Valoen tärkeimmän asiakkaan tuotannon alku viivästyy puolella vuodella
Valoen lähivuosien tärkeimmästä liikevaihdon ajurista, Sono Motorsin Sion-henkilöauton kaupallistamisprosessista saatiin tiistaina lisätietoja, kun Sono Motors päivitti tuotantosuunnitelmiensa yksityiskohtia. Tuotannon aloitus viivästyy tiedotteen mukaan vuoden 2023 jälkimmäiselle puoliskolle, kun vielä listautumishetkellä yhtiö suunnitteli massatuotantovalmiuteen yltämistä 2023 H1:n puolella. Valoen on määrä toimittaa auton pintaan integroitavia aurinkopaneeleita, joten massatuotannon aloittaminen voi moninkertaistaa Valoen liikevaihdon kuten olemme ennusteissamme olettaneetkin. Isossa kuvassa projekti etenee karkeasti odotustemme mukaisesti, emmekä näe eilisten uutisten aiheuttaneen tarvetta ennustemuutoksille.
Sionin valmistus ulkoistetaankin Uuteenkaupunkiin eikä Ruotsiin
Sono Motors kertoi eilen solmineensa integroituja aurinkopaneeleja hyödyntävää Sion-henkilöautoa koskevan valmistussopimuksen Valmet Automotiven kanssa. Autojen valmistuksen on määrä alkaa Uudessakaupungissa vuoden 2023 jälkimmäisellä puoliskolla. Aiemmin Sono Motors kertoi suunnittelevansa valmistuksen ulkoistamista entiselle Saabin tehtaalle Trollhättaniin, Ruotsiin.
Tuotanto varovasti liikkeelle ja tavoitteena korkeat volyymit vuodesta 2024 alkaen
Valoen ennusteiden näkökulmasta oleellinen yksityiskohta tiedotteessa liittyi ennakoituihin tuotantomääriin vuosien 2023-24 aikana. Massatuotannon odotetaan alkavan tiedotteen mukaan vasta 2023 H2:lla, eikä H1:llä kuten Sonon listautumisesitteessä arvioitiin. Sono Motors arvioi eilisessä tiedotteessaan, että vuoden 2023 aikana autoja tultaisiin valmistamaan joitakin tuhansia, mikä on epätarkka ilmaus ja voi tulla pienenä pettymyksenä monelle auton ennakkotilaajalle. Vuoden 2024 aikana yhtiö tavoittelee tuotantovauhdin nostamista maksimitasolle, joka on 43,000 autoa vuodessa. Arviot ovat jokseenkin samansuuntaisia kuin odotimmekin kuulevamme yhtiöltä, emmekä varsinaisesti ole yllättyneitä pienestä viivästyksestä, kun ottaa huomioon missä vaiheessa projekti muuten etenee. Emme vielä toistaiseksi ennusta tuotannon yltävän lähellekään tavoiteltua tasoa vuosien 2024-25 aikana (oletamme Valoen ennusteissa noin 35 % tavoitellusta volyymista toteutuvan vuonna 2025).
Suuret rahoitustarpeet aiheuttavat epävarmuutta tuotannon aloittamisen suhteen
Sono Motors kertoi jo listautumisensa yhteydessä, että se tulee tarvitsemaan vielä listautumisen jälkeenkin huomattavan määrän lisärahoitusta (silloinen arvio oli ”ainakin 205 MEUR”) jotta tuotanto voidaan käynnistää. Tiistaina julkaistussa tiedotteessa rahoitustarpeeksi kerrottiin korkeampi luku – ainakin 275 MEUR sisältäen mahdolliset autojen myynnistä saatavat ennakkomaksut (joiden määrä jäänee arviomme mukaan joihinkin kymmeniin miljooniin euroihin). Rahoituksen keräämiseen markkinoilta liittyy jonkin verran epävarmuutta. Osakekurssi ei reagoinut eiliseen tiedotteeseen merkittävästi, mutta pitkällä aikavälillä Sono Motorsin osakekurssi on laskenut noin kolmannekseen suhteessa marraskuun 2021 listautumishintaan.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Valoe
Valoe Oyj on vuonna 1948 perustettu suomalainen teknologiayritys, joka on erikoistunut aurinkosähköteknologiaan. Yhtiö liiketoiminnan tärkein oivallus on keskittyminen aurinkopaneelin taustajohdinteknologiaan ja sen kehittämiseen. Yhtiön pääkonttori on Mikkelissä, jossa Valoella on myös tehdas ja aurinkovoimalaitos.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.03.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2,1 | 4,5 | 12,1 |
kasvu-% | 32,51 % | 109,50 % | 168,89 % |
EBIT (oik.) | −3,2 | −3,3 | −1,5 |
EBIT-% (oik.) | −147,72 % | −73,54 % | −12,67 % |
EPS (oik.) | −0,01 | −0,01 | −0,01 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | 768,73 |