Terveystalo Oyj: Muutos Terveystalon johtoryhmässä: Johtava ylilääkäri Petri Bono jättää yhtiön
Terveystalo Oyj, pörssitiedote 6.8.2024 klo. 9.00
Terveystalon johtavana ylilääkärinä ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2019 toiminut Petri Bono on ilmoittanut jättävänsä yhtiön 14.8.2024 siirtyäkseen uuteen tehtävään talon ulkopuolella.
- Petrin johdolla lääketieteelliseen johtoon on rakennettu vahva tiimi ja laatumme on toimialan kärkeä. Kiitän lämpimästi Petriä erinomaisesta työstä muun muassa haastavien koronavuosien hoidossa ja lääketieteellisen johtamisrakenteemme viemisessä uuteen malliin. Strategiamme mukaisesti lääketieteellisen kehityksemme painopiste siirtyy entistä enemmän integroitujen hoitopolkujen asiakaslähtöiseen kehittämiseen ja vaikuttavuuden mittaamiseen. Tässä työssä lääketieteellinen linjajohto on avainroolissa ja meillä on erinomaisen vahva tiimi viemään tätä työtä eteenpäin, Terveystalon toimitusjohtaja Ville Iho sanoo.
- Olen äärettömän ylpeä Terveystalon uraauurtavasta laatutyöstä, jota olemme kehittäneet yli viiden vuoden ajan. Olemme vieneet lääketieteellisen laadun ja kokonaisten hoitopolkujen johtamisen uudelle tasolle ja uudistaneet terveydenhuoltoa tuomalla modernia terveysteknologiaa terveystarkastuksiin. Nämä muutokset vievät terveydenhuollon painopistettä lopultakin ennaltaehkäisevämpään suuntaan, mikä on edellytys terveydenhuoltojärjestelmän kantavuudelle tulevaisuudessa. Nyt on aika jatkaa eteenpäin, ja olen varma, että Terveystalo jatkaa toimialan edelläkävijänä myös tulevaisuudessa. Kiitos koko upealle tiimille tästä yhteisestä matkasta ja saavutuksista, Petri Bono kommentoi.
Terveystalo-konsernin johtavan ylilääkärin vastuut jaetaan toistaiseksi yhtiön lääketieteellisen johdon kesken. Liiketoiminta-alueiden operatiivista lääketieteellistä johtamista on jo aiemmin vahvistettu osana Terveystalon rakenneuudistusta.
Terveystalo Oyj
Lisätietoja:
Kati Kaksonen,
Sijoittajasuhde- ja vastuullisuusjohtaja
Puh. 010 345 2034
kati.kaksonen@terveystalo.com
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.terveystalo.com