Viafin Service Q2-aamutulos: Suhteellinen kannattavuus parantui
Suomessa teollisuuden kunnossapidon palveluita tarjoava Viafin Service julkisti maanantaina aamulla Q2-raportin, joka ylitti ennen tulosta lasketut ennusteemme. Liikevaihto laski odotuksiemme mukaisesti, mutta liikevoitto ylsi vertailukauden tasolle ylittäen odotuksemme absoluuttisesti ja marginaalin osalta. Yhtiön ennen tulosta laskettu ohjeistus jäi ennalleen odottaen maksimissaan vertailukauden tasoista tulosta ja selvästi laskevaa liikevaihtoa. Yhtiön markkinanäkymät ovat odotetusti projektimarkkinalle heikot kilpailun säilyessä kireänä ainakin loppuvuoden. Kunnossapitoliiketoiminnassa yhtiö näkee kuitenkin mahdollisuuksia kasvaa kannattavasti niin orgaanisesti kuin yritysostoinkin.
Liikevaihto laski odotusten mukaisesti
Yhtiön liikevaihto laski vertailukaudesta 12 % ja oli Q2:lla 21,3 MEUR. Liikevaihto oli ennusteidemme mukainen (ennuste: 21,1 MEUR). Teollisuuden kunnossapidon sesonki jatkui yhtiölle aktiivisempana Q2:lla, mutta projektiliiketoiminnan osalta markkinatilanne on selkeästi ollut heikompi ja tulee myös olemaan sitä vielä arviolta vuoden 2023 loppuun asti. Yhtiö arvioi, että projektiliiketoiminnan liikevaihto laskee tänä vuonna alle puoleen viime vuoden 22,6 MEUR:n liikevaihdosta. Tämä vähentää yhtiön kuluvan vuoden liikevaihtoa siis jo yli 10 MEUR:lla vertailukauteen nähden (2022: 87 MEUR).
Tulos vertailukauden tasolla ja ylitti lasketut odotuksemme
Liikevoitto (EBIT) oli vertailukauden tasolla 1,1 MEUR:ssa (Q2’22: 1,1 MEUR), mutta heikomman liikevaihdon kertymän myötä marginaali nousi 5,2 %:iin. Odotimme noin 0,7 MEUR:n liikevoittoa ja 3,1 %:n marginaalia, joten tulos oli odotuksiamme parempi. Yhtiön projektiliiketoiminnan matala liikevaihto on heikentänyt absoluuttista liikevoiton tasoa, mutta yhtiön mukaan projektiliiketoiminnan suhteellinen kannattavuus on säilynyt erinomaisella tasolla. Sen lisäksi kunnossapitoliiketoiminnan tulos on parantunut, mutta ei ole vielä tyydyttävällä tasolla. Tulos oli näin etenkin suhteellisesti parempi, mutta loppuvuonna haasteita pitävät yllä edelleen heikko projektimarkkina sekä inflaatiopaineet.
H2:lla projektimarkkina jatkaa heikkona
Ennen tulosta laskettu ohjeistus jäi odotetusti Viafin Servicellä ennalleen. Yhtiö odottaa, että vuonna 2023 liikevaihto on 70–80 MEUR (2022: 87,3 MEUR) ja liikevoitto (EBIT) on 3,5–4,5 MEUR (2022: 4,5 MEUR). Liikevaihto näin laskee selvästi vertailukaudesta, mutta tuloksella on mahdollisuudet pysyä vertailukauden tasolla. H1:llä yhtiö on nyt hieman vertailukauden yläpuolella liikevoitossa (H1’23: 1,24 MEUR vs, H1’22: 1,18), mutta H2:lla heikompi projektimarkkina arviolta heijastuu edelleen kannattavuuteen. Projektimarkkinalla kilpailu säilyy kireänä ainakin loppuvuoden, mutta kunnossapidossa yhtiö näkee kuitenkin mahdollisuuksia kasvaa kannattavasti niin orgaanisesti kuin yritysostoinkin. Kasvuun paukkuja antaa yhtiön vahva rahavirta, joka nousi H1:llä 3,5 MEUR:oon (H1’22: 1,0 MEUR). Tämän myötä yhtiön kassavarat nousivat 15,6 MEUR, joka tekee noin 4,4 euroa/osake. Yhtiön liiketoiminta tuottaa hyvin kassavirtaa, josta H1 oli jälleen oiva esimerkki.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Viafin Service
Viafin Service Oyj on vuonna 2018 perustettu teollisuuden kunnossapitoon sekä putkistojen, laitteistojen ja kaasujärjestelmien huoltoon sekä näiden asentamiseen erikoistunut yhtiö. Viafin Servicen laajaan palveluvalikoimaan kuuluvat myös LNG- ja biokaasujärjestelmien, kaasuverkkojen sekä kaasutankkausasemien kunnossapitopalvelut ja järjestelmätoimitukset. Viafin Service harjoittaa liiketoimintaa pääasiassa Suomessa, ja sen asiakkaisiin kuuluu useita merkittäviä sellu-, energia-, kemian- sekä metalliteollisuuden alalla toimivia suuria yrityksiä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut11.07.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 87,3 | 75,0 | 79,7 |
kasvu-% | 42,69 % | −14,09 % | 6,20 % |
EBIT (oik.) | 4,5 | 3,7 | 4,8 |
EBIT-% (oik.) | 5,17 % | 4,89 % | 5,99 % |
EPS (oik.) | 0,95 | 0,74 | 0,98 |
Osinko | 0,45 | 0,48 | 0,50 |
Osinko % | 3,26 % | 2,82 % | 2,94 % |
P/E (oik.) | 14,54 | 23,03 | 17,35 |
EV/EBITDA | 5,98 | 9,19 | 7,16 |