Solteq Q3 torstaina: Heikko neljännes jälleen tiedossa, valopilkkuja haetaan
Solteq julkaisee Q3-raporttinsa torstaina kello 8.00. Solteq antoi odotetusti syyskuussa tulosvaroituksen, joten Q3:n tiedetään olleen edelleen heikko. Odotamme kuitenkin laskun loiventuneen edellisestä neljänneksestä. Näin odotamme myös kannattavuuden hieman parantuneen, vaikka se on edelleen selvästi pakkasella. Päähuomio on edelleen liiketoimintojen käänteiden näkymissä sekä kassavirrassa.
Odotamme liikevaihdon laskun loiventuneen
Solteq antoi odotetusti syyskuussa tulosvaroituksen, joten Q3:n tiedetään olleen edelleen heikko. Tulosvaroitus kommenttimme on luettavissa tästä. Ennustamme Solteqin Q3-liikevaihdon laskeneen 12 % 12,7 MEUR:oon. Orgaanisesti ennustamme liikevaihdon kääntyneen 4 %:n nousuun osittaisen Utilities-segmentin haasteiden ratkomisen ajamana (Q2’23 -8 %). Utilities-segmentin kehitystä painaa kuitenkin edelleen uusien hankkeiden ennakoitua hitaampi käynnistyminen. Retail & Commerce -segmenttiä painaa heikentynyt taloudellinen toimintaympäristö, minkä myötä asiakkaat toteuttavat kustannussäästöjä ja siirtävät hankintapäätöksiään. Lisäksi yhtiö on joutunut edelleen käyttämään ennustettua enemmän resursseja olemassa olevien asiakasympäristöjen ylläpitoon.
Arvioimme Utilities-liiketoiminnan edelleen painaneen kannattavuutta
Ennustamme oikaistun liikevoiton laskeneen -0,8 MEUR:oon ja olevan -7 % liikevaihdosta (Q3’22 -4 % ja Q2’23 -13 %). Odotamme Retail & Commercen liikevoitto-%:n olleen +1 % ja Utilities-segmentin edelleen selvästi tappiollinen (-30 %) tuote- ja projektihaasteiden myötä. Kustannussäästötoimet alkavat purra vahvemmin vasta Q4:llä ja ensi vuonna. Muilla tulosriveillä emme odota suurempia muutoksia. Tuloksen lisäksi seuraamme Solteqissa erityisesti kassavirtaa ja nettovelan kehitystä, johtuen ensi vuoden joukkovelkakirjalainan uudelleenrahoitustarpeesta.
Solteq sai Utilities-liiketoiminnan mittavat muutosneuvottelut päätökseen
Solteq kertoi lokakuussa saaneensa Utilities-segmenttiä koskevat muutosneuvottelut päätökseen. Toteutettavien tehostamis- ja säästötoimenpiteiden lopputuloksena yhtiö arvioi saavuttavansa yhteensä noin 3,8 MEUR:n vuotuiset säästöt. Kokonaisuutena kulusäästötavoite oli hieman yhtiön alkuperäistä 3,0 MEUR:n arviota korkeampi, mutta koska tästä ”vain” merkittävin osa toteutuu vuonna 2024 on se linjassa vuoden 2024 odotuksiimme. Säästötoimenpiteillä ei ole merkittävää vaikutusta vuoden 2023 tulokseen, mikä ymmärryksemme mukaan sisältää irtisanomisiin liittyvät kertaluonteiset kulut. Näin kulupaine Q4:llä on hieman alustavia odotuksiamme pienempi, mutta ei vaikuta merkittävästi kokonaisuuteen. Huomioimme nämä Q3-raportin yhteydessä, jonka yhtiö julkaisee torstaina.
Odotamme yhtiön toistava syyskuussa lasketun ohjeistuksensa
Solteq ohjeistaa nyt liikevaihdon olevan 57–59 MEUR ja liiketuloksen olevan tappiollinen oikaistuna alkuvuoden liiketoimintamyynnistä. Arvioimme ennen raporttia liikevaihdon laskevan koko vuonna 13 % 59 MEUR:oon myytyjen liiketoimintojen ajamana. Orgaanisesti arvioimme liikevaihdon laskevan 4 %. Oikaistun liikevoiton arvioimme laskevan -2,4 MEUR:oon (2022: 0,5 MEUR).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Solteq
Solteq on vuonna 1982 perustettu pohjoismainen IT-palveluiden ja ohjelmistoratkaisujen tarjoaja, joka on erikoistunut liiketoiminnan digitalisaatioon sekä toimialakohtaisiin ohjelmistoihin. Keskeisiä toimialoja, joista yhtiöllä on pitkäaikainen kokemus, ovat kauppa, teollisuus, energia ja palvelut. Solteq toimii Pohjoismaissa ja muutamissa muissa Euroopan maissa. Solteqin palvelut kattavat pilvestä tarjottavien IT-ratkaisujen koko elinkaareen, sähköisen liiketoiminnan kehityksen konsultoinnista ja palvelumuotoilusta toteutuksiin ja ylläpitoon. Yhtiö on jakanut liiketoimintansa kahteen segmenttiin Solteq Digital ja Solteq Softwareen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.09.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 68,4 | 59,3 | 58,1 |
kasvu-% | −0,91 % | −13,40 % | −1,92 % |
EBIT (oik.) | 0,5 | −2,4 | 2,3 |
EBIT-% (oik.) | 0,68 % | −3,99 % | 4,00 % |
EPS (oik.) | −0,03 | −0,23 | 0,02 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,03 |
Osinko % | 4,69 % | ||
P/E (oik.) | - | - | 28,98 |
EV/EBITDA | 9,95 | 3,70 | 3,45 |