Irtaantuminen Keliberistä piti käyvän arvon kasvussa
Olemme päivittäneet näkemyksemme Arvo Sijoitusosuuskunnan osuuden käyvästä arvosta. Päivitetyn arviomme mukaan Arvon osuuden käypä arvo on tällä hetkellä 1 358 euroa/osuus (aik. 1 336 euroa). Osien summan niukasti positiiviseen kehitykseen vaikutti etenkin erinomainen irtaantuminen Keliberistä. Puolestaan heikentyneiden talousnäkymien perusteella tarkastimme listaamattomien osakesijoitusten ennusteita alaspäin. Käyvän arvon määrityksemme ei sisällä kuitenkaan likviditeettipreemiota eikä sijoitusyhtiöiltä tavallisesti vaadittavaa sijoitusyhtiöalennusta, mitkä suosittelemme huomioimaan myös Arvon tapauksessa. Kesäkuussa julkaistu edelleen ajankohtainen laaja raportti Arvosta on luettavissa täältä.