Kreate voitti Junatien metrosillan kilpailutuksen – panostus kehitysideoihin näkyi laatupisteissä
Helsingin kaupungin liikennelaitoksen johtokunta päätti 3.10. kokouksessaan valita infrarakentaja Kreaten toteuttamaan Junatien metrosillan Helsingissä. Teknisesti vaativien siltakohteiden rakentamisessa kunnostautunut Kreate panosti tarjouksessaan toimivien ratkaisuehdotusten esittämiseen, mikä palkittiin erinomaisilla laatupisteillä. Hankintamenettelyssä urakan arvoksi oli arvioitu 50–70 miljoonaa euroa. Lopullinen summa tarkentuu kehitysvaiheessa valittavien rakentamisen ratkaisujen myötä.
Junatien metrosillan projektinjohtourakassa puretaan Kalasataman ja Sörnäisten välillä kulkeva metrosilta ja rakennetaan sen tilalle uusi. Hanke ajoittuu vuosille 2026–2027 ja se käynnistyy kehitysvaiheella, jonka aikana Kreate suunnittelee muun hanketiimin kanssa tarkemmin työn toteutusta. Tavoitteena on minimoida liikennekatkon kesto ja varmistaa ihmisten sujuva ja turvallinen liikkuminen rakentamisen aikana.
– Junatien metrosilta on täysin Kreaten näköinen vaativa hanke. Se sijaitsee keskellä vilkasta liikennettä ja on matkustajamääriltään yksi metron keskeisempiä osuuksia. Panostamme strategisesti juuri näihin teknisesti vaativiin hankkeisiin, joissa voimme parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää osaamistamme yhteiskunnan hyväksi, sanoo Kreate Groupin toimitusjohtaja Timo Vikström.
Kreate on strategiassaan linjannut kasvattavansa rataympäristössä tehtävää liiketoimintaa, mikä näkyy jo nyt eri rakentamisen lajeja hyödyntävien yhteishankkeiden lisääntymisenä yhtiön tilauskannassa. Junatien metrosilta on juuri Kreaten strategiassaan painottamaa monipuolista ja vaativaa rakentamista rataympäristössä.
Hyvät laatupisteet siivittivät selkeään voittoon
Kreate panosti tarjousvaiheessa erityisesti kehitysehdotusten ideointiin laatien myös kuvauksen kehitysvaiheen tehtävistä ja hankkeen yhteistoimintamenettelyistä. Nämä kaikki olivat osana laatutarjousta, josta Kreate nappasi erinomaiset pisteet tarjousvertailuun.
– Teimme paljon työtä kehittääksemme tilaajan yleissuunnitelmaan hyviä ratkaisuehdotuksia sekä kuvasimme sitä, miten kehitysvaihe viedään läpi. Voi jopa sanoa, että otimme ilon irti haastavasta kohteesta, kun mietimme monelta eri kantilta ideoita löytääksemme kustannustehokkaita ja innovatiivisia ratkaisuja, kertoo Kreaten siltayksikköä johtava Antti Kokkonen.
Kreatella onkin pantu merkille, että mitä haastavampi kohde on kyseessä, sitä innokkaammin ammattilaiset kehittävät ideoita, joissa voidaan hyödyntää henkilöstön vahvaa teknistä osaamista ja kokemusta parhaiden ratkaisujen löytämiseksi.
Junatien metrosillan kehitysvaiheen sopimus allekirjoitetaan, kun hankintapäätös tulee lainvoimaiseksi. Toteutusvaiheeseen arvioidaan siirryttävän loppukeväällä 2026, kun kehitysvaiheessa toteutettu hankesuunnitelma on hyväksytty Helsingin kaupunginvaltuustossa.
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne on hankintamenettelyssään arvioinut urakan arvoksi 50–70 miljoonaa euroa, mikä tarkentuu kehitysvaiheessa valittavien rakentamisen ratkaisujen myötä. Kreate kirjaa hankkeen tilauskantaansa sitten, kun toteutusvaihe käynnistyy.