Pörssitiedote

Sisäpiiritieto: GRK Infra Oyj hankkii Keski-Suomen Betonirakenne Oy:n

GRK Infra Oyj SISÄPIIRITIETO 18 toukokuu 2026 klo 15.15

GRK Infra Oyj ("GRK") on tänään allekirjoittanut osakekauppakirjan, jonka mukaan GRK hankkii Keski-Suomen Betonirakenne Oy:n ("KSBR") tytäryhtiöineen sen nykyisiltä osakkeenomistajilta ("Myyjät") ("Kauppa").

GRK vahvistaa kasvuaan Kaupalla. KSBR:n vuoden 2025 liikevaihto oli 124 miljoonaa euroa ja liikevoitto 10,9 miljoonaa euroa. Yritysosto laajentaa GRK:n osaamista vaativissa betonirakenteissa, energia- ja datakeskushankkeissa, kasvattaa yksityisen sektorin osuutta asiakaskunnasta sekä sen arvioidaan tukevan liikevaihdon kasvua ja GRK:n kannattavuuden kehitystä edelleen. Ostettavalla yhtiöllä on vahva tilauskanta. Sopimuksen mukainen peruskauppahinta on 85,5 miljoonaa euroa, ja lisäkauppahinta on arviolta noin 12 miljoonaa euroa. Lisäkauppahinta on sidottu KSBR:n ja tietyn hankkeen generoimaan liikevoittoon. Kauppa on toteutuessaan erinomainen osoitus GRK:n sitoutumisesta strategian vahvaan toimeenpanoon. GRK arvioi, että toteutuessaan Kauppa kasvattaisi GRK:n liikevaihtoa ja oikaistua liikevoittoa jo vuonna 2026.

Kauppa lyhyesti

Peruskauppahinta on noin 85,5 miljoonaa euroa ("Kauppahinta") ja koostuu noin 58,7 miljoonan euron käteisosasta sekä 1.676.273 GRK:n uudesta osakkeesta, joiden arvoksi on sovittu 16 euroa osakkeelta ("Vastikeosakkeet").

Kauppaan sisältyy myös KSBR Sverige AB:n ("KSBR Sverige") osakkeiden hankinta. KSBR Sverigen omistavat KSBR ja tietyt vähemmistöosakkeenomistajat. GRK on sopinut hankkivansa KSBR Sverigen vähemmistöosakkeenomistajien tällä hetkellä omistamat osakkeet (”Vähemmistöosuus”). Kaupan toteutumisen jälkeen KSBR Sverige olisi kokonaan GRK:n omistama sekä suoraan että välillisesti KSBR:n kautta. Vähemmistöosuuden velaton ja käteisvapaa kauppahinta on 1,9 miljoonaa euroa, sisältyen Kauppahintaan, ja se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.

KSBR:stä suoritettavaa käteismaksua oikaistaan Kaupan toteuttamisen jälkeen tietyn varojenjaon sekä käteismaksulle kertyvän koron osalta sekä tiettyjen saatavien toteutuvien määrien perusteella. Vastikeosakkeiden lukumäärää ei oikaista. Lisäksi osapuolet ovat sopineet lisäkauppahinnasta, josta osa perustuu KSBR-konsernin liikevoittoon (EBIT) vuosina 2026, 2027 ja 2028. Tätä lisäkauppahintaa tulee maksettavaksi, mikäli KSBR-konsernin liikevoitto ylittää jonakin edellä mainittuna vuonna 12 miljoonaa euroa. Tämän lisäkauppahinnan osan enimmäismäärä Kauppahinnan lisäksi on 11,05 miljoonaa euroa. Lisäkauppahinnan toinen osa perustuu tietyn kehityshankkeen tuottamaan liikevaihtoon ja sen kuluihin vuosina 2026–2030. Tälle osalle lisäkauppahintaa ei ole sovittu enimmäismäärää, mutta GRK arvioi sen olevan noin 1 miljoonaa euroa. KSBR:n ja KSBR Sverigen velaton enimmäiskauppahinta on siten yhteensä noin 97.55 miljoonaa euroa, sisältäen KSBR:n nettokassan, joka on yli 20 miljoonaa euroa.

