Solwers laaja raportti: Potentiaali on selvästi nykyistä korkeammalla
Tiivistelmä
- Solwers on asiantuntijapalveluyhtiöiden konserni, joka keskittyy arvoa luovaan operatiiviseen liiketoimintaan ja yritysostoihin, mutta sen pääomantuotto on tällä hetkellä alhainen.
- Vuodesta 2024 alkaen Solwersin kannattavuus on heikentynyt merkittävästi, ja yhtiön on palautettava kannattavuus historiallisille tasoilleen parantaakseen yritysostojen edellytyksiä.
- Markkinan elpymisen odotetaan alkavan vuoden 2026 jälkipuoliskolla, mikä tukisi Solwersin tuloksen asteittaista elpymistä ja EBITA-marginaalin nousua 9,8 %:iin vuoteen 2027 mennessä.
- Solwersin osakkeen tuotto-riskisuhde on houkutteleva nykykurssilla, mutta kannattavuuden elpyminen on ratkaisevaa yhtiön velanhoitokyvyn ja yritysostostrategian onnistumisen kannalta.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Solwers on asiantuntijapalveluyhtiöiden muodostama konserni, joka pyrkii luomaan arvoa sekä yhtiöiden operatiivisten liiketoimintojen avulla että konsolidoimalla toimialaa yritysostoilla. Vuonna 2026 yhtiön pitää päästä jälleen kiinni kriittiseen tuloskasvuun, sillä nykyisellä tulostasolla konsernin pääomantuotto on valahtanut alhaiseksi. Näemme tähän hyvät mahdollisuudet, sillä tilauskannan ja henkilöstömäärän suhde on jo lähtenyt kohenemaan ja kertakulujen pitäisi myös laskea. Toistamme 2,5 euron tavoitehinnan ja lisää-suosituksen.
Asiantuntijayritysten muodostama konserni
Solwers on vuonna 2017 perustettu teknisen konsultoinnin ja suunnittelun asiantuntijayritysten muodostama konserni, joka omistaa 29 operatiivista tytäryritystä Suomessa, Ruotsissa ja joulukuusta lähtien myös Puolassa. Liikevaihto on jakautunut Suomen ja Ruotsin kesken suhteellisen tasaisesti. Solwers-yhtiöiden asiantuntijapalvelut kattavat laaja-alaisesti hankkeiden elinkaaren eri vaiheet, minkä lisäksi ne hajautuvat laajalti rakennetun ympäristön eri suunnittelualoille. Yritysostoilla hankittavia yrityksiä ei integroida, vaan ne jatkavat omilla brändeillään omistajanvaihdoksen jälkeen. Liiketoimintamallinsa ansiosta Solwers on toteuttanut lyhyen historiansa aikana ripeään kasvuun tähtäävää epäorgaanisen kasvun strategiaansa ahkerasti ja konserni on kasvanut vuosittain noin 25 %.
Kannattavuushuolien kanssa painittu vuodesta 2024
Vuodesta 2024 alkaen Solwersin kannattavuus on laskenut merkittävästi (2025e: EBITA 5,4 %), kun töitä ei ole riittänyt kaikille konsulteille ja kiristyneessä markkinassa hintatasot ovat myös laskeneet. Samalla yhtiön muut kulut ovat kasvaneet osin kertaluontoisten kulujen myötä. Tuloskuopassa myös epäorgaaniseen kasvun edellytykset ovat heikentyneet. Lähivuosina yhtiön pitääkin saada konsernin kannattavuus palautettua lähemmäs historiallisia tasoja (2019-2023 ka. EBITA 10,9 %) todistaakseen aiempien yritysostojen olleen onnistuneita ja sen myötä edellytykset myös uusien yhtiöiden hankinnoille ovat paremmat.
Syklin pohjalta pitäisi markkinan lähteä elpymään
Solwersin kohdemarkkinoiden pitkän ajan orgaaninen kasvu on yleisen talouskasvun tasolla tai hieman sen yläpuolella rakenteellisten ajureiden turvin. Vaikka markkinan elpyminen nykyisestä kuopastaan onkin ollut pitkään odotuksia hitaampaa, on kasvun kiihtymiselle selvät rakennuspalikat olemassa. Keskeisiä talouskasvun ajureita ovat Saksan ja EU:n mittavien investointipakettien heijastevaikutukset, kuluttajien parantuva ostovoima sekä korkojen lasku. Tätä taustaa vasten odotamme teknisen suunnittelun ja konsultoinnin markkinan alkavan saada vetoapua yleisestä talouskehityksestä etenkin vuoden 2026 jälkipuolikkaalla. Myös yhtiön tuloksen pitäisi asteittain elpyä, kun käyttöasteet paranevat, säästöt realisoituvat ja markkinan hintatasojen voi myös olettaa alkavan elpyä. Vuoteen 2027 mennessä odotamme EBITA-marginaalin elpyvän 9,8 %:iin. Ennusteemme eivät huomioi tulevia yritysostoja, mutta nykyisillä päämarkkinoilla riittää edelleen runsaasti konsolidoitavaa.
Tuloskasvun toteutuminen ajaa osaketta
Solwersin riskiprofiili on riippuvainen sen normaalista kannattavuustasosta, sillä yhtiön velanhoitokyky ja samalla velkaan liittyvä riskitaso riippuu tulostasosta. Hieman kärjistäen voidaan todeta, että mikäli kannattavuustaso jäisi lähelle 2024-2025 aikana nähtyjä tasoja, olisi osake kallis, yritysostostrategia epäonnistunut ja velkataakka haaste. Vastaavasti jos kannattavuus elpyy ennusteidemme mukaiselle tasolle, on osakkeen arvostus jo varsin edullinen (2027e P/E 8x ja EV/EBIT 9x), velkataso hallinnassa ja uusia yritysostojakin voidaan alkaa jälleen miettiä. Osakkeen tuotto-riskisuhde on matalalla nykykurssilla mielestämme riittävän houkutteleva. Tuloskasvun kulmakerroin on silti vielä hämärän peitossa, mikä pitää rahoitusriskit edelleen koholla.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
