Toivo Group Oyj: Muutos Toivo Groupin johtoryhmässä
Toivo Group Oyj, Yhtiötiedote, 17.5.2023 klo 16:01
Toivo Group Oyj:n ("Toivo tai Yhtiö") johtoryhmän jäsen ja hankekehitysjohtaja Tuomas Hemmilä on päättänyt jatkaa uraansa Yhtiön ulkopuolella ja jättää tehtävänsä kesäkuun 2023 aikana. Hemmilä on toiminut Toivon hankekehitysjohtajana vuodesta 2019 lähtien.
"Kiitän Tuomasta yhteisistä vuosista. Tuomaksen johdolla on kehitetty noin 3 300 asunnon ja noin 700 miljoonan euron laajuinen hankesalkku, joka antaa hyvät lähtökohdat tulevaisuuden kiinteistöliiketoiminnalle Toivossa." sanoo Toivon toimitusjohtaja Markus Myllymäki.
"On ollut kunnia olla osana Toivon matkaa jo varhaisista vaiheista lähtien. Toivosta on kehittynyt näinä vuosina asiakkaiden, sidosryhmien ja työntekijöiden arvostama, vakaa kiinteistöalan toimija. Voin hallitusti ja turvallisin mielin jättää vastuualueeni kollegoideni haltuun." sanoo Tuomas Hemmilä.
Samassa yhteydessä Toivo jakaa vastuualueita siten, että hankekehityksestä vastaa Petter Ruuskanen, rakennuttamisesta Tommi Peltola ja rakentamisesta Markus Pulkkinen, jotka kaikki ovat jo entuudestaan Yhtiön työntekijöitä. Toivon liiketoimintajohtaja ja johtoryhmän jäsen Urho Myllymäki vastaa Yhtiön kehitä ja rakenna -liiketoimintasegmentistä pitäen sisällään Toivon hankekehityksen, rakennuttamisen ja rakentamisen toiminnot.
Johtoryhmän kokoonpano 1.7.2023 alkaen:
- Markus Myllymäki, toimitusjohtaja
- Samuli Niemelä, talousjohtaja
- Urho Myllymäki, liiketoimintajohtaja
- Lauri Rekola, rahoitus- ja riskienhallintajohtaja
- Heikki Myllymäki, johtaja, liiketoiminnan kehitys
Toivo Group Oyj
Lisätietoja
Markus Myllymäki
Toimitusjohtaja
Toivo Group Oyj
Puh. 040 847 6206
markus.myllymaki@toivo.fi
Hyväksytty neuvonantaja: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Tietoa Toivosta
Toivo on suomalainen vuonna 2015 perustettu kiinteistötalo, jonka liiketoiminta koostuu hankekehityksestä ja kiinteistöjen pitkäaikaisesta omistamisesta. Yhtiön liiketoimintamalli on ainutlaatuinen, sillä Toivon liiketoiminta yhdistää koko kiinteistöliiketoiminnan arvoketjun aina kiinteistökehityksestä rakennuttamiseen ja valmiin kiinteistön omistamiseen, hallinnointiin ja vuokraukseen. Toivo hoitaa omalla tiimillään kiinteistön koko elinkaaren aina raakamaasta vuokrasopimusneuvotteluihin ja kiinteistön ylläpitoon. Näin toimimalla Toivo pystyy tuottamaan lisäarvoa asiakkailleen, osakkeenomistajilleen ja sidosryhmilleen.
Toivon strategiana on kehittää Toivo-konseptin mukaisia kiinteistöjä, joiden tavoitteena on vahva kehitysmarginaali sekä vakaa ja houkutteleva tuotto, ja jotka mahdollistavat näin kiinteistöjen pitkäaikaisen omistajuuden sekä korkeamman lisäarvon tuottamisen Toivon asiakkaille. Toivolla on taustallaan osaava ja kokenut asiantuntijajoukko, jolla on vahvat ansiot kiinteistötoimialalla. Toivon tiimin jäsenet ovat olleet mukana kehittämässä ja rakentamassa yhteensä yli 17 000 asuntoa, ja heillä on keskimäärin kymmenen vuoden kokemus kiinteistöalalta.
Toivon liikevaihto vuonna 2022 oli 20,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto 15,6 miljoonaa euroa.