Harvia Q1'25 -ennakko: USA:n kasvukulmaa hieman alemmas
USA on Harvian suurin markkina ja kasvuveturi. USA:n tullit ja kuluttajaluottamuksen sekä mahdollisesti kysynnän hiipuminen vaikuttavatkin monin tavoin yhtiöön. Olemme laskeneet ennusteitamme 3-5 % lähivuosille ja tavoitehintamme 40 euroon (aik. 46). Toistamme vähennä –suosituksen.
USA:n tulleista syntyy moninaisia vaikutuksia
Pohjois-Amerikka segmentti on ennusteillamme tänä vuonna lähes 40 % Harvian liikevaihdosta, josta valtaosa on USA:sta. USA:n kehityksellä on siten ratkaiseva rooli Harvian tulokselle ja etenkin kasvulle. Harvian päätuote USA:ssa on kokonaiset saunat, jotka se valmistaa paikallisesti. Samoin viime vuonna ostettujen höyrytuotteiden valmistus on paikallista. Puuraaka-ainetta tuodaan myös Kanadasta, ja niihin kohdistuvat mahdolliset tullit vaikuttavat raaka-ainehintoihin. Kiuasvalmistusta yhtiöllä ei ole USA:ssa, vaan ne tuodaan joko Kiinasta tai Suomesta. Kiinan korkeiden tullien myötä uskomme kiukaiden tulevan käytännössä Suomesta. Uskomme Harvian pystyvän kompensoimaan maltilliset tullien ja raaka-ainehintojen nousujen vaikutukset nostamalla myyntihintoja. Hintojen nousu voi kuitenkin vaikuttaa tuotteiden kysyntään lievästi negatiivisesti.
Suhteessa kilpailijoihin Harvialla on kuitenkin enemmän paikallista valmistusta, joten Harvia voi saada suhteellista etua kilpailijoihin nähden. Uskomme nykyisten tullien iskevän etenkin infrapunasaunasegmenttiin, jossa Harvia ei juuri toimi, sillä siellä monet toimijat ovat tuoneet tuotteitaan Kiinasta. Infrapunasaunojen hintojen nousu ja/tai saatavuuden heikentyminen tullien myötä, voisi tukea Harvian tuotteiden kysyntää. Toisaalta yleinen kuluttajaluottamuksen, ja mahdollisesti ostovoimakehityksen, heikentyminen USA:ssa todennäköisesti näkyisi negatiivisesti myös saunatuotteiden kysynnästä. Emme kuitenkaan tällä hetkellä usko saunan rakenteellisen kasvutrendin USA:ssa loppuvan, vaan mahdollisesti kasvun hieman rauhoittuvan.
Laskimme ennusteita USA:n osalta
Olemme tässä raportissa tehneet muutoksia vain Pohjois-Amerikka –segmentin eli käytännössä USA:n osalta. Mikäli kauppasodan vaikutukset heikentävät talouskehitystä laajemmin, on muidenkin segmenttien ennusteissa laskupaineita. Olemme kuluttajaluottamuksen ja yleisen taloustunnelman heikentymisen myötä laskeneet lievästi volyymiennusteitamme kuluvalle vuodelle. Toisaalta tullien ja raaka-aineiden kustannuksia nostavan vaikutuksen myötä uskomme Harvian nostavan jonkin verran hintoja, mikä tukee liikevaihdon kehitystä. Merkittävin ajuri ennustemuutoksissa on heikentynyt USA:n dollari, joka edelliseen päivitykseemme nähden on noin 10 % heikompi suhteessa euroon. Laskimme konsernitasolla ennusteitamme 3-5 % lähivuosille.
Korkeahko arvostus on ansaittu, mutta altistaa myös riskeille
Harvian arvostustaso (esim. EV/EBIT 2025 18x, P/E 24x) on mielestämme korkeahko, vaikka pidämme yhtiön pääoman tuottoa ja allokointia sekä kassavirran luontikykyä erinomaisina ja siten kertoimet maltillistuvat tulevina vuosina. Huomioimme ennusteissa kuitenkin olevan tällä hetkellä enemmän riskiä alaspäin. Uskomme Harvian pääoman allokoinnin olevan jatkossakin arvoa luovaa ja siten rahan ohjaaminen joko yritysostoihin ja/tai suurempiin osinkoihin tukevan sijoittajan tuotto-odotusta. Näemme Harvian myös mahdollisena yritysostokohteena, mutta nykyarvostuksella se olisi mielestämme ostajan kannalta varsin kallis. Toisaalta USA:n kasvun mahdollisesti notkahtaessa osakkeen korkea arvostus altistaa sen mielestämme kurssilaskulle, mikä on tulliuutisten myötä jo osin osakkeessa näkynytkin. Tullien ja talouskehitykseen liittyvän epävarmuuden nousun myötä nostimme tuottovaatimustamme, joka yhdessä ennusteiden laskun kanssa laski DCF-arvoamme ja tavoitehintaamme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Harvia
Harvia on vuonna 1950 perustettu, liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista sauna- ja spa-markkinoilla toimivista yhtiöistä. Yhtiöllä on kattava tarjooma kiukaista ja kiuaskomponenteista aina kokonaisiin sauna- ja spa-ratkaisuihin. Harvian asiakkaita ovat niin kuluttaja-asiakkaat kuin sauna- ja spa-alan ammattilaiset. Harvian tuotteita myydään jälleenmyyntiverkoston kautta maailmanlaajuisesti.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.04.
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 175,2 | 198,2 | 216,9 |
kasvu-% | 16,4 % | 13,1 % | 9,4 % |
EBIT (oik.) | 37,1 | 42,8 | 49,4 |
EBIT-% (oik.) | 21,2 % | 21,6 % | 22,8 % |
EPS (oik.) | 1,38 | 1,63 | 1,94 |
Osinko | 0,75 | 0,85 | 1,00 |
Osinko % | 1,6 % | 1,8 % | 2,1 % |
P/E (oik.) | 33,4 | 29,7 | 24,8 |
EV/EBITDA | 21,6 | 18,9 | 16,2 |
