Jukka Kainulainen nimitetty Revenion talousjohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi
Revenio Group Oyj | Pörssitiedote | 13.05.2026 klo 18:30:00 EEST
Jukka Kainulainen (s. 1982) on nimitetty Revenion talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi, raportoiden toimitusjohtaja Jouni Toijalalle. Kainulainen aloittaa tehtävässään viimeistään 1.9.2026. Juha Jaatinen jatkaa väliaikaisena talousjohtajana siihen asti ja tukee Jukka Kainulaisen tehtävään perehdyttämistä.
Jukka Kainulainen siirtyy Reveniolle Kempower Groupin palveluksesta, jossa hän on toiminut talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Tätä ennen Kainulainen työskenteli talousjohtajana Biohit Groupissa. Urallaan Kainulainen on lisäksi toiminut useissa taloushallinnon johtotehtävissä erityisesti IT- ja teknologiasektorilla. Jukka Kainulainen on kauppatieteiden maisteri Helsingin kauppakorkeakoulusta.
”Jukka tuo mukanaan vahvaa kokemusta strategisesta talousjohtamisesta ja laajojen muutoshankkeiden läpiviennistä. Hänen osaamisensa tukee erinomaisesti yhtiömme seuraavaa kasvuvaihetta ja Visionix-integraatiota sekä Revenion kehitystä yhä vahvemmaksi globaaliksi silmien hoidon markkinan toimijaksi. Toivotan Jukan lämpimästi tervetulleeksi tiimiimme”, Revenion toimitusjohtaja Jouni Toijala sanoo.
“Reveniolla on vahva markkina-asema ja erittäin innostava kasvutarina. Olen iloinen saadessani liittyä mukaan Revenion matkalle rakentamaan entistä laajempaa ja kansainvälisempää silmien hoidon markkinan johtavaa konsernia. On hienoa päästä yhdessä Revenion osaavan henkilöstön kanssa toteuttamaan yhtiön strategiaa, Visionix-integraatiota ja seuraavaa merkittävää kasvuvaihetta sekä tukemaan yhtiön pitkäjänteistä arvonluontia”, Kainulainen toteaa.
Jukka Kainulaisen ansioluettelo on tämän tiedotteen liitteenä.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Jouni Toijala, puh. +358 50 484 0085
jouni.toijala@revenio.fi
Jakelu
Nasdaq Helsinki Oy
Finanssivalvonta
Keskeiset tiedotusvälineet
www.reveniogroup.fi
Revenio-konserni lyhyesti
Revenio on kansainvälisillä markkinoilla toimiva kokonaisvaltaisten silmien hoidon diagnostiikkaratkaisuiden toimittaja. Konserni tarjoaa nopeita, helppokäyttöisiä ja luotettavia työkaluja glaukooman, diabeettisen retinopatian ja silmänpohjan rappeuman diagnosointiin. Revenio-konsernin silmän diagnostiikkaratkaisuihin kuuluvat iCare-brändin alla silmänpaineen mittauslaitteet (tonometrit), silmänpohjan kuvantamislaitteet, mikroperimetrit, perimetrit ja ohjelmistoratkaisut.
Revenio-konsernin liikevaihto vuonna 2025 oli 109,7 miljoonaa euroa ja liiketulos 25,4 miljoonaa euroa. Revenio Group Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä kaupankäyntitunnuksella REG1V.