Potentiaali täytyy saada esiin
Panostajan avainomistusten kannalta kehitys Q3:lla oli ristiriitaista. Granon yritysostot vaikuttavat lupaavilta ja vievät yhtiön jälleen uuteen kokoluokkaan. Granon heikko kannattavuuskehitys saadaan arviomme mukaan ensi vuonna käännettyä tehostamistoimien ansiosta. Yritysostot ovat kuitenkin vaatineet myös pääomia, mikä heijastuu konsernin velkaantuneisuuteen ja uhkaa hieman myös osinkoa. KotiSunin erittäin vahvassa kehityksessä oli nyt ensimmäistä kertaa lievää heikkoutta. Osake on mielestämme edelleen aliarvostettu sen osien summaan verrattuna, mutta potentiaalin kaivaminen esiin voi viedä aikaa. Olemme laskeneet tavoitehintamme 0,86 euroon (aik. 0,90 euroa) ja suosituksemme vähennä-tasolle (aik. lisää).
Panostaja
Panostaja on vuonna 1984 perustettu sijoitusyhtiö, joka omistaa ja kehittää suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiö keskittyy erityisesti palvelu- ja ohjelmistoalan yrityksiin. Panostaja pyrkii löytämään laadukkaita, kasvukykyisiä sijoituskohteita ja kehittämään niitä eteenpäin. Panostajalla on sijoituksia mm. seuraavissa yhtiössä Oscar Software, Grano, CoreHW, Hygga ja Gugguu.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut08.09.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 172,5 | 193,7 | 241,1 |
kasvu-% | 16,37 % | 12,29 % | 24,47 % |
EBIT (oik.) | 9,7 | 8,0 | 20,1 |
EBIT-% (oik.) | 5,60 % | 4,13 % | 8,33 % |
EPS (oik.) | 0,09 | −0,02 | 0,15 |
Osinko | 0,04 | 0,04 | 0,04 |
Osinko % | 4,44 % | 10,00 % | 10,00 % |
P/E (oik.) | 9,67 | - | 2,63 |
EV/EBITDA | 5,93 | 7,96 | 4,08 |