Puuilo Q2'24: Kasvua kaikilta rintamilta
Puuilo raportoi melko odotusten mukaisen Q2-raportin. Liikevaihdon voimakasta kasvua ajoi sekä uudet myymälä-avaukset että vanhojen myymälöiden kasvu. Kannattavuus kohosi lähelle historiallisen korkeita korona-ajan tasoja suotuisan myynnin jakauman sekä onnistuneen kulukontrollin lopputulemana. Yhtiö tarkasti ohjeistushaarukoidensa ylälaitaa alaspäin tulkintamme mukaan haastavan loppuvuoden näkymän seurauksena, jonka myötä alensimme hieman lähitulevaisuuden ennusteita. Osakkeen kokonaistuotto-odotus vaikuttaa silmäämme houkuttelevalta, vaikka lyhyen tähtäimen arvostustaso onkin hieman venytetty. Toistamme lisää-suosituksen suotuisan riski/tuotto-suhteen myötä, mutta laskemme tavoitehintamme 11,0 (aik. 11,5) euroon tehtyjen ennustemuutosten seurauksena.
Isossa kuvassa odotusten mukainen kvartaali
Puuilon liikevaihto kasvoi 15 % vertailukaudesta sekä uusien myymälöiden että vanhojen myymälöiden kasvun turvin. Asiakasmäärien vertailukelpoinen kasvu oli liikevaihdon kasvua voimakkaampaa, mikä viestii asiakkaiden keskittyneen hinnaltaan matalampien tuotteiden kulutukseen. Emme kuitenkaan näe tätä huolestuttava, vaan pikemminkin pidämme asiakasmäärän kasvua todisteena konseptin houkuttelevuudesta. Kokonaisuutena suoritusta voidaan pitää hyvänä, sillä lähtökohtaisesti muut sektorilla toimivat pelurit ovat raportoineet vaisuja liikevaihdon kasvun lukuja. Kannattavuus kasvoi liikevaihtoa nopeammin, mikä oli seurausta parantuneesta myyntikatteesta sekä tiukasta kulukontrollista. Vaikka yhtiö oli viestinyt aikeistaan parantaa kasvun skaalautumista, tuli näin suuri suhteellinen kannattavuuden harppaus meille yllätyksenä. Suhteellisesti yhtiön oik. EBITA-kannattavuus kohosi 20,7 %:iin liikevaihdosta, mikä on vähittäiskauppiaalle erinomainen taso.
Viilausta ohjeistukseen, yhtiökohtainen näkymä hyvä haastavasta markkinaympäristöstä huolimatta
Yhtiö tarkasti ohjeistushaarukoidensa ylälaitaa alaspäin, ja odottaa liikevaihdon asettuvan 380-400 (aik. 380-410) MEUR:n ja oik. EBITA:n 60-66 (aik. 60-70) MEUR:n välille. Ohjeistuksen viilaus oli seurausta H1:n toteuman ja tulkintamme mukaan haastavalta näyttävän loppuvuoden yhdistelmästä. Näemmekin markkinaympäristön jatkuvan haasteellisena, ja kuluttajan tilanteen helpottavan vasta vuoden 2025 puolella. Toisaalta, tämä ei näkemyksemme mukaan ole oleellinen yhtiön tulosta rajoittava tekijä, sillä kulutus näyttää enenevissä kohdistuvan matalamman hintapisteen tuotteisiin, jotka ovat yhtiölle kannattavampaa liiketoimintaa. Yhtiön liikevaihdon kehitystä tulee jatkossakin tukemaan noin kuuden uuden myymälän avaustahti ja myymäläkannan varttumisen seurauksena syntyvä vertailukelpoinen kasvu. Näin ollen yhtiön tulostaso tulee parantumaan kun edellisvuosina avatut myymälät rupeavat lähestymään täyttä lentokorkeutta. Pientä epävarmuutta yhtiön kehityksen kulmakertoimelle kuitenkin luo vähittäiskaupan kiristynyt kilpailutilanne.
Kyydissä kannattaa pysyä
Toteutuneilla tulospohjaisilla kertoimilla (P/E 20x ja IFRS16 oik. EV/EBIT 16x) mitattuna yhtiötä hinnoitellaan hieman mukavuusalueemme yläpuolella. Tämä on kuitenkin perusteltavissa, sillä odotamme yhtiön kykenevän voimakkaaseen tuloskasvuun tulevien vuosien aikana. Ennustamme Puuilon tuloksen kasvavan seuraavien kolmen vuoden aikana noin 17 %:n vuositahtia. Ottaen huomioon 5 %:n osinkotuoton sekä hieman koholla olevan arvostustason asettuu osakkeen tuotto-odotus 15 %:n tienoille. Pidämme tätä tasoa houkuttelevana ja se ylittää asettamamme tuottovaateen tarkoittaen osakkeen riski/tuotto-suhteen olevan suotuisa. Näemme Puuilon yhtenä sektorin laadukkaimmista yhtiöistä, jonka konsepti on osoittanut kilpailukykynsä sekä suotuisassa että haastavassa markkinassa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Puuilo
Puuilo on vuonna 1982 perustettu Suomessa toimiva vähittäiskauppayhtiö. Puuilo tunnetaan erityisesti laajasta tuotevalikoimasta, edullisista hinnoista sekä myymälöiden hyvistä sijainneista ja helposta asiointikokemuksesta. Puuilo on keskittynyt erityisesti tee-se-itse-, kodintarvike- ja lemmikkituotteisiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.09.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 338,5 | 388,9 | 431,8 |
kasvu-% | 14,20 % | 14,89 % | 11,03 % |
EBIT (oik.) | 52,8 | 62,1 | 72,6 |
EBIT-% (oik.) | 15,60 % | 15,97 % | 16,81 % |
EPS (oik.) | 0,46 | 0,54 | 0,64 |
Osinko | 0,38 | 0,43 | 0,51 |
Osinko % | 4,10 % | 4,43 % | 5,29 % |
P/E (oik.) | 20,29 | 18,07 | 15,12 |
EV/EBITDA | 13,07 | 11,44 | 9,59 |