Admicom Q3'25: Asiat etenevät markkinan vastatuulessa
Tiivistelmä
- Odotamme Admicomin strategian ja uuden organisaatiomallin jalkauttamisen etenevän asteittain markkinan vastatuulessa, mikä luo perustaa kasvun kiihdyttämiselle lähivuosina.
- Q3-luvut olivat täysin odotusten mukaisia, ja yhtiön jatkuva vuosilaskutus (ARR) kasvoi vertailukaudesta 7,8 %, mikä osoittaa kasvun elpymistä.
- Arvioimme, että Admicomin osakkeen arvostus on houkutteleva keskipitkän aikavälin tulospotentiaaliin nähden, ja yhtiöllä on hyvät edellytykset kiihdyttää kasvua asteittain paranevalla kannattavuudella markkinatilanteen parantuessa.
- Yhtiön mukaan vuoden 2025 ohjeistusta on laskettu, mutta ennusteemme olivat jo valmiiksi päivitettyjen ohjeistushaarukoiden sisällä, joten näkymien lasku ei aiheuttanut olennaisia muutoksia lähivuosille.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Toistamme Admicomin lisää-suosituksen ja 55,0 euron tavoitehinnan. Yhtiön Q3-luvut olivat täysin odotustemme mukaiset. Ennusteemme ennen raporttia olivat myös jo valmiiksi laskettujen ohjeistushaarukoiden sisällä, ja teimme vain lievää hienosäätöä ennusteisiimme. Admicomin strategia sekä uuden organisaatiomallin jalkauttaminen etenevät asteittain markkinan vastatuulessa, mikä luo perustaa kasvun kiihdyttämiselle lähivuosina. Tähän nähden osakkeen arvostus näyttää kiinnostavalta.
Q3-luvut täysin odotusten mukaisia
Admicomin Q3-liikevaihto (9,3 MEUR, +7 %) ja käyttökate (3,7 MEUR, 39,6 % lv:sta) osuivat meidän ja konsensuksen odotuksiin. Jatkuva vuosilaskutus (ARR: 36,7 MEUR) kasvoi vertailukaudesta 7,8 %, ja edelliseen neljännekseen kasvua syntyi 2,8 %. Kolme neljännestä paikallaan polkenut ARR saatiin nyt siis kasvuun. Kokonaisuutena yhtiö ei ollut täysin tyytyväinen myyntisuoritukseensa neljänneksellä, vaikka onnistumisiakin saatiin niin pk-asiakkaissa kuin hieman suuremmissakin asiakkaissa. Myynnin pehmeyttä selittää osaltaan edelleen käynnissä oleva organisaatiomuutos heikon markkinatilanteen lisäksi. Tämä heijastuu laskettuun ARR-kasvuohjeistukseen, sillä osaa myyntitavoitteiden alituksista ei kyetä kattamaan Q4:lla. Asiakaspoistuma (Q3’25: 6,7 %) pysyttelee myös loppuvuodesta näillä näkymin koholla. Q3:lla nähty kannattavuuskehitys viestii siitä, että Admicomin vuosina 2023-2024 ja jossain määrin vielä alkuvuodesta 2025 tekemät kasvupanostukset ovat nyt kulurakenteessa sisällä. Jatkossa kannattavuudessa pitäisi siis olla skaalautumispotentiaalia ylöspäin kasvun piristyessä.
Lievä tulosvaroitus oli jo ennusteissamme
Yhtiö ohjeistaa nyt vuodelle 2025 jatkuvan vuosilaskutuksen (ARR) kasvavan 6-10 % (aik. 8-14 %) ja kokonaisliikevaihdon puolestaan 5-8 % (aik. 6-11 %). Oikaistun käyttökatteen arvioidaan olevan 31-33 % liikevaihdosta (aik. 31-36 %). Ennusteemme ennen raporttia olivat jo valmiiksi päivitettyjen ohjeistushaarukoiden sisällä, ja teimme vain lievää hienosäätöä vuoden 2025 ennusteisiimme (kasvu 5,8 %, oik. EBITDA 31,5 %). Myös vuoden 2026 kasvuennusteemme olivat jo valmiiksi melko varovaisia, joten näkymien lasku ei aiheuttanut olennaisia muutoksia lähivuosillekaan (2026e kasvu 7 %, oik. EBITDA 33,9 %). Rakennusmarkkinan kehitys vaikuttaa nykyisellä näkymällä olevan ensi vuonnakin vielä vaisua, mutta suhteessa tähän vuoteen kehityksen ennakoidaan silti hieman paranevan. Ultima- ja tilitoimistopalvelujen laskutusmallin uudistuksen jälkeen aiemmin kerran vuodessa laskutettu tasauslaskutus on tarkoitus tuoda sisään rullaavasti asiakkaiden kuukausimaksuihin historialliseen liikevaihtoon pohjautuen. Tämän pitäisi arviomme mukaan jossain määrin tukea ensi vuoden kasvulukuja. Lisäksi hinnankorotukset tukevat osaltaan ensi vuoden kasvua asteittain eteenpäin menevän uusmyynnin lisäksi. Myös tehdyt muutokset myyntitiimissä ja tuoteportfolion yhtenäistämisen saralla luovat lisää mahdollisuuksia lisä- ja ristiinmyynnille.
Arvostus on houkutteleva keskipitkän aikavälin tulospotentiaaliin nähden
Kuluvan vuoden ennusteella Admicomin osakkeen arvostus (2025e EV/EBIT 19x) näyttää heikon markkinan aiheuttamaan hitaaseen kasvuun nähden melko neutraalilta. Uskomme yhtiöllä olevan kuitenkin hyvät edellytykset kiihdyttää kasvua lähivuosina asteittain paranevalla kannattavuudella markkinatilanteen parantuessa. Tähän suhteutettuna ensi vuodelle arvostus (EV/EBIT 16x) on jo maltillinen, ja tuloskasvun kiihtyessä arvostus (2027-2028e EV/EBIT 14x-11x) painuu keskipitkällä aikavälillä houkuttelevaksi. Mielestämme Admicomin tuloskasvunäkymästä riippuen neutraali kerroinhaarukka keskipitkällä aikavälillä on noin 15x-20x, ja kaksinumeroisella orgaanisen kasvun näkymällä arvostus voisi olla jonkin verran tätä korkeampikin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
