Wulff-Yhtiöt Q4 maanantaina: Vahvan kasvun vuosi odotuksissa
Työpaikkatuotteita ja -palveluita tarjoava Wulff-Yhtiöt julkistaa Q4-tuloksensa maanantaina 21.2.2022. Odotamme Staples-yrityskaupan seurauksena liikevaihdon kasvavan voimakkaasti, mutta marginaalien laskevan kertaluonteisten kulujen ja työpaikkatuotteiden tasaantuvan kysynnän vuoksi todella vahvasta vertailukaudesta. Keskiössä meillä tuloksen lisäksi on yritysoston integraatioprosessi sekä synergioiden toteutuminen. Lisäksi seuraamme kommentteja markkinakysynnästä eri tuoteryhmille. Korona on edelleen ollut hyvin läsnä vuoden viimeisellä neljänneksellä ja alkuvuonna, jolloin yhtiön hygienia- ja suojaustuotteille on voinut olla jälleen kysyntää.
Liikevaihto kasvussa yrityskaupan seurauksena
Ennustamme Wulffin liikevaihdon nousseen Q4:llä noin 86 % vertailukaudesta 28,3 MEUR:oon. Perinteisten työpaikkatuotteiden markkina on kärsinyt edelleen vielä koronaviruspandemian jälkioireista, mutta samalla kysyntä yhtiön hygienia-, suojaus ja puhdistustuotteita kohtaan on voinut olla odotuksiamme vahvempaa. Kysyntä näille tulee lähitulevaisuudessa kuitenkin taantumaan, vaikka näemmekin näiden olevan yhä isompi osa arkea myös jatkossa. Isoin vaikutus liikevaihdossa on kuitenkin Staples-yrityskaupan epäorgaanisella kasvulla. Yhtiö ohjeistaa koko vuodelle yli 90 MEUR:n liikevaihtoa ja ennustamme sen noin 91,1 MEUR (2020: 57,5 MEUR).
Vahva vertailukausi vastassa
Ennustamme oikaistun liikevoiton olevan vertailukauden tasolla todella vahvan vertailukauden vuoksi. Odotamme Q4:n oikaistun liikevoiton olevan 1,3 MEUR (Q4’20: 1,2 MEUR) ja oikaistun liikevoittomarginaalin laskevan 4,7 %:iin (Q4’20: 7,5 %). Raportoituja lukuja painavat odottamamme 0,7 MEUR:n kertaluonteiset integraatiokulut. Arviomme mukaan myös ns. koronatuotteiden katerakenne on ollut myös vertailukautta heikommalla tasolla. Tämän lisäksi rajoitukset ja koronan epävarmuus ovat vielä heikentäneet messujen ja perinteisten tuotteiden liiketoiminnan volyymien palautumista sekä näiden kannattavuutta. EPS:n odotamme jäävän selvästi vertailukaudesta 0,04 euroon (Q4’20: 0,14 euroa) ja osinkoon odotamme hyvinkin maltillista nousua 0,13 euroon (2020: 0,12 euroa). Osingossa on yllätyksen mahdollisuus, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, sillä arviomme on hyvin maltillinen.
Näkymien tulisi indikoida kasvua
Ohjeistuksen ja näkymien tulisi selvästi ennakoida tuloksen ja liikevaihdon kasvua Staples-yrityskaupan johdosta. Kauppa kasvattaa liikevaihtoa ennusteessamme 24 % vuonna 2022 113 MEUR:oon. Kaupan vuotuisten synergioiden odotetaan olevan noin 3 MEUR vuoteen 2023 mennessä, joista aikaan on saatu jo noin 2 MEUR:n vuotuiset säästöt. Tämän odotamme nostavan myös oikaistun liikevoiton 5,2 MEUR:oon (EBIT-%: 4,6 %). Näkymissä huomiomme kiinnittyy yrityskaupan lisäksi markkinakommentteihin perinteisten työpaikkatuotteiden ja messuliiketoiminnan kysynnän palautumisesta ja koronan aikaan hyvin myyneiden tuotteiden kysynnän tasaantumisesta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Wulff Group
Wulff-Yhtiöt on 1890 perustettu työelämän asiantuntija. Se palvelee asiakkaitaan Pohjoismaissa henkilökohtaisesti ja verkossa. Wulffin valikoimasta saa työpaikalle mm. kahviotarvikkeet, kiinteistötuotteet, toimisto- ja it-tarvikkeet, ergonomian, ensiavun, hygienia- ja suojaustuotteet. Tarjoomasta löytyvät myös Canonin tulostus- ja dokumentinhallintapalvelut, catering, kansainväliset messupalvelut ja etäkohtaamisratkaisut, tilitoimisto- ja taloushallintopalvelut sekä uusimpana henkilöstövuokraus.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut25.10.2021
2020 | 21e | 22e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 57,5 | 91,2 | 113,0 |
kasvu-% | 2,05 % | 58,57 % | 23,96 % |
EBIT (oik.) | 3,5 | 3,8 | 5,2 |
EBIT-% (oik.) | 6,16 % | 4,19 % | 4,64 % |
EPS (oik.) | 0,32 | 0,38 | 0,51 |
Osinko | 0,12 | 0,13 | 0,14 |
Osinko % | 3,70 % | 5,02 % | 5,41 % |
P/E (oik.) | 10,08 | 6,80 | 5,06 |
EV/EBITDA | 5,78 | 2,74 | 3,52 |