Paluu tuloskasvuun etenee aikataulussa
Revenion Q1-tulos oli lievä pettymys, mutta se selittyy merkittävien FDA-kustannuksien painotuksella. Kausiluontoisesti heikoimmalla jaksolla nämä kulut painoivat liikevoittomarginaalia lähes 3 %-yksikköä, mitä markkinat ilmeisesti säikähtivät. Ohjeistus ja näkymät vuodelle 2024 ovat mielestämme isossa kuvassa ennallaan, ja teimme ennusteisiimme vain pieniä negatiivisia korjauksia. Osakkeen arvostus on mielestämme kohtuullinen (2024e oik. EV/EBIT 21x) suhteessa lähivuosien näkymään ja yhtiö on myös aliarvostettu suhteessa verrokkiryhmään, joten pidämme riski/tuotto-suhdetta houkuttelevana.
Revenio Group
Revenio Group on suomalainen oftalmologisten laitteiden ja ohjelmistoratkaisujen kärkiyhtiö, jonka vahvuudet ovat etenkin silmäsairauksien tunnistamiseen ja hoitoon liittyvissä laiteteknologioissa. Yhtiön nykyinen tarjooma kattaa kaikki glaukooman seulontaan ja hoitoon tarvittavat laitteet sekä ohjelmistoratkaisut. Lisäksi yhtiön laitteita käytetään diabeettisen retinopatian sekä silmänpohjan rappeuman tunnistamiseen ja hoitoon. Revenio keskittyy toiminnassaan tuotekehitykseen sekä myyntiin ja yhtiön kaikki valmistustoiminnot on ulkoistettu.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut26.04.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 96,6 | 105,3 | 120,9 |
kasvu-% | −0,45 % | 9,09 % | 14,79 % |
EBIT (oik.) | 28,5 | 29,6 | 36,8 |
EBIT-% (oik.) | 29,53 % | 28,10 % | 30,41 % |
EPS (oik.) | 0,80 | 0,85 | 1,08 |
Osinko | 0,38 | 0,40 | 0,57 |
Osinko % | 1,40 % | 1,50 % | 2,10 % |
P/E (oik.) | 33,95 | 31,79 | 24,81 |
EV/EBITDA | 23,75 | 21,31 | 16,88 |