F-Secure Oyj | Pörssitiedote | 16.02.2024 klo 11:22:00 EET
F-Secure Oyj korjaa 16.2.2024 kello 8.00 julkaisemaansa tilinpäätöstiedotetta tammi–joulukuulta 2023. Tilinpäätöstiedotteen suomenkielisen version taulukko-osion avainlukutaulukossa oli väärät sarakeotsikot katsauskausien 4–6/2023 ja 1–3/2023 osalta. Korjauksella ei ole vaikutusta raportoituihin lukuihin. Tilinpäätöstiedote korjatuilla tiedoilla kokonaisuudessaan tämä tiedotteen liitteenä.
F-Securen tilinpäätöstiedote 2023: Vuosi päättyi positiivisesti
Keskeiset tapahtumat loka–joulukuussa 2023 (Q4)
Keskeiset tapahtumat tammi–joulukuussa 2023
1) Vuoden 2023 kolmannesta neljänneksestä alkaen F-Secure raportoi myös osakekohtaisen tuloksen ilman yrityshankinnassa syntyneitä aineettomien hyödykkeiden poistoja (PPA) johtuen Lookout Life -yritysostosta.
2) Nettovelka/oikaistu käyttökate (EBITDA) viimeiseltä 12 kuukaudelta sisältää Lookoutin kuluttajatietoturvaliiketoiminnan havainnollistavan käyttökatteen (EBITDA) ikään kuin hankinta olisi tehty kyseisen jakson ensimmäisenä päivänä.
F-Secure on toiminut erillisenä juridisena konsernina 30.6.2022 lähtien. Tässä tilinpäätöstiedotteessa esitetyt taloudelliset tiedot perustuvat itsenäisen konsernin toteutuneisiin lukuihin osittaisjakautumisen voimaantulopäivästä lähtien sekä carve-out taloudellisiin tietoihin osittaisjakautumisen voimaantuloa edeltävältä ajanjaksolta. Suluissa olevat luvut viittaavat edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon, ellei toisin mainita. Tässä tilinpäätöstiedotteessa esitetyt prosenttiosuudet ja luvut voivat sisältää pyöristyseroja, minkä vuoksi ne eivät välttämättä täsmälleen vastaa esitettyjä kokonaismääriä. Tämän tilinpäätöstiedotteen luvut ovat tilintarkastamattomia.
1.6.2023 F-Secure tiedotti Lookout Life -yritysoston saattamisesta loppuun. Lookout Life on yhdysvaltalaisen Lookout Inc.:n kuluttajille suunnattu mobiiliturvaan keskittynyt liiketoimintayksikkö. Liiketoimintayksikön taloudelliset luvut on konsolidoitu F-Securen lukuihin 1.6.2023 alkaen. Lisätietoa yritysostosta on esitetty tämän tilinpäätöstiedotteen liitetiedossa 3.
Näkymät vuodelle 2024
Kasvu: F-Secure arvioi vuoden 2024 liikevaihdon olevan välillä 142–152 miljoonaa euroa.
Kannattavuus: Konsernin oikaistun EBITAn arvioidaan olevan välillä 48–54 miljoonaa euroa.
Näkymien taustaoletukset:
* Toimialaa seuraavien analyytikoiden, kuten Gartnerin ja IDC:n sekä F-Securen johdon arvio.
Taloudelliset tavoitteet
Vuoteen 2026 tähtäävät keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ovat:
F-Secure Oyj noudattaa sisäisenä suorituskyvyn mittarina ja ohjaavana periaatteena Rule of 40 -tunnuslukua, jonka mukaan liikevaihdon kasvuvauhdin ja kannattavuusmarginaalin tulisi olla yhteensä vähintään 40 prosenttia.
