Toivo Group solmi EIP:n kanssa 60 MEUR:n rahoitussopimuksen
Toivo Group tiedotti keskiviikkona solmineensa Euroopan investointipankin (EIP) kanssa 60 MEUR:n vihreän rahoitussopimuksen 19 energiatehokkaan asuinrakennuksen kehityshankkeen rahoittamiseksi. Sopimuksella tuetaan yhteensä yli 700 asunnon rakentamista Suomessa, pääasiassa Helsingin alueella, mutta myös Tampereen ja Turun alueilla.
Toivolla oli vuodenvaihteessa korollisia rahoituslaitoslainoja noin 85 MEUR:n edestä ja tähän suhteutettuna tiedotettu rahoitussopimus on kokoluokaltaan merkittävä. Yhtiö ei kertonut tiedotteessa rahoitussopimuksen korkotasoa, mutta arvelemme korkoehtojen olevan muihin vieraan pääoman ehtoisiin rahoitusmuotoihin nähden varsin huokeat. Mielestämme vieraan pääoman ehtoisen rahoituspohjan vahvistumista voidaankin pitää Toivon kannalta myönteisenä, etenkin kun huomioidaan viime aikoina huomattavasti kiristyneet rahoitusolosuhteet.
Toivon luototusaste (LTV) oli Q4:n lopussa 59,3 %, kun yhtiön taloudellisena tavoitteena on alle 60 %:n LTV-taso. Näemmekin, että kehitysinvestoinnit tulevat vaatimaan yhtiöltä tulevina vuosina myös kiinteistömyyntejä ja/tai oman pääoman ehtoisen rahoituksen keräämistä nykyinen velkaantuneisuusaste huomioiden. Kokonaisuudessaan keskiviikkona kerrotuilla uutisilla ei ole välitöntä vaikutusta ennusteisiimme tai näkemykseemme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