Käteisenä maksettava Kauppahinnan osa rahoitetaan GRK:n olemassaolevilla kassavaroilla.

Myyjiin kuuluvat muun muassa Tuomas Skantz, Pasi Juntunen, Simo Särkelä, Matti Ahtosalo, Tuija Muhonen, Juha Takanen ja Johanna Takanen, jotka yhteensä omistavat noin 82,6 prosenttia KSBR:n osakkeista.

GRK harkitsee sitouttavaa osakeantia tietyille sellaisille KSBR:n avainhenkilöille, jotka eivät ole Myyjiä.

”Tämä yrityskauppa edistää GRK:n strategista tavoitetta kasvaa kannattavasti, laajentaa toimintaamme ja kasvattaa yksityisen sektorin asiakaskuntaa. Infrarakentamisen markkinalla on vahvaa kysyntää erityisesti vihreän siirtymän projekteissa, teollisissa hankkeissa, sekä datakeskuksissa. Tämä yrityskauppa vahvistaa entisestään kykyämme vastata tähän markkinakysyntään. KSBR tuo meille erittäin vahvaa osaamista muun muassa vaativissa betonirakenteissa, mikä tukee suoraan kykyämme toteuttaa entistä haastavampia projekteja Suomessa ja Ruotsissa. Kaupasta syntyy myös selkeitä synergioita sekä myynnissä että operatiivisessa toiminnassa, mikä tukee kannattavaa kasvuamme ja pitkän aikavälin arvonluontia", toteaa GRK:n toimitusjohtaja Mika Mäenpää.

Kaupan perustelut

Kauppa on GRK:lle strategisesti merkittävä askel, joka edistää samanaikaisesti useita yhtiön painopistealueita ja on johdonmukainen GRK:n vakiintuneen kasvustrategian kanssa.

Kaupan tavoitteena on hyödyntää GRK:n ja KSBR:n liiketoimintojen välisiä synergioita sekä laajentaa GRK:n toimintaa yksityisen sektorin infrarakentamisen palvelemiseksi entistä paremmin. Kahden yhtiön osaamisen yhdistäminen mahdollistaisi GRK:lle yksityisen sektorin infrarakennushankkeiden, kuten suurten teollisuusprojektien ja energiasektorin hankkeiden, toteuttamisen laajemmassa mittakaavassa ja tehokkaammin kuin itsenäisesti toimien.

Kauppa on myös johdonmukainen GRK:n vahvistetun kasvumallin kanssa ja edustaa juuri sellaista kohdennettua, osaamista vahvistavaa yritysostoa, jollaisia GRK on tavoitellut ja aikoo tavoitella jatkossakin.

Operatiivisesta näkökulmasta Kauppa vahvistaisi GRK:n kykyä toteuttaa teknisesti vaativia hankkeita, syventäisi yhtiön betonirakentamisen osaamista ja tukisi GRK:n tavoitetta toimia monipuolisena ja osaavana infrarakentajana koko hankkeen elinkaaren ajan. Ydinosaamisen syventäminen on luonteva ja arvoa tuottava täydennys GRK:n nykyiseen palvelutarjoomaan.

Asiakas- ja liikevaihtonäkökulmasta KSBR:n laaja yksityisasiakaskunta tukisi suoraan GRK:n tavoitetta kasvattaa yksityisen sektorin myyntiään. Kauppa vähentäisi GRK:n riippuvuutta julkisen sektorin hankintasykleistä ja toisi monipuolisemman ja vakaamman tulovirran, mikä on linjassa GRK:n laajemman tavoitteen kanssa rakentaa tasapainoinen hankeportfolio ja pienentää keskittymisriskiä.

Kauppa tukisi GRK:n maantieteellistä laajentumista Ruotsissa tuomalla yhtiölle vahvemman jalansijan, paikallisen henkilöstön, asiakassuhteet ja operatiivisen infrastruktuurin, joiden rakentaminen orgaanisesti vaatisi huomattavasti aikaa ja resursseja.

