Vaisala nosti ohjeistustaan vuodelle 2021
Vaisala nosti tiistaina aamulla taloudellista ohjeistustaan vuodelle 2021 ja antoi ennakkotietoja Q2-luvuista. Uuden ohjeistuksen mukaan Vaisala arvioi vuoden 2021 liikevaihdon olevan 400-420 MEUR (aik. 380-400 MEUR, Inderes: 400 MEUR) ja liiketuloksen (EBIT) olevan 40-50 MEUR (aik. 35-45 MEUR, Inderes: 45 MEUR). Siten liikevaihdon ennusteeseemme kohdistuu lievää nousupainetta, mutta kannattavuuden ohjeistusnosto oli jo mukana ennusteessamme.
Vaisalan antamat alustavat H1-luvut olivat odotuksiamme vahvemmat. H1 liikevaihto oli alustavasti 202 MEUR (Inderes: 188 MEUR) ja liiketulos (EBIT) 19 MEUR (Inderes: 17 MEUR) tai 9,5 % liikevaihdosta (Inderes: 9,1 %). Yhtiö kommentoi markkinan elpymisellä olleen odotettua myönteisempi vaikutus toisen neljänneksen kysyntään erityisesti APAC:ssa ja Euroopassa, mikä näkyi erityisesti Teollisten mittausten liiketoiminta-alueella. Loppuvuoden osalta Vaisala kommentoi komponenttipulan nostaneen materiaali- ja kuljetuskustannuksia, millä yhtiö arvioi olevan negatiivinen vaikutus loppuvuoden liiketulokseen.
Ohjeistusmuutos tuo lievää nousupainetta liikevaihdon ennusteeseemme, mutta kannattavuusohjeistus on edelleen linjassa ennusteeseemme. Tarkastelemme Vaisalan ennusteitamme ja näkemystä viimeistään Q2-katsauksen yhteydessä, joka julkaistaan perjantaina 23.7. noin kello 9.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Vaisala
Vaisala on vuonna 1936 perustettu johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuja tarjoava yritys, jota johdetaan pitkäjänteisesti. Vaisala tarjoaa kattavan valikoiman innovatiivisia havainto- ja mittaustuotteita ja palveluja meteorologian, teollisuuden sekä valittujen säästä riippuvaisten toimialojen mittaustarpeisiin. Yhtiön strategiana on toimia ainoastaan korkean arvonluonnin arvoketjun osissa. Vaisalan asiakkaita ovat yksityisen ja julkisen puolen toimijat.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut29.04.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 379,5 | 400,4 | 416,3 |
kasvu-% | −5,97 % | 5,50 % | 3,99 % |
EBIT (oik.) | 52,3 | 52,7 | 56,6 |
EBIT-% (oik.) | 13,77 % | 13,16 % | 13,59 % |
EPS (oik.) | 1,07 | 1,19 | 1,23 |
Osinko | 0,61 | 0,63 | 0,65 |
Osinko % | 1,51 % | 1,33 % | 1,38 % |
P/E (oik.) | 37,86 | 39,74 | 38,26 |
EV/EBITDA | 22,32 | 24,79 | 23,28 |