Salvos Oyj suunnittelee listautumismyyntiä ja -antia ja listautumista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle
Salvos Oyj | Lehdistötiedote | 26.2.2026 klo 8:30
Salvos Oyj suunnittelee listautumismyyntiä ja -antia ja listautumista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI NÄIHIN MAIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA TAI MIHINKÄÄN MUUHUN MAAHAN, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA
Salvos Oyj (”Salvos” tai ”Yhtiö”) on teollisesti valmistettujen vapaa-ajan rakennusten edelläkävijä.
Salvos suunnittelee listautumismyyntiä ja -antia (“Listautumismyynti ja -anti”) ja osakkeidensa hakemista kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle (”First North”) (“Listautuminen”) vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla.
Suunnitellun Listautumismyynnin ja -annin tavoitteena on mahdollistaa ja kiihdyttää Yhtiön kasvustrategian toteuttamista. Listautuminen mahdollistaisi myös Yhtiön pääsyn pääomamarkkinoille ja sen omistuspohjan laajenemisen, mikä lisäisi osakkeiden likviditeettiä. Listautumisen seurauksena lisääntyvän näkyvyyden odotetaan myös edesauttavan Yhtiön tunnettuutta sekä yleisesti että asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja muiden sidosryhmien keskuudessa. Lisäksi Listautuminen mahdollistaisi osakkeiden tehokkaamman käytön henkilöstön palkitsemisessa ja sitouttamisessa sekä vastikkeena mahdollisissa yritysostoissa.
Suunnitellun Listautumismyynnin ja -annin odotetaan koostuvan Yhtiön uusien osakkeiden tarjoamisesta merkittäväksi osakeannissa, ja lisäksi tiettyjen Yhtiön nykyisten osakkeenomistajien odotetaan tarjoavan ostettavaksi Yhtiön olemassa olevia osakkeita. Suunnitellun Listautumismyynnin ja -annin odotetaan koostuvan yleisömyynnistä ja -annista, instituutiomyynnistä ja -annista sekä henkilöstöannista. Osakeannista saatavat nettovarat on tarkoitus käyttää Yhtiön kasvustrategian toteuttamiseen, sisältäen muun muassa tehdasinvestoinnit ja maantieteellisen laajentumisen. Lisäksi Yhtiö odottaa nettovarojen vahvistavan Yhtiön taloudellista joustavuutta.
Salvos lyhyesti
Salvos on vuonna 2010 perustettu suomalainen modulaariseen rakentamiseen erikoistunut teollinen konserni, joka myy ja valmistaa täysin valmiita vapaa-ajan hirsirakennuksia Salvos-liiketoiminnan alla sekä vaunumökkejä ja -saunoja tytäryhtiönsä Lapelland Oy:n kautta.
Salvoksen pääkonttori ja kaksi tuotantolaitosta sijaitsevat Pyhännällä, ja sillä on kattava näyttelyalueiden ja myyntipisteiden verkosto Suomessa. Tilikaudella 1.1.–31.12.2025 Yhtiön liikevaihto oli 31,3 miljoonaa euroa, käyttökate 3,6 miljoonaa euroa ja liikevoitto 3,0 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskenteli tilikauden 2025 lopussa 216 henkilöä.
Yhtiön keskeinen erottava tekijä kilpailussa on modulaarinen, pitkälle tuotteistettu teollinen prosessi, joka mahdollistaa täysin valmiin rakennuksen toimituksen, nopeat toimitusajat, korkean palvelun laadun sekä kustannustehokkaan ratkaisun yksityis- ja yritysasiakkaille. Yhtiö valmistaa rakennukset kustannustehokkaasti valmiiksi hallituissa tehdasoloissa, mikä mahdollistaa standardisoidun valmistuslaadun ja millä voidaan välttää hidas ja kallis paikan päällä rakentaminen etäisissä kohteissa ja haastavissa olosuhteissa. Salvoksen liiketoimintaa tukevat vahvat markkinatrendit, kuten matkailun kasvu, ikääntynyt mökkikanta, kuluttajakäyttäytymisen ja lainsäädännön muutokset sekä vahvistuva terveys- ja hyvinvointitietoisuus.
Salvos-liiketoiminnan tuotevalikoimaan kuuluvat hirsirakenteiset vapaa-ajan asunnot, piharakennukset ja majoitusrakennukset. Hirsirakennusten tuotannossa hyödynnetään modulaarisuutta ja liitettävyyttä, mikä mahdollistaa suurtenkin rakennusten toimittamisen. Valmiit moduulit voidaan kuljettaa asiakkaan kohteeseen ja liittää kokonaisuudeksi paikan päällä ilman varsinaisia rakennustöitä. Salvos-liiketoiminnan toimintamalli ja Oikeastivalmis™-konsepti mahdollistavat nopean toimitusajan, pienet kustannusriskit, korkean laadun sekä selkeän ja vaivattoman ratkaisun tarjoamisen asiakkaalle.
Lapelland-liiketoiminta valmistaa käyttövalmiita vaunumökkejä ja -saunoja. Lapelland on alansa suurin teollinen toimija Suomessa, ja sen tuotevalikoimaan kuuluu eri kokoisia vaunumökkejä ja -saunoja, joita asiakas voi räätälöidä malliston pohjalta omien tarpeidensa mukaan. Pääosa Lapellandin tuotteista rekisteröidään ajoneuvoiksi ja rahoitetaan ajoneuvorahoituksella. Vaunumökit ja -saunat voidaan toimittaa käyttövalmiina myös kohteisiin, joihin perinteisen saunan tai mökin rakentaminen ei ole mahdollista.
Toimitusjohtaja Veli-Matti Kurkela:
”Salvos on kulkenut perustamisestaan lähtien merkittävän kasvumatkan teollisesti valmistettujen vapaa-ajan rakennusten edelläkävijäksi. Kasvutarinamme on kuitenkin vasta alussa. Näemme merkittäviä mahdollisuuksia erityisesti vapaa-ajan asumisessa ja majoitusliiketoiminnassa, ja haluamme saavuttaa aseman Suomen johtavana vapaa-ajan rakentajana. Tulemme jatkamaan maantieteellistä laajentumistamme Suomessa ja investoimaan tuotantokapasiteettiimme. Suunniteltu listautuminen on tärkeä strateginen askel, joka tukee meitä näiden tavoitteiden saavuttamisessa.”
Keskeiset vahvuudet
Salvoksen johto uskoo, että erityisesti seuraavat tekijät ovat Yhtiön keskeisiä vahvuuksia ja antavat sille kilpailuetua:
- Kustannustehokas, teollisella mittakaavalla ja tehdasoloissa toteutettava valmisrakentaminen
- Modulaarisen rakentamisen edelläkävijä
- Asiakkaiden arvostama tuote- ja palvelukonsepti
- Vakuuttava kasvu ja kannattavuus haastavassa markkinassa
- Merkittävät kasvumahdollisuudet
- Ekologinen puurakentaminen
Salvoksen missio, visio ja strategia
Salvos tarjoaa asiakkailleen täysin valmiita vapaa-ajan hirsirakennuksia sekä vaunumökkejä ja -saunoja. Yhtiön missiona on luoda valmiita paikkoja vapaa-aikaan. Yhtiön visiona on olla Suomen johtava vapaa-ajan rakentaja.
Yhtiön strateginen positio perustuu ajatukseen, että asiakas arvostaa vapaa-ajan rakentamisessa helppoa, selkeää ja kustannustehokasta kokonaisratkaisua. Yhtiön liiketoimintamalli, kilpailuetu ja brändi-identiteetti perustuvat merkittäviltä osin Oikeastivalmis™-konseptiin, joka lupaa asiakkaille valmiiksi rakennetun, toimitetun ja käyttövalmiin hirsirakennuksen, vaunumökin tai -saunan ilman erillistä rakennusprojektia nopealla toimitusajalla. Yhtiön osaaminen modulaarisessa rakentamisessa ja tehokas teollinen tuotanto mahdollistavat käyttövalmiin tuotteen myynnin.
Salvos-liiketoiminnan toimitukset keskittyvät tulevaisuudessa entistä enemmän vapaa-ajan asuntoihin ja majoitusrakennuksiin. Piharakennukset säilyvät edelleen keskeisenä osana tarjontaa, mutta Yhtiön johto näkee piharakennusmarkkinan kilpaillumpana ja markkinoille tulon kynnyksen matalampana. Yhtiön johdon näkemyksen mukaan vapaa-ajan asunnot ja majoitusrakennukset ovat rakenteeltaan sekä toimituskokonaisuudeltaan haastavampia ja tarjoavat siten houkuttelevia mahdollisuuksia modulaarisen rakentamisen hyötyjen, monikäyttöisyyden sekä houkuttelevan hinta- ja kokoluokan ansiosta. Tätä strategiaa tukevat useat markkinatrendit, kuten kotimaan ja kansainvälisen matkailun kasvu, mikä lisää majoituskapasiteetin tarvetta, sekä Suomen ikääntynyt mökkikanta, joka luo kysyntää vapaa-ajan rakennuksille.
Salvoksen kasvustrategia perustuu pääosin orgaaniseen kasvuun, ja se rakentuu seuraavista osa-alueista:
- Markkinaosuuden kasvattaminen erityisesti vapaa-ajan asunnoissa
- Uusi kasvualue majoitusliiketoiminnasta
- Tuotekehitys ja vapaa-ajan tarjooman kehittäminen
- Maantieteellinen laajentuminen Suomessa
- Tuotantokapasiteetin laajentaminen
Taloudelliset tavoitteet ja osingonjakopolitiikka
Kasvu: Yhtiön tavoitteena on saavuttaa yli 75 miljoonan euron liikevaihto vuoden 2030 loppuun mennessä. Liikevaihtotavoite on tarkoitus saavuttaa pääosin orgaanisella kasvulla.
Kannattavuus: Yhtiö tavoittelee keskipitkällä aikavälillä (5 vuotta) noin 13–15 prosentin liikevoittomarginaalia.
Osingonjako: Yhtiö keskittyy tulevina vuosina ensisijaisesti investoimaan kasvuun ja liiketoimintansa kehittämiseen. Yhtiö arvioi vuosittain edellytyksiä voitonjakoon siten, ettei mahdollinen voitonjako vaaranna kasvustrategian toteuttamista ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamista.
Tulosohjeistus vuodelle 2026
Seuraava tulosohjeistus sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka eivät ole takeita Yhtiön tulevasta liiketoiminnan tuloksesta. Yhtiön toteutuva liiketoiminnan tulos voi poiketa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetystä tai niistä pääteltävissä olevasta monien tekijöiden johdosta, eikä tulosohjeistusta tai muita tulevaisuutta koskevia lausumia tule pitää lupauksena Yhtiön tulevasta kehityksestä tai liiketoiminnan tuloksesta, jotka voivat poiketa olennaisesti alla esitetystä.
Salvos arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2026 on 34–38 miljoonaa euroa (31,3 miljoonaa euroa vuonna 2025) ja liikevoittomarginaali on 9–11 prosenttia (9,5 prosenttia vuonna 2025).
Yhtiön vuoden 2026 tulosohjeistus perustuu vahvaan tilauskantaan, jatkuvaan toiminnan kehittämiseen ja tehostamiseen sekä markkinaosuuden kasvattamiseen. Tulosohjeistukseen liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä, kuten yleinen taloussuhdanne, vapaa-ajan rakennusten ja piharakennusten markkinan kehitys, materiaalikustannusten muutokset sekä matkailumarkkinan kehitys.
Keskeisiä tunnuslukuja
| (tuhatta euroa, ellei toisin mainittu) | 31.12. tai 1.1.–31.12.2025 FAS | 31.12. tai 1.1.–31.12.2024 FAS | 31.12. tai 1.1.–31.12.2023 FAS |
| Liikevaihto | 31 341* | 22 404* | 17 995* |
| Käyttökate | 3 636 | 2 061 | 1 365 |
| Käyttökate liikevaihdosta, % | 11,6 % | 9,2 % | 7,6 % |
| Liikevoitto (-tappio) | 2 986* | 1 466* | 691* |
| Liikevoitto (-tappio) liikevaihdosta, % | 9,5 % | 6,5 % | 3,8 % |
| Tilikauden voitto (tappio) | 2 263* | 989* | 362* |
| Tilikauden voitto (tappio) liikevaihdosta, % | 7,2 % | 4,4 % | 2,0 % |
| Omavaraisuusaste, % | 46,6 % | 38,9 % | 34,0 % |
| Nettovelkaantumisaste, % | 0,3 % | 6,6 % | 64,5 % |
| Oman pääoman tuotto, % | 45,9 % | 27,1 % | 11,5 % |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | 42,1 % | 22,6 % | 10,3 % |
| Taseen loppusumma | 14 426* | 11 698* | 10 253* |
| Tilauskanta | 16 773 | 11 952 | 8 947 |
| Henkilöstön lukumäärä keskimäärin | 137 | 109 | 102 |
* Tilintarkastettu
Neuvonantajat
EY Advisory Oy toimii suunnitellun Listautumisen taloudellisena neuvonantajana ja Yhtiön First Northin sääntöjen mukaisena hyväksyttynä neuvonantajana. Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana toimii Borenius Asianajotoimisto Oy. Yhtiön viestinnällisenä neuvonantajana toimii IR Partners Oy.
Lehdistötilaisuus
Salvos järjestää virtuaalisen tiedotustilaisuuden tänään 26.2.2026 kello 10:15. Tilaisuudessa puhuvat Yhtiön toimitusjohtaja Veli-Matti Kurkela ja talousjohtaja Joel Tölli.
Tilaisuuteen voi osallistua verkossa osoitteessa salvos.videosync.fi/260226.
Lisätietoja
Veli-Matti Kurkela
Toimitusjohtaja
+358 41 437 0490
veli-matti.kurkela@salvos.fi
https://sijoittajat.salvos.fi
Tärkeää tietoa
Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa tai näihin maihin tai missään muussa maassa tai mihinkään muuhun maahan, jossa julkistaminen tai levittäminen olisi lainvastaista.
Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Arvopapereita, joihin tässä tiedotteessa viitataan, ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Salvos Oyj (”Yhtiö”) ei aio rekisteröidä mitään arvopapereita Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.
Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, tarjoamiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä maissa. Yhtiö tai EY Advisory Oy (”Taloudellinen neuvonantaja”) ei ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.
Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä ostaa tai merkitä tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä tai tarjota alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, tarjouspyyntö tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyvien tietojen perusteella.
Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai Suomea lukuun ottamatta missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joissa sovelletaan Esiteasetusta (kukin ”Relevantti Jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä tehdä mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esiteasetuksessa määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytykset täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esiteasetuksen 1(4) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” tarkoittaa missä tahansa muodossa ja minkä tahansa kanavan kautta henkilöille suunnattua viestintää, jossa annetaan riittävät tiedot tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja voi tehdä päätöksen näiden arvopapereiden ostamisesta tai merkitsemisestä. Ilmaisu ”Esiteasetus” tarkoittaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/1129, muutoksineen (Yhdistyneen kuningaskunnan tapauksessa sellaisena kuin se on osa Yhdistyneen kuningaskunnan kansallista lainsäädäntöä eroa Euroopan unionista koskevan vuonna 2018 annetun lain (European Union (Withdrawal) Act 2018) mukaisesti).
Tässä tiedotteessa esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti antaa tiedoksi (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”relevantit henkilöt”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai tukeutua sen sisältöön.
Suunnitellun listautumismyynnin ja -annin ehdot sisällytetään kokonaisuudessaan esitteeseen, jonka Salvos Oyj laatii suunnitellun listautumismyynnin ja -annin yhteydessä. Esite julkaistaan Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa sijoittajat.salvos.fi.
Tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita tarjotaan merkittäväksi Salvos Oyj:n julkaisemalla Finanssivalvonnan hyväksymällä esitteellä. Esite sisältää yksityiskohtaisia tietoja Yhtiöstä ja sen johdosta sekä taloudellisista tiedoista. Tämä tiedote on mainos eikä Esiteasetuksen tarkoittama esite. Sijoittajien ei tule hankkia mitään tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita muutoin kuin esitteeseen sisällytettyjen tietojen perusteella. Finanssivalvonnan antamaa esitteen hyväksyntää ei tule pitää suosituksena merkitä tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita.
Tietyt tämän tiedotteen lausunnot ovat ”tulevaisuutta koskevia lausumia”. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyvät lausumat suunnitelmista, oletuksista, arvioista, päämääristä, tavoitteista, pyrkimyksistä, strategioista, tulevista tapahtumista, tulevista tuloista tai suorituksista, pääomamenoista, rahoitustarpeista, suunnitelmista tai aikomuksista, jotka liittyvät yrityskauppoihin, Yhtiön kilpailuun liittyviin vahvuuksiin ja heikkouksiin, taloudelliseen asemaan liittyviin suunnitelmiin tai tavoitteisiin, tuleviin toimintoihin ja kehitykseen, Yhtiön liiketoimintastrategiaan ja odotettavissa oleviin suuntauksiin Yhtiön toimialan poliittisessa ja oikeudellisessa ympäristössä, sekä muihin tietoihin, jotka eivät ole historiallisia tietoja, investointeihin, suunniteltuun listautumismyyntiin ja -antiin ja listautumiseen, tulevaan kassavirtaan, liiketoiminnan voittomarginaaliin, taloudelliseen asemaan ja likviditeettiin. Joissakin tapauksissa ne voidaan tunnistaa tulevaisuuteen suuntautuvan terminologian käytöstä, mukaan lukien termeistä ”uskoo”, ”aikoo”, ”saattaa”, ”tulee” tai ”pitäisi” tai kussakin tapauksessa niiden kielteisistä tai vastaavan terminologian muunnelmista.
Tämän tiedotteen tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin. Tulevaisuutta koskevilla lausumille on luonteenomaista se, että ne sisältävät olennaisia riskejä, epävarmuustekijöitä ja sekä yleisiä että erityisiä oletuksia, ja on olemassa riski, että ennusteet, ennakkoarviot, suunnitelmat ja muut tulevaisuutta koskevat lausumat eivät toteudu. Ottaen huomioon nämä riskit, epävarmuustekijät ja oletukset, sinua kehotetaan olemaan tukeutumatta liiallisesti tällaisiin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Kaikki tähän tiedotteeseen sisällytetyt tulevaisuutta koskevat lausumat on laadittu tiedotteen julkaisupäivän mukaisten tietojen perusteella. Yhtiö ei aio eikä sillä ole velvollisuutta päivittää tai korjata mitään tähän tiedotteeseen sisältyviä tulevaisuutta koskevia lausumia, ellei soveltuva lainsäädäntö sitä edellytä.
Taloudellinen neuvonantaja toimii yksinomaan Yhtiön eikä kenenkään muun puolesta minkään tässä tiedotteessa mainitun transaktion yhteydessä eikä pidä ketään muuta henkilöä (oli tällainen henkilö tämän tiedotteen vastaanottaja tai ei) asiakkaanaan tällaisen transaktion yhteydessä, eikä se ole vastuussa asiakkailleen tarjoaman asiakassuojan järjestämisestä tai neuvojen antamisesta kenellekään muille henkilöille koskien tämän tiedotteen sisältöä tai muuta tässä tiedotteessa viitattua transaktiota.
Yhtiö on yksin vastannut tämän tiedotteen sisällön tuottamisesta ja on siitä vastuussa. Taloudellinen neuvonantaja tai kukaan sen hallituksen jäsenistä, johtajista, työntekijöistä, neuvonantajista tai edustajista ei ota mitään vastuuta eikä vastaa tai anna vakuutusta, suoraan tai epäsuorasti, tämän tiedotteen tietojen tai muiden Yhtiötä tai sen kanssa samaan konserniin kuuluvia yhtiöitä koskevien tietojen täydellisyydestä, tarkkuudesta tai todenperäisyydestä (tai, jos tietojen sisällyttäminen tähän tiedotteeseen on laiminlyöty) riippumatta siitä, onko tieto kirjallisessa, suullisessa tai sähköisessä muodossa ja riippumatta, miten tieto on asetettu saataville tai lähetetty, eikä minkäänlaisesta vahingosta, joka on syntynyt tämän tiedotteen käyttämisestä, sen sisällöstä tai muutoin tiedotteesta johtuen.
Tietoa jakelijoille
Johtuen yksinomaan tuotevalvontavaatimuksista, jotka sisältyvät: (a) EU direktiiviin 2014/65/EU rahoitusvälineiden markkinoista, muutoksineen (”MiFID II”); (b) 9 ja 10 artikloihin komission delegoidussa direktiivissä (EU) 2017/593, joka täydentää MiFID II:ta; ja (c) paikallisiin implementointitoimenpiteisiin (yhdessä ”MiFID II -tuotevalvontavaatimukset”), sekä kiistäen kaiken vastuun, joka ”valmistajalla” (MiFID II tuotevalvontavaatimuksista johtuen) voi muutoin asiaa koskien olla, riippumatta siitä, perustuuko vastuu rikkomukseen, sopimukseen vai muuhun, osakkeet ovat olleet tuotehyväksyntämenettelyn kohteena, jonka mukaan osakkeet (i) täyttävät loppuasiakkaiden kohdemarkkinavaatimukset yksityissijoittajille sekä sijoittajille, jotka määritellään ammattimaisiksi asiakkaiksi ja hyväksyttäviksi vastapuoliksi, kuten määritelty MiFID II:ssa (”Kohdemarkkina-arviointi”); ja (ii) soveltuvat tarjottavaksi kaikkien jakelukanavien kautta, kuten sallittu MiFID II:ssa. Kohdemarkkina-arvioinnista riippumatta jakelijoiden tulisi huomioida että: osakkeiden hinta voi laskea ja sijoittajat saattavat menettää osan tai kaiken sijoituksestaan; osakkeet eivät tarjoa mitään taattua tuloa tai pääomasuojaa; ja sijoitus osakkeisiin on sopiva vain sijoittajille, jotka eivät tarvitse taattua tuloa tai pääomasuojaa, jotka (joko yksin tai yhdessä asianmukaisen sijoitusneuvojan tai muun neuvonantajan kanssa) ovat kykeneviä arvioimaan kyseessä olevan sijoituksen edut ja riskit ja joilla on riittävät resurssit kantaakseen siitä mahdollisesti koituvat tappiot. Kohdemarkkina-arviointi ei rajoita tai vaikuta mihinkään sopimukseen, lakiin tai sääntelyyn perustuviin myyntirajoituksiin tässä tiedotteessa mainitun transaktion yhteydessä. Epäselvyyksien välttämiseksi Kohdemarkkina-arviointi ei ole: (a) sopivuuden tai asianmukaisuuden arviointi MiFID II:ta sovellettaessa; tai (b) kenellekään sijoittajalle tai sijoittajaryhmälle suositus sijoittaa tai ostaa tai tehdä mitään muita osakkeisiin liittyviä toimenpiteitä. Jokainen jakelija on velvollinen ottamaan vastuulleen oman Kohdemarkkina-arviointinsa liittyen osakkeisiin ja asianmukaisten jakelukanavien määrittämisen.