Valoe: Tärkeä asiakasprojekti vastatuulessa
Yhteistyössä Sono Motorsin kanssa kehitettävä Sion-auto on ollut tärkeä ajuri Valoen lähivuosien liikevaihdon kasvuodotuksille ja mahdolliselle tuloskäänteelle. Sono Motorsin Q3-tulostilaisuus nosti mustia pilviä Sion-projektin ympärille, joten näemme myös Valoen riski/tuotto-suhteen heikentyneen merkittävästi. Käännämme suosituksemme tasolle myy (aik. vähennä) ja laskemme tavoitehinnan 0,02 euroon (aik. 0,05).
Sono Motors harkitsee Sion-projektin kuoppaamista, mikäli yhteisörahoitus epäonnistuu
Valoelle tärkeällä asiakkaalla, vuosi sitten listautuneella Sono Motorsilla on kaksi kulmaa liikevaihdon kasvun tavoitteluun, joista ensimmäinen on aurinkoenergiaa hyödyntävän henkilöauto Sionin myynti suoraan kuluttajille ja toinen on yhtiön aurinkoenergiaosaamisen valjastaminen B2B-asiakkuuksien palvelemiseen. Kokonaisen henkilöauton valmistaminen on pääomaintensiivisempää liiketoimintaa verrattuna B2B-projekteihin ja uuden oman pääoman ehtoisen rahoituksen kerääminen dilutoisi Sonon nykyisiä omistajia merkittävästi, minkä vuoksi yhtiö kertoi Q3-tulostilaisuudessaan 8.12.2022 harkitsevansa yhtenä mahdollisuutena fokusoitumista vain B2B-liiketoimintaan. Yhtiö pyrkii kuitenkin vielä kerran hyödyntämään aktiivista yhteisöään Sion-projektin pelastamiseksi ja keräämään 3500 henkilöauton hinnan (yht. 84 MEUR) ennakkomaksuina asiakkailtaan, jotka ovat auton jo tilanneet (21 000 B2C-tilausta). Sion-projektin rahoituksen järjestymiseen liittyy merkittävää epävarmuutta ja lisäksi suunniteltua tuotannon aloitusta lykättiin vuoden 2023 H2:lta vuoden 2024 Q1:lle.
Sion-projektin kaatuminen hidastaisi Valoen liikevaihdon kasvua ja vaikeuttaisi tuloskäännettä
Sion-projekti on ollut Valoelle erittäin tärkeä, sillä yhtiön on ollut määrä toimittaa Sioniin arvokkaita aurinkosähkökomponentteja. Sono Motorsin tuotantosuunnitelmien toteutuminen olisi voinut tarkoittaa Valoelle jopa noin 60 MEUR:n vuotuista liikevaihtoa projektista. Projektin eteneminen massatuotantoon näyttää viimeisten käänteiden myötä epävarmalta ja positiivisessakin skenaariossa Sion-projektin viivästynyt aikataulu tarkoittaa myös Valoen tuloskäänteen viivästymistä. Valoe voi toki saada liikevaihtoa muista asiakasprojekteista, mahdollisesti myös Sono Motorsin kanssa, mutta uusien projektien kehittely ottaa sekä aikaa että rahaa. Laskimme merkittävästi ennusteitamme vuosille 2023-25 olettaen yhä Sion-projektin säilyvän elossa (vaatii asiakkaalta onnistumista joukkorahoituksen keräämisessä), mutta käynnistyvän vasta vuoden 2024 aikana.
Vivutetun taseen myötä muutokset yritysarvossa heijastuvat voimakkaasti osakekurssiin
Ennustemuutostemme johdosta DCF-arvonmääritysmenetelmämme osoittava käypä arvo laski 39 % ja omalle pääomalle jäävä arvo laski korkean velkavivun vuoksi peräti 69 %. Käyvästä yritysarvosta valtaosa muodostuu nyt velasta. Vuoden 2025 ennusteemme (LV: 27,5 MEUR, EBITDA: 4,5 MEUR) edustaa positiivista skenaariota, jossa Sion-projekti onnistuisi rahoitushaasteista huolimatta. Kyseisessäkin erittäin epävarmassa skenaariossa pääoman kustannuksella oikaistu EV/EBITDA-arvostuskerroin olisi 15x. Vaikka Valoe on yksi harvoista korkeatasoista ajoneuvoihin soveltuvaa aurinkoenergiateknologiaa kehittävistä yhtiöistä maailmassa, merkittävät etupainotteiset kulut yhdessä ennestään suuren velkataakan kanssa syövät suuren osan nykyisen osakkeenomistajan odotetuista tuotoista ja voivat jopa uhata edellytyksiä liiketoiminnan jatkamiselle. Mahdollisilla lähivuosien rahoitusratkaisuilla tulee todennäköisesti olemaan nykyisille osakkeenomistajille merkittävä dilutoiva vaikutus. Mahdollisista positiivisista ajureista nostamme esiin uudet asiakasprojektisopimukset, joita Valoe ennakoi Q3-osavuosikatsauksensa yhteydessä toteutuvan vielä vuoden 2022 aikana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Valoe
Valoe Oyj on vuonna 1948 perustettu suomalainen teknologiayritys, joka on erikoistunut aurinkosähköteknologiaan. Yhtiö liiketoiminnan tärkein oivallus on keskittyminen aurinkopaneelin taustajohdinteknologiaan ja sen kehittämiseen. Yhtiön pääkonttori on Mikkelissä, jossa Valoella on myös tehdas ja aurinkovoimalaitos.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut11.12.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2,1 | 1,9 | 3,3 |
kasvu-% | 32,51 % | −11,55 % | 71,05 % |
EBIT (oik.) | −3,2 | −5,1 | −4,5 |
EBIT-% (oik.) | −147,72 % | −268,50 % | −137,23 % |
EPS (oik.) | −0,01 | −0,02 | −0,02 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | - |