Digia Oyj
Sisäpiiritieto
22.09.2026 klo 10.45
Digia korjaa aiemmin julkistamaansa tulosohjeistusta koskien EBITA-liikevoittoa. Liikevaihdon osalta ohjeistus ei muutu.
Yhtiö on 5.2.2026 julkaisemassaan tilinpäätöstiedotteessa arvioinut liikevaihdon kasvavan ja EBITA-liikevoiton pysyvän samalla tasolla tai kasvavan vuoteen 2025 verrattuna.
Digian vuoden 2026 kannattavuuteen vaikuttavat toimintaympäristön epävarmuus ja aiemmin tiedotetut haasteprojektit. Asiakkaiden investointien varovaisuus vaikutti edelleen kolmannella vuosineljänneksellä. Samanaikaisesti Digia on päättänyt jatkaa strategiansa mukaisia investointeja toimintansa ja palveluidensa uudistamiseen. Investoinneilla luodaan perusta kestävälle kasvulle, parannetaan skaalautuvuutta sekä vahvistetaan yhtiön pitkän aikavälin kilpailukykyä
Tällä on vaikutusta Digian kuluvan vuoden liikevaihtoon ja liikevoittoon. Yhtiö pitää arvion liikevaihdon kehityksestä ennallaan. Digia odottaa EBITA-liikevoiton vahvistuvan toisella puolivuotiskaudella, mutta arvioi koko vuoden EBITA-liikevoiton jäävän viime vuoden tasosta.
Uusi tulosohjeistus vuodelle 2026:
Digian liikevaihto kasvaa (217,0 milj. euroa vuonna 2025) ja EBITA-liikevoitto (21,3 milj. euroa vuonna 2025) jää alle vuoden 2025 tason.
Aikaisempi, 5.2.2026 julkaistu tulosohjeistus vuodelle 2026:
Digian liikevaihto kasvaa (217,0 milj. euroa vuonna 2025) ja EBITA-liikevoitto (21,3 milj. euroa vuonna 2025) pysyy samalla tasolla tai kasvaa vuoteen 2025 verrattuna.
Toimitusjohtaja Timo Levoranta
Puh. +358 40 500 2050
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
digia.com