiä kuluja, minkä tulisi kasvun myötä pidemmällä aikavälillä skaalautua. Segmenteittäin ennustamme Solteq Digitalin liikevoitto-%:n olleen vahvalla 13 %:n tasolla ja Solteq Softwaren investointien painamana -2 %. Näin odotamme osakekohtaisen tuloksen puolittuneen ja olevan 0,04 euroa Q2:lla.
Odotamme yhtiön toistavan ohjeistuksensa vuodelle 2022
Solteq ohjeistaa liikevaihdon kasvavan ja liikevoiton heikkenevän vertailukaudesta vuonna 2022. Ennustamme liikevaihdon kasvavan tänä vuonna 8 % ja liikevoiton laskevan 15 % 6,0 MEUR:oon, mikä vastaa 8 % liikevaihdosta (2021: oik. 11 %). Seuraamme edelleen kuluvana vuonna erityisesti tiedotteita ja kommentteja ohjelmistoliiketoiminnan kansainvälistymisen etenemisestä ja robotiikan kaupallistamisesta, koska nämä ovat arvioimme mukaan toteutuessa seuraavia selkeitä kasvuajureita. Lisäksi rekrytoinnit kiinnostavat, koska tämä helpottaisi kulupainetta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Solteq
Solteq on vuonna 1982 perustettu pohjoismainen IT-palveluiden ja ohjelmistoratkaisujen tarjoaja, joka on erikoistunut liiketoiminnan digitalisaatioon sekä toimialakohtaisiin ohjelmistoihin. Keskeisiä toimialoja, joista yhtiöllä on pitkäaikainen kokemus, ovat kauppa, teollisuus, energia ja palvelut. Solteq toimii Pohjoismaissa ja muutamissa muissa Euroopan maissa. Solteqin palvelut kattavat pilvestä tarjottavien IT-ratkaisujen koko elinkaareen, sähköisen liiketoiminnan kehityksen konsultoinnista ja palvelumuotoilusta toteutuksiin ja ylläpitoon. Yhtiö on jakanut liiketoimintansa kahteen segmenttiin Solteq Digital ja Solteq Softwareen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut26.05.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 69,1 | 74,5 | 80,2 |
kasvu-% | 14,23 % | 7,87 % | 7,63 % |
EBIT (oik.) | 7,4 | 6,2 | 7,6 |
EBIT-% (oik.) | 10,73 % | 8,36 % | 9,43 % |
EPS (oik.) | 0,23 | 0,19 | 0,23 |
Osinko | 0,10 | 0,12 | 0,14 |
Osinko % | 2,14 % | 19,67 % | 22,95 % |
P/E (oik.) | 20,68 | 3,29 | 2,60 |
EV/EBITDA | 9,51 | 3,53 | 2,87 |