KSBR lyhyesti

KSBR:n liiketoiminta

KSBR on suomalainen täyden palvelun rakennusyhtiö, joka on erikoistunut betonirakentamiseen, infrahankkeisiin ja teollisuusrakentamisen ratkaisuihin. Yhtiön palvelut kattavat projektisuunnittelun ja -johtamisen sekä rakentamisen toteutuksen, ja sillä on erityisosaamista paikalla valettavissa betonirakenteissa.

KSBR tarjoaa rakentamisen palveluja useilla eri toimialoilla, mukaan lukien uusiutuva energia, teollisuusrakentaminen sekä maa- ja infrarakentaminen, ja se palvelee sekä yksityisen että julkisen sektorin asiakkaita Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiö toimii myös urakoitsijana tuulivoimainfran toimijoille ja tuulivoimapuistojen rakentamisessa.

Vuonna 2004 perustetun KSBR:n kotipaikka on Pihtipudas. Lisäksi KSBR:llä on toimipisteet Oulussa, Vantaalla, Lappeenrannassa ja Nivalassa. Rakennuspalvelujen ohella KSBR tarjoaa kone- ja kalustovuokrausta, huoltoa ja kunnossapitoa tytäryhtiönsä KSBR Rent Oy:n kautta.

KSBR:n historiallinen taloudellinen tulos ja taloudellinen asema

KSBR-konsernin liikevaihto vuonna 2025 oli 124 miljoonaa euroa (2024: 76 miljoonaa euroa) ja konsernin liikevoitto oli 10,9 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti 8,8 % (2024: 2,4 miljoonaa euroa ja 3,2 %). KSBR-konsernin nettotulos oli 8,2 miljoonaa euroa (2024: 0,9 miljoonaa euroa).

KSBR-konsernin taseen loppusumma oli 53 miljoonaa euroa 31.12.2025 (31.12.2024: 35 miljoonaa euroa). KSBR-konsernin omavaraisuusaste oli 51,1 % ja oman pääoman tuotto (ROE) 37,6 % (2024: 56,5 % ja 4,7 %). KSBR-konsernin tilauskanta 31.12.2025 oli 110,3 miljoonaa euroa (31.12.2024: 48 miljoonaa euroa).

Aikataulu ja ehdot

Kaupan toteutuminen edellyttää muun muassa Suomen Kilpailu- ja kuluttajaviraston, Ruotsin kilpailuviranomaisen sekä Ruotsin Inspektoratet för Strategiska Produkter -viranomaisen hyväksyntää sekä muiden tavanomaisten ehtojen täyttymistä.

Edellyttäen, että Kaupan toteutumisen ehdot täyttyvät, GRK arvioi, että Kauppa toteutuu 1.7.2026.

Vastikeosakkeiden liikkeeseenlasku ja Myyjien luovutusrajoitukset

Edellyttäen, että Kaupan toteutumisen ehdot täyttyvät, Vastikeosakkeet lasketaan liikkeeseen GRK:n varsinaisen yhtiökokouksen 2026 myöntämän valtuutuksen perusteella.

Myyjät ovat sitoutuneet Vastikeosakkeita koskevaan luovutusrajoitukseen, joka kieltää Myyjiltä Vastikeosakkeiden luovuttamisen. Suurin osa Myyjistä on sitoutunut luovutusrajoitukseen, joka päättyy 36 kuukauden kuluttua Kaupan toteutumisesta koskien yhteensä 1.500.908 Vastikeosaketta. Tiettyjen Myyjien, jotka tulisivat merkitsemään yhteensä 175.365 Vastikeosaketta, osalta kuitenkin 25 prosenttia Vastikeosakkeista vapautuu luovutusrajoituksesta 12, 18, 24 ja 30 kuukauden kuluttua Kaupan toteutumisesta.

Ohjeistus vuodelle 2026 ja taloudelliset tavoitteet

GRK arvioi tarvetta päivittää ohjeistustaan vuodelle 2026 ja julkaisee mahdolliset päivitykset Kaupan toteutumisen yhteydessä. GRK arvioi, että toteutuessaan Kauppa kasvattaisi GRK:n liikevaihtoa ja oikaistua liikevoittoa jo vuonna 2026.

GRK:n 12.2.2026 annettu, voimassa oleva tulosohjeistus:

GRK arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2026 on 720–870 miljoonaa euroa (vuonna 2025: 872,3 miljoonaa euroa) ja oikaistu liikevoitto on 45–60 miljoonaa euroa vuonna 2026 (vuonna 2025: 58,2 miljoonaa euroa).

Tulosohjeistus perustuu arvioon olemassa olevan tilauskannan tuloutumisesta, kehitysvaiheessa olevien hankkeiden etenemisestä sekä uusien sopimusten kertymisestä vuoden 2026 aikana. 

GRK Infra Oyj

TÄRKEÄ HUOMAUTUS

Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousasiakirjaa, esitettä, tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä hankkia tiedotteessa mitään arvopapereita missään maassa.

Tietyt tämän tiedotteen lausunnot ovat "tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja". Tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin sisältyvät lausunnot Kaupasta ja sen vaikutuksista GRK:hon ja GRK:n suunnitelmista, oletuksista, arvioista, päämääristä, tavoitteista, pyrkimyksistä, strategioista, tulevista tapahtumista, tulevista tuloista tai suorituksista, suunnitelmista tai aikomuksista, jotka liittyvät yrityskauppoihin, GRK:n kilpailuun liittyviin vahvuuksiin ja heikkouksiin, rahoitukseen liittyviin suunnitelmiin tai tavoitteisiin, tuleviin toimintoihin ja kehitykseen, sen liiketoimintastrategiaan ja odotettavissa oleviin trendeihin toimialan poliittisessa ja oikeudellisessa ympäristössä, jossa se toimii, sekä muut tiedot, jotka eivät ole historiallisia tietoja. Joissakin tapauksissa ne voidaan tunnistaa tulevaisuuteen suuntautuvan terminologian käytöstä, mukaan lukien termit "uskoo", "voi", "aikoo", "saattaa", "tahtoo" tai "pitäisi" tai kussakin tapauksessa niiden kieltomuodot tai vastaavan terminologian muunnelmat.

Tämän tiedotteen tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot perustuvat oletuksiin. Tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin liittyy luonnostaan riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia, sekä yleisiä että erityisiä, ja on olemassa riski, että ennusteita, ennakkoarvioita, arvioita, suunnitelmia ja muita tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja ei saavuteta. Ottaen huomioon nämä riskit, epävarmuustekijät ja oletukset, sinua kehotetaan olemaan nojautumatta liiallisesti tällaisiin tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin. Kaikki tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot on kirjoitettu tiedotteen julkaisupäivän mukaisten tietojen valossa. GRK ei aio, eikä omaksu velvollisuutta, päivittää tai korjata mitään tiedotteeseen sisältyviä tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta GRK Infra Oyj

GRK suunnittelee, korjaa ja rakentaa teitä, väyliä, raiteita ja siltoja, jotta arki sujuu, ihmiset kohtaavat ja syntyy kestävämpi tulevaisuus. GRK:n osaamista on myös ympäristöteknologia. Toimimme Suomessa, Ruotsissa ja Virossa noin 1 100 ammattilaisen voimin. GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat monipuolisten infrarakennushankkeiden toteutus, suurten ja pienten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen rataosaaminen. GRK tarjoaa palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.

Asiakkaitamme ovat valtionhallinto, kunnat ja kaupungit sekä yksityinen sektori. GRK toimii useissa projekteissa yhteistyössä infra-alan muiden yritysten kanssa.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi maayhtiöt jokaisessa toimintamaassa: Suomessa GRK Suomi Oy, Virossa GRK Eesti AS ja Ruotsissa GRK Sverige AB. Emoyhtiö GRK Infra Oyj vastaa konsernin hallinnosta ja rahoituksesta. Tytäryhtiöt GRK Suomi Oy, GRK Eesti AS ja GRK Sverige AB harjoittavat konsernin operatiivista toimintaa.

Liitteet