Arvostus jäänyt rajusti jälkeen sektorista
Yhtiö on kääntynyt vuoden 2018 tuloskuopasta kohti parantuvaa kannattavuutta (2019 EBITDA-% 8,8 %) ja edelleen jatkunut hyvä orgaaninen kasvu (2019: 8,5 %) antaa luottamusta siihen, että Siili on säilyttänyt kilpailukykynsä. Siilin osake on nyt samalla tasolla kuin reilut kolme vuotta sitten, vaikka tänä aikana liikevaihto on lähes kaksinkertaistunut. Keskeisten arvostuskertoimien ollessa jopa 40 % alle yhtiön vertailuryhmän tason ja osinkotuoton noustessa sektorin parhaimmistoon emme näe tilanteessa muuta mahdollisuutta kuin todeta osakkeen olevan tuntuvasti alihinnoiteltu.
Siili Solutions
Siili on vuonna 2005 perustettu teknologiariippumaton ohjelmistojärjestelmien luovaan suunnitteluun ja tekniseen toteutukseen erikoistunut konsulttiyritys. Yhtiön ratkaisualueet kattavat osaajaresurssien vuokrauksen, asiakasräätälöityjen uusien digipalveluiden suunnittelun ja kehityksen, kokonaisvaltaisten IT-ratkaisujen toimituksen, ohjelmistoautomaation, pilvipalvelut ja autoteollisuuden digitalisaatioratkaisut. Siili on yksi Suomen IT-markkinan keskisuurista toimijoista. Siilin palvelemat asiakassektorit ovat julkishallinto, finanssi, teollisuus ja palvelut sekä autoteollisuus (ulkomailla). Yhtiöllä on yksiköitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.02.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 80,5 | 87,7 | 93,5 |
kasvu-% | 14,44 % | 8,95 % | 6,50 % |
EBIT (oik.) | 5,2 | 7,0 | 8,8 |
EBIT-% (oik.) | 6,40 % | 7,98 % | 9,40 % |
EPS (oik.) | 0,53 | 0,76 | 0,99 |
Osinko | 0,36 | 0,46 | 0,55 |
Osinko % | 3,95 % | 5,57 % | 6,66 % |
P/E (oik.) | 17,30 | 10,86 | 8,37 |
EV/EBITDA | 8,19 | 5,44 | 4,38 |