Kamux Q1'25: Historiallisen heikko alku vuodelle
Kamuxin Q1-tulos oli ensimmäistä kertaa historiassa tappiollinen ja jäi selvästi vertailukaudesta sekä odotuksista. Laskimme ennusteitamme ja odotamme yhtiön joutuvan laskemaan ohjeistustaan myöhemmin tänä vuonna. Toistamme Kamuxin vähennä–suosituksen, tavoitehinnan laskiessa 2,0 euroon (aik. 2,3e).
Kamuxin tulos oli selvästi alle odotusten ja vertailukauden
Kamuxin myytyjen autojen määrä laski Q1:llä 9 %, mikä oli hieman odotuksiamme enemmän. Yhtiön volyymit laskivat ja käsityksemme mukaan yhtiö menetti markkinaosuuksia kaikilla markkinoilla. Ruotsissa trendi on ollut jo pitkään negatiivinen, mutta Suomessakin markkinaosuuskehitys on muotoutumassa trendinomaisesti laskusuuntaan, mikä luonnollisesti on erittäin huono merkki.
Tuloksen osalta raportti oli selvä pettymys, kun oik. liikevoitto oli -1,9 MEUR. Tämä on Kamuxin raportoiman 10 vuoden kvartaalihistorian ensimmäinen negatiivinen kvartaalitulos ja se oli selvästi vertailukautta (2,7 MEUR) ja ennustettamme (0,5 MEUR) heikompi. Tulosta painoi odotetusti ns. metallikatteen heikentyminen vertailukaudesta, sillä jo Q4-raportissa kävi ilmi, että Kamuxin valikoima oli myös alkuvuonna jossain määrin väärä kysyntään nähden. Tämän vuoksi varastoa jouduttiin myymään matalilla katteilla. Väärä valikoima on kuitenkin ollut ongelma Kamuxilla useasti viime vuosina ja ongelma ei siten ole yksittäistapaus. Toisaalta myös kiinteät kulut Suomessa suhteessa volyymeihin nousivat selvästi, mikä painoi niinikään tulosta. Ruotsissa tappiot syvenivät entisestään vastoin odotuksiamme ja Saksan tulos oli odotetusti noin nollatasolla.
Odotamme tulosvaroitusta vuoden aikana
Kamux toisti ohjeistuksensa ja odottaa yhä koko vuoden oik. liikevoiton paranevan vertailukaudesta (11,6 MEUR). Q1:n jälkeen yhtiöllä on kuitenkin reilusti kirittävää ja toimitusjohtaja Pajuharjukin myönsi, että ohjeistuksen saavuttaminen on nyt aiempaa vaikeampaa. Laskimme ennusteitamme sekä heikon Q1-tuloksen takia että loppuvuoden matalampien oletusten myötä. Odotamme nyt vajaan 10 MEUR:n oik. liiketulosta ja arvioimme siten Kamuxin joutuvan laskemaan ohjeistustaan vuoden edetessä. Laskimme oik. liikevoittoennusteitamme myös vuosille 2026 20 % ja 2027 5 % matalampien markkinaosuus- ja marginaalioletusten takia.
Yhtiön kilpailu-/tuloksentekokyky näyttää heikentyneen
Kamuxin liiketoiminnan trendit näyttävät erittäin huolestuttavilta, kun markkinaosuus ja kannattavuus heikkenevät kaikilla sen markkinoilla. Etenkin viimeisellä kahdella kvartaalilla selvästi heikentynyt Suomen tulostaso on iso hälytysmerkki, sillä Suomi on käytännössä tehnyt Kamuxin tuloksen, ulkomaiden tulostason oltua heikko läpi historian. Näemme ongelmien johtuvan alan kilpailudynamiikan muutoksista (etenkin kilpailun kiristyminen Suomessa ja toisaalta Kamuxin aseman rapautuminen Ruotsissa) sekä toisaalta yhtiön sisäisistä ongelmista.
Arvostus vuodelle 2026 on neutraalihko
Kamuxin kertoimiin vaikuttavat vahvasti ulkomaiden, etenkin Ruotsin, tappiot. Emme kuitenkaan usko ulkomaiden kääntyvän voitolle lähivuosinakaan, joten niiden potentiaali tuskin tulee heijastumaan tuloksessa tai kurssissa lähiaikoina. Vuodelle 2025 tuloskertoimet ovat korkeat. Vuoden 2026 luvut (P/E, EV/EBIT 10-11x) ovat mielestämme neutraalihkoja. Kamuxin tuloskehitys on heikentynyt ja ollut toistuvasti alle odotusten viime vuosina, minkä vuoksi näemme parantuvaa suoritusta odottavissa ennusteissa pikemminkin negatiivista riskiä. Kilpailutilanteen kiristymisen, sisäisten haasteiden ja näiden tuoman lisääntyneen epävarmuuden myötä näemme tuottovaatimuksen aiempaa korkeampana. Tämän vuoksi pidämme matalahkoja kertoimia 2027 eteenpäin perusteltuina.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