Taloudellinen kehitys
Milj. eur | 10–12/2023 | 10–12/2022 | Muutos % | 1–12/2023 | 1–12/2022 | Muutos % |
| Liikevaihto | 36,9 | 28,3 | 30,6 % | 130,4 | 111,0 | 17,4 % |
| Kumppanikanava | 30,1 | 22,5 | 33,6 % | 105,1 | 88,1 | 19,4 % |
| Suoramyyntikanava | 6,8 | 5,7 | 19,1 % | 25,2 | 23,0 | 9,9 % |
| Myytyjä suoritteita vastaavat kulut | -5,1 | -2,4 | 115,1 % | -16,0 | -9,3 | 71,5 % |
| Bruttokate | 31,8 | 25,9 | 22,9 % | 114,3 | 101,7 | 12,5 % |
| % liikevaihdosta | 86,2 % | 91,6 % | 87,7 % | 91,6 % | ||
| Liiketoiminnan muut tuotot | 0,1 | 0,3 | -49,6 % | 0,8 | 1,1 | -22,9 % |
| Liiketoiminnan kulut1) | -20,0 | -16,1 | 24,3 % | -69,6 | -58,3 | 19,5 % |
| Myynnin ja markkinoinnin kulut | -9,3 | -6,9 | 36,0 % | -33,6 | -29,3 | 14,8 % |
| Tutkimus- ja kehityskulut | -7,1 | -3,5 | 101,0 % | -23,2 | -15,1 | 54,2 % |
| Hallinnon kulut | -3,6 | -5,7 | -37,2 % | -12,8 | -13,9 | -8,2 % |
| Oikaistu käyttökate (EBITDA)1) | 12,0 | 10,0 | 19,3 % | 45,7 | 44,5 | 2,6 % |
| % liikevaihdosta | 32,4 % | 35,5 % | 35,0 % | 40,1 % | ||
| Oikaistu EBITA1) | 11,7 | 9,8 | 19,7 % | 44,6 | 43,9 | 1,5 % |
| % liikevaihdosta | 31,7 % | 34,6 % | 34,2 % | 39,6 % | ||
| Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät2) | -1,9 | -8,0 | -3,8 | 111,4 % | ||
| Poistot pl. yrityshankinnassa syntyneiden aineettomien hyödykkeiden poistot | -1,0 | -0,6 | 68,0 % | -3,5 | -2,0 | 79,2 % |
| Yrityshankinnassa syntyneiden aineettomien hyödykkeiden poistot | -2,0 | -4,7 | ||||
| Liikevoitto (EBIT) | 7,1 | 9,4 | -24,9 % | 29,5 | 38,8 | -23,9 % |
| % liikevaihdosta | 19,1 % | 33,3 % | 22,6 % | 34,9 % | ||
| Osakekohtainen tulos (eur)3) | 0,02 | 0,04 | -53,5 % | 0,13 | 0,17 | -25,9 % |
| Osakekohtainen tulos ilman yrityshankinnassa syntyneitä aineettomien hyödykkeiden poistoja (eur)3) | 0,03 | 0,04 | -30,2 % | 0,15 | 0,17 | -13,6 % |
| Oma pääoma/osake, (eur) | 0,19 | 0,14 | ||||
| Liiketoiminnan rahavirta | 13,2 | 10,7 | 23,1 % | 30,1 | 36,4 | -17,2 % |
| Kassakonversio % | 141,2 % | 108,1 % | 81,2 % | 96,2 % | ||
| Saadut ennakot | 25,6 | 20,9 | 22,3 % | |||
| Nettovelka (+) / nettokäteisvarat (-) | 177,4 | -19,3 | ||||
| Nettovelka/oikaistu käyttökate (EBITDA)4) | 3,6 | -0,4 | ||||
| Nettovelkaantumisaste, % | >100 % | -63,0 % | ||||
| Omavaraisuusaste-% | 12,0 % | 39,6 % | ||||
| Henkilöstö katsauskauden lopussa | 524 | 376 | 39,4 % |
Avainluvut ja muut taloudelliset tiedot on esitetty carve-out-perusteisesti tammi-kesäkuun 2022 osalta ja kirjanpitoon perustuen sen jälkeen. Katso liitetieto 1, Laadintaperiaatteet.
1) Ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä ja poistoja.
2) Vertailukelpoisuuteen vaikuttavien erien erittely on esitetty tämän raportin lopussa.
3) Perustuu osakkeiden keskimääräiseen kappalemäärään raportointikaudella.
4) Nettovelka/oikaistu käyttökate (EBITDA) viimeiseltä 12 kuukaudelta sisältää Lookoutin kuluttajatietoturvaliiketoiminnan havainnollistavan käyttökatteen (EBITDA) ikään kuin hankinta olisi tehty kyseisen jakson ensimmäisenä päivänä.
Timo Laaksonen, toimitusjohtaja
Vuosi 2023 oli F-Securelle toinen peräkkäinen suurten muutosten vuosi. Saimme päätökseen sovellustarjontamme perusteellisen uudistuksen yhdistämällä kaiken yhteen sovellukseen: F-Secure Totaliin. Yhdistetty kodin tietoturvapalvelumme, F-Secure Sense, saavutti uuden yksinkertaisuuden tason integroinnin ja käyttöönoton helppouden ja nopeuden osalta. Otimme merkittäviä edistysaskeleita teknologiassa, tuotteissa, brändissä, kuluttajakokemuksessa sekä kumppaneiden ja asiakkaiden palvelemisessa. Lookoutin kuluttajaturvaliiketoiminnan osto lähes kolminkertaisti liiketoimintamme Pohjois-Amerikassa, vahvisti asemaamme Tier 1 -kumppaneiden keskuudessa ja paransi valmiuksiamme mobiilikeskeisessä suunnittelussa ja mobiilitarjonnassa.
Alustajärjestelmien osalta vuoden 2023 tavoitteena oli kehittää ja ottaa omaan hallintaamme keskeiset teknologia-alustamme. Nämä hankkeet saatiin päätökseen aikataulussa lähes kahden vuoden johdonmukaisen työn ansiosta. Olemme myös panostaneet merkittävästi F-Securen asiakkaiden ja kumppaneiden päivittämiseen uusimman sukupolven asiakas- ja pilvipalveluihin. Tämän ansiosta voimme nyt keskittää tuki- ja ylläpitotoimet yhdelle palvelualustalle, mikä vapauttaa enemmän resursseja uusien tuotteiden kehittämiseen.
Vuoteen 2023 lähtiessä meillä oli suuremmat odotukset ja kunnianhimoisemmat tavoitteet kasvun ja kannattavuuden suhteen. Kuluttajatietoturvaliiketoimintamme liikevaihto oli kasvanut tasaisesti viime vuosina ja vuonna 2022 hankimme ennätysmäärän uusia kumppaneita. Vuoden 2023 alkupuolelle oli suunniteltu tarjooman uudistus ja brändilanseerauksia sekä lisätty markkinointi-investointeja. Nämä eivät kuitenkaan riittäneet kompensoimaan heikon kuluttajasentimentin vaikutusta ja palveluntarjoajien haluttomuutta laajentua uusiin turvallisuuspalveluihin kuluttajien haastavan tilanteen ja korkojen nousun vuoksi.
Neljännen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 30,6 prosenttia ja oli 36,9 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu tuli pääasiassa Lookoutin kuluttajaliiketoiminnan hankinnasta. Orgaaninen liikevaihdon kasvu oli 2,9 prosenttia. Neljänneksen oikaistu EBITA oli 11,7 (9,8) miljoonaa euroa. EBITA-marginaali jäi erityisesti toisen vuosipuoliskon tiukasta kustannusten hallinnasta huolimatta vertailukaudesta ja oli 31,7 prosenttia (34,6). Lasku johtui pääasiassa myytyjä suoritteita vastaavien kustannusten kasvusta. Konsernin liikevaihto tammi–joulukuussa oli 130,4 miljoonaa euroa, mikä on 17,4 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Koko vuoden oikaistu EBITA oli 44,6 (43,9) miljoonaa euroa eli 34,2 prosenttia (39,6) liikevaihdosta.
Kumppaniliiketoiminta jatkoi tasaista kasvuaan neljännellä vuosineljänneksellä: kolme uutta kumppania allekirjoitti sopimuksen ja teimme yhdeksän sopimusta nykyisten kumppaneiden kanssa. Muun muassa kaksi pohjoismaista ja kaksi keskieurooppalaista tietoliikennepalveluntarjoajaa (CSP) allekirjoittivat sopimuksen Total-päivityksestä. Kaksi tietoliikennepalveluntarjoajaa liittyi verkkoturvapalveluumme (DNS), ja Celcom Digi, joka on Malesian suurin tietoliikennepalveluntarjoaja, otti Totalin käyttöön kuluttajatietoturvatarjoomassaan. Kumppaniliiketoiminnan painopisteenä on ollut nykyisten kumppaneiden ja heidän asiakkaidensa keskittäminen erillisistä F-Secure-sovelluksista Total-sovellukseen, mikä yksinkertaistaa sekä kumppaneidemme että F-Securen tarjontaa ja markkinointitoimintoja ja luo kannattavuutta molemmille osapuolille. Kaiken kaikkiaan 34 nykyistä kumppania allekirjoitti Total-päivityssopimuksen ja vuoden 2023 aikana tehtiin yhteensä 38 Total-käyttöönottoa. Vuosina 2022 ja 2023 Total-käyttöönottosopimuksen tehneiden nykyisten kumppaneiden kokonaismäärä on noin 70. F-Securen sulautetun tietoturvan liiketoiminnasta on tullut merkittävä osa liikevaihtoamme Lookout Lifen oston jälkeen. Total-käyttöönottojen kokonaismäärän positiivisesta vaikutuksesta huolimatta, jäimme kasvutavoitteistamme vuonna 2023. Siihen oli kaksi pääasiallista syytä: emme konvertoineet Totaliin niin montaa kumppania kuin olimme suunnitelleet; ja lisäksi Total-käyttöönoton tehneet kumppanit tarjosivat Totalia vanhojen asiakkaiden sijaan vain ja ainoastaan uusille asiakkailleen.
Vuoden jälkipuoliskolla käytimme paljon resursseja kumppaniemme palveluiden päivittämiseen, jotta ne toimisivat uusimmilla teknologia-alustoilla, käyttöjärjestelmillä ja sovellusversioilla. Viimeisellä vuosineljänneksellä otimme käyttöön ketterän tuotekehitysprosessin, joka nopeuttaa arvonluontia, kuten uusia huijaussuojaominaisuuksia ja asiakaskokemuksen parantamista. Vahvistimme kaiken kaikkiaan valmiuksiamme Tier 1 -kumppaneiden hankkimiseksi ja palvelemiseksi. Nämä investoinnit jatkuvat kuluvana vuonna ja erityisesti ensimmäisellä vuosipuoliskolla, ja odotamme niiden kantavan hedelmää vuoden 2024 jälkipuoliskolta alkaen.
Jo kolmannen vuosineljänneksen loppupuolella näimme ensimmäiset merkit kysynnän elpymisestä ja lisääntyneestä markkina-aktiviteetista suoramyyntikanavassa. Tämä myönteinen suuntaus jatkui koko loppuvuoden ajan vahvan uusimisasteen vauhdittamana. Kolmannella vuosineljänneksellä vähensimme investointeja maksulliseen asiakashankintaan suoramyyntikanavassa, koska ne eivät tuottaneet odotetulla tavalla. Tämän seurauksena toteutimme neljännellä vuosineljänneksellä useita toimenpiteitä myynnin kasvattamiseksi: hinnanmuutoksia, ilmaisten työkalujen lanseerausta ja sisältöön perustuvia toimia ilmaiskanavissa. Vaikka suoramyyntikanavan uusmyynti kohtaa edelleen vastatuulta, noudatamme samaa periaatetta vuonna 2024: rajoitamme maksettua asiakashankintaa ja edistämme orgaanisen kysynnän luomista, kunnes näemme selkeän muutoksen sentimentissä.
Lokakuussa aloitimme muutosneuvottelut, voidaksemme jatkaa investointeja kasvuun ja samalla turvaten vakaan taloudellisen aseman. Muutosneuvottelut saatiin päätökseen joulukuun puolivälissä ja 56 työtehtävää lakkautettiin maailmanlaajuisesti. Samanaikaisesti muutosneuvottelujen kanssa organisoimme globaalin toimintamallimme uudelleen ja teimme nimityksiä konsernin johtoryhmään. Mikko Kestilä nimitettiin palveluliiketoiminnan johtajaksi ja F-Securen johtoryhmän jäseneksi. Aiemmin kaupallisena johtajana toiminut Firas Azmeh, aloitti uudessa roolissa myyntijohtajana ja jatkoi johtoryhmän jäsenenä.
Markkinatilanne on edelleen epävakaa ja vaihtelee jonkin verran eri maantieteellisillä alueilla. Markkinakysyntä Euroopassa on varovaisesti paranemassa, kun taas Yhdysvalloissa kuluttajasentimentti on edelleen heikko. Kysyntä Aasian ja Tyynenmeren alueella on edelleen vakaalla tasolla.
F-Securen toiminta perustuu vahvasti visioomme tulla maailman johtavaksi tietoturvakokemuksen yhtiöksi. Ratkaisevin tekijä tämän tavoitteen saavuttamisessa on kykymme houkutella ja pitää palveluksessamme erittäin kyvykäs ja innostunut tiimi. Haluan esittää lämpimät kiitokseni kaikille F-Securen työntekijöille heidän intohimostaan, sitoutumisestaan ja erinomaisesta työstään - sekä yrityksestä lähteneille että soihtua eteenpäin kantaville työtovereille.
Katsauskauden aikaiset merkittävät tapahtumat
Muutosneuvottelut
F-Secure saattoi 12.12.2023 päätökseen lokakuussa aloitetut muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut käynnistettiin osana toimenpiteitä F-Securen globaalin toimintamallin ja henkilöstön uudelleenjärjestämiseksi vastaamaan yhtiön strategisia prioriteetteja ja taloudellisia tavoitteita. Muutosneuvottelut koskivat koko F-Securen henkilöstöä maailmanlaajuisesti. Muutosneuvotteluiden sekä muiden toimenpiteiden seurauksena yhteensä 56 henkilön työsuhde päättyi, joista Suomen osuus on 39.
Arvioidut noin 9 miljoonan euron vuotuiset kustannussäästöt saavutetaan niin edellämainituilla henkilöstövähennyksillä kuin myös säästöillä toimintakustannuksissa kuten markkinoinnissa, alihankinnoissa ja muissa ulkoisissa hankinnoissa. Muutoksiin liittyvät 1,8 miljoonan euron kertaluonteiset kustannukset kirjattiin vertailukelpoisuuteen vaikuttaviksi eriksi vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä.
Muutoksia johtoryhmässä
F-Secure ilmoitti 13.12.2023 seuraavista 1.1.2024 voimaan astuneista johtoryhmänimityksistä: Mikko Kestilä nimitettiin palvelujohtajaksi ja F-Securen johtoryhmän jäseneksi. Firas Azmeh nimitettiin myyntijohtajaksi, ja hän jatkaa johtoryhmän jäsenenä.
Katsauskauden jälkeiset merkittävät tapahtumat
F-Secure ilmoitti 9.2.2024 että yhtiön henkilöstöjohtaja ja johtoryhmän jäsen Kitta Virtavuo on päättänyt lopettaa F-Securen palveluksessa siirtyäkseen uusien haasteiden pariin yhtiön ulkopuolelle. Virtavuo jatkaa nykyisessä tehtävässään huhtikuuhun 2024 asti ja varmistaa näin tehtäviensä sujuvan siirtymisen.
Hallituksen esitys voittovarojen käytöstä
Yhtiön voitonjakopolitiikan mukaan F-Securen tavoitteena on maksaa vuosittain nettotuloksestaan noin tai yli 50 prosenttia osinkona. F-Secure Oyj:n jakokelpoiset varat 31.12.2023 olivat 15,9 miljoonaa euroa. Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 0,07 euroa osakkeelta. Osinko ehdotetaan maksettavaksi kahdessa erässä. Tammi−joulukuun 2023 osakekohtainen tulos oli 0,13 euroa ja ehdotettu osinko on 54,7 prosenttia yhtiön nettotuloksesta.
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei ole tilikauden päättymisen jälkeen tapahtunut olennaisia muutoksia.
Taloudellinen kalenteri vuonna 2024
F-Secure Oyj julkaisee taloudelliset katsauksensa vuonna 2024 seuraavasti:
F-Secure julkistaa vuoden 2023 vuosikatsauksen sisältäen tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2023, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement), toimielinten palkitsemisraportin sekä vastuullisuuskatsauksen 16.2.2024 internetsivuillaan osoitteessa https://investors.f-secure.com/fi/.
Varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi keskiviikkona 13.3.2024.
Lisätietoa
Tämä tiedote on tiivistelmä F-Secure Oyj:n tilinpäätöstiedotteesta ajalta 1.1.–31.12.2023. Raportti kokonaisuudessaan on tämän pörssitiedotteen liitteenä pdf-tiedostona. Raportti on saatavilla myös yhtiön verkkosivuilla https://www.investors.f-secure.com/.
Webcast
F-Secure järjestää webcast-tilaisuuden 16.2.2024 kello 14.00. Tilaisuudessa F-Securen toimitusjohtaja Timo Laaksonen ja talousjohtaja Sari Somerkallio esittelevät tuloksen, ja tulosesityksen jälkeen on varattu aikaa kysymyksille. Tilaisuus on seurattavissa suorana lähetyksenä osoitteessa: https://fsecure.videosync.fi/q4-2023.
F-Securea seuraavat analyytikot on kutsuttu seuraamaan esitystä yhtiön pääkonttorille osoitteeseen Tammasaarenkatu 7, Helsinki.
Lisätietoja:
Sari Somerkallio, Talousjohtaja
puh. +358 40 3569251
investor.relations@f-secure.com
F-Secure lyhyesti
F-Secure on suomalainen maailmanlaajuisesti toimiva kyberturvallisuusyhtiö, joka tarjoaa palkittuja tietoturvaan ja yksityisyydensuojaan liittyviä tuotteita ja palveluita, jotka tekevät digitaalisista hetkistä turvallisempia jokaiselle. F-Secure toimii yli 100 maassa ja sillä on ~200 kanavakumppania. F-Secure on maailmanlaajuinen markkinajohtaja tietoliikennepalveluiden tarjoajien kautta. F-Secure Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oyj:ssä. Lue lisää: www.f-secure.com.