Sunborn International seurannan aloitus: Laiva on lastattu kasvuodotuksilla
Aloitamme jahtihotelleja omistavan ja hallinnoivan Sunborn Internationalin seurannan myy-suosituksella ja 0,20 euron tavoitehinnalla. Muusta toimialasta erottautuvalla jahtihotelleihin nojaavalla liiketoimintamallilla on nähdäksemme monia vahvuuksia ja edellytykset merkittävään kasvuun tulevien jