Evli Q4'24: Loppuvuoden kehitys ei tarjonnut suuria tunteita
Evlin Q4-tulos oli kaksijakoinen. Vaikka liikevaihto oli ennakoitua korkeampi tuottosidonnaisista palkkioista johtuen, kumosivat korkeammat operatiiviset kulut sekä vähemmistön tulososuuden kasvu tämän vaikutuksen. Ennusteiden osalta suurimmat muutokset kohdistuivatkin juuri kulupuoleen, mikä laski hieman lähivuosien tulosennusteitamme. Tästäkin huolimatta osakkeen arvostus näyttäytyy houkuttelevana, joten toistamme lisää-suosituksemme 21 euron tavoitehinnalla (aik. 22€). Tavoitehinnan pieni lasku selittyy tekemillämme ennustemuutoksilla.
Tärkeimmät tuottorivit jatkoivat kasvussa
Evlin tulosmoottori eli Varainhoito kehittyi Q4:llä hieman odotuksiamme paremmin, kun hallinnoitavan varallisuuden (AUM) kasvu ja jatkuvat palkkiot ylittivät odotuksemme. AUM sai tukea vaihtoehtorahastojen vilkkaasta myynnistä. Tuottosidonnaiset palkkiot vastasivat kuitenkin valtaosin liikevaihtoylityksestä. Kulut olivat puolestaan ennakoitua korkeammat, joten segmentin tulos ylitti ennusteen liikevaihtoa pienemmällä marginaalilla. Muilta osin kehitys vastasi pitkälti odotuksia, joskin kannustinliiketoiminnan tuloskehitys kärsi etupainotteisista kasvupanostuksista. Lisäksi vähemmistöjen tulososuus oli arvioitua korkeampi, joten kokonaisuudessaan osakekohtainen tulos oli ennusteemme tasolla 0,25 eurossa.
Kulupuolen tarkistukset laskivat hieman tulosennusteita
Olemme nostaneet hieman Varainhoidon kuluennusteitamme Q4-raportin pohjalta. Nostot kohdistuivat pääosin henkilöstön muuttuviin tulospalkkioihin, joiden uskomme jatkavan kasvuaan tuloksen mukana. Lisäksi tarkastimme alaspäin kannustinjärjestelmiä hallinnoivan osakkuusyhtiö Allsharesin lyhyen aikavälin tulosodotuksia, sillä kasvupanostukset vaikuttavat vielä jonkin aikaa negatiivisesti liiketoiminnan kannattavuuteen. Tärkeimmän kasvuajurin eli hallinnoitavien asiakasvarojen kasvuennusteisiimme emme nähneet tarvetta kajota. Kokonaisuudessaan lähivuosien tulosennusteemme laskivat noin 4 %. Suurimmat muutokset kohdistuivat kuitenkin osinkoennusteisiimme, sillä yhtiö ei odotustemme vastaisesti jakanut ylimääräisiä varoja vahvasta taseestaan (osinko 1,18€ vs. 1,38€ ennuste). Näin ollen arvioimme omistajien arvostavan ennen kaikkea tasaisesti kasvavaa osinkoa, emmekä odota enää lähivuosilta lisäosinkoja. Tämä leikkasi selvästi voitonjaon ennusteitamme.
Asiakasvarojen kehitys vetää tuloskasvua
Vuosille 2025–2028 odotamme keskimäärin noin 6 %:n AUMin kasvua. Ripeintä kasvu on ennusteissamme yhä vaihtoehtorahastojen puolella. Tuottopalkkioiden lasku vuoden 2024 tasolta tarjoaa kuitenkin pientä vastatuulta tuloskasvulle, joten oikaistun osakekohtaisen tuloksen odotamme kasvavan samalla ajanjaksolla keskimäärin noin 5 %. Myös pitkällä aikavälillä uskomme Evlin kykenevän hyvään tuloskasvuun. Huomautamme, että odotuksiamme voimakkaampi liikevaihdon kasvu valuisi tehokkaasti myös tuloslaskelman alemmille riveille. Tämän vuoksi hallinnoitavan varallisuuden kehitys on Evlin arvonluonnin kannalta keskeinen tunnusluku.
Osakkeen tuotto-odotus on hyvä
Pidämme Evlille hyväksyttävänä arvostustasona P/E 17–18x haarukkaa yhtiön kilpailukykyiset tuotteet, näiden mahdollistama vahva pitkän aikavälin tuloskasvunäkymä sekä yhtiön kohtuullinen riskitaso huomioiden. Lisäksi yhtiön kasvu sitoo vain rajallisesti pääomia, millä on positiivinen vaikutus hyväksyttyyn arvostustasoon. Kuluvan vuoden ennustetulla tuloksella P/E-kerroin on noin 16x, mikä jää alle soveltamamme haarukan. Näemmekin tuloskasvun (~5 %) sekä tulokseen perustuvan osinkotuoton (6–7 %) tarjoavan osakkeelle houkuttelevan tuotto-odotuksen maltillista riskitasoa vasten. Tämän lisäksi tuotto-odotus saa laskelmissamme pientä tukea kertoimien noususta osakkeen nykyisen hinnoittelun ollessa maltillinen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Evli
Evli on pohjoismainen rahastotalo ja varainhoitaja, joka palvelee niin instituutio-, yritys- kuin yksityisasiakkaita. Meille vauraus merkitsee keinoa edistää hyvää niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Autamme yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan vastuullisesti, kokemukseemme, asiantuntemukseemme ja pohjoismaisiin arvoihin nojaten.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.01.
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 126,8 | 108,3 | 115,7 |
kasvu-% | 16,6 % | −14,5 % | 6,8 % |
EBIT (oik.) | 44,3 | 43,2 | 48,6 |
EBIT-% (oik.) | 35,0 % | 39,9 % | 42,0 % |
EPS (oik.) | 1,16 | 1,20 | 1,35 |
Osinko | 1,18 | 1,20 | 1,23 |
Osinko % | 6,7 % | 6,5 % | 6,7 % |
P/E (oik.) | 15,05 | 15,25 | 13,55 |
EV/EBITDA | 7,47 | 10,45 | 9,32 |
