Käänne etenee mallikkaasti
QPR:n Q1-luvut olivat hyvin linjassa odotuksiimme ja yhtiön käännetarina eteni alkuvuodesta mallikkaasti eteenpäin, mikä vahvistaa luottamusta myös tulevan kehityksen suhteen. Vaikka heikko talousympäristö luo edelleen epävarmuutta kasvun ylle, ovat alkuvuodesta tehdyt kaupat ja solmitut uudet kumppanuudet rohkaisevia merkkejä näkymän asteittaisesta piristymisestä. Tämä kaikki on heijastunut viime kuukausina voimalla QPR:n nousseeseen osakkeeseen, jonka kiristynyt arvostus hinnoittelee kannattavaa kasvukäännettä mielestämme liian etupainotteisesti. Samalla yhtiökokouskutsussa haettava normaalia suurempi antivaltuutus indikoi yhtiön tiukan rahoitusaseman paikkaamista osakeannilla, mikä strategian toteuttamisen kannalta olisi täysin oikea ratkaisu, mutta todennäköisesti osakkeelle negatiivinen ajuri sen aiheuttaman diluution vuoksi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
QPR Software
QPR Software Oyj (QPR) on vuonna 1991 perustettu yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioiden toiminnan kehittämiseen suunnattujen ohjelmistojen, ratkaisujen ja konsultointipalveluiden tarjoaja. Yhtiö on erikoistunut prosessilouhinta-, mallinnus- ja suorituskykyjohtamisen ohjelmistoihin ja ratkaisuihin. QPR on toimittanut tuotteitaan yli 50 maahan jälleenmyyjien kautta, mutta yhtiön jalansija on vahvimmillaan Suomessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut22.04.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 7,5 | 6,3 | 6,6 |
kasvu-% | −3,5 % | −16,8 % | 5,3 % |
EBIT (oik.) | −0,8 | 0,2 | 0,5 |
EBIT-% (oik.) | −10,8 % | 3,6 % | 8,2 % |
EPS (oik.) | −0,05 | 0,00 | 0,02 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | 263,32 | 61,93 |
EV/EBITDA | 37,86 | 16,11 | 14,74 |
