Muutos Fodelian johtoryhmässä: Fodelia Oyj:n talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Janne Aalto
Fodelia Oyj Yhtiötiedote
Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus
19.11.2025 klo 14.00
Janne Aalto on nimitetty Fodelia Oyj:n talousjohtajaksi ja Fodelia Oyj:n johtoryhmän jäseneksi. Aalto aloittaa tehtävässä 7.1.2026. Hän siirtyy tehtävään Ernst & Young Oy:ltä, jossa hän on toiminut talousjohdon neuvontapalveluissa johtajana. Aalto on työskennellyt EY:llä vuodesta 2012 alkaen Suomessa ja ulkomailla. Hän on toiminut lukuisissa vaativissa kansainvälisissä tehtävissä tilintarkastajana, yritysjärjestelypalveluissa, yritysrahoituksessa sekä pörssiyhtiöiden taloudellisessa raportoinnissa. Hänellä on kokemusta laajoista asiakasyritysten kehitys- ja muutoshankkeista. Neuvonantoprojektien lisäksi hän on työskennellyt useissa erilaisissa talouden interim rooleissa niin kasvu- kuin pörssiyhtiöissä muun muassa CFO-tehtävissä, ja on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
Nykyinen talousjohtaja Kati Kokkonen lopettaa Fodelia Oyj:n palveluksessa 25.11.2025 siirtyäkseen toisen työnantajan palvelukseen. Siirtymäkauden aikana taloushallinnon vastuut hoidetaan nykyisellä tiimillä tilapäisjärjestelyin, ja yhtiö varmistaa keskeytyksettömän talousraportoinnin uuden talousjohtajan aloittamiseen asti.
Toimitusjohtaja Riikka Wulff:
"Janne Aalto tuo yhtiöömme harvinaisen vahvan yhdistelmän strategista talousosaamista ja käytännönläheistä kokemusta yritysten muutoshankkeiden johtamisesta. Hänen taustansa talouden kehittämisestä ja pörssiyhtiöiden vaatimusten täyttämisestä vahvistaa merkittävästi kykyämme toteuttaa kasvutavoitteitamme tulevina vuosina. Odotan innolla yhteistyötämme."
Janne Aalto:
"On hienoa päästä liittymään Fodeliaan vaiheessa, jossa yhtiöllä on vahvat kasvumahdollisuudet ja selkeä strateginen suunta. Odotan, että voin hyödyntää kokemustani muutoshankkeista ja talousorganisaation kehittämisestä yhtiön tulevien kasvutavoitteiden tukena."
Lisätietoja
Fodelia Oyj, toimitusjohtaja Riikka Wulff, puhelin 040 777 8299, sähköposti: riikka.wulff@fodelia.fi
Hyväksytty neuvonantaja, EY Advisory Oy, puhelin 0207 280 190, sähköposti: heikki.saukola@parthenon.ey.com
Fodelia lyhyesti
"Fodelia kasvattaa suomalaisista elintarvikealan yrityksistä kukoistavia menestystarinoita, voidaksemme tarjota kuluttajille puhdasta, paikallisesti ja vastuullisesti tuotettua ruokaa, jonka alkuperä varmasti tunnetaan. Yhtiön liiketoiminta-alueet ovat vähittäiskauppaan ja kuluttajille suunnattuun verkkokauppaan keskittyvä Oikia, sekä Foodservice-markkinan asiakkuuksiin keskittyvä Feelia. Lisäksi Fodelian portfolioon kuuluu ruokapalvelujen ulkoistusratkaisuja tarjoava yhteisyritys Fodbar. Fodelian omistamat yhtiöt ovat elintarvikealan tiennäyttäjiä, jotka panostavat innovatiivisiin tuotteisiin, lisäarvoa tuottaviin asiakaskonsepteihin ja edistyksellisiin valmistusprosesseihin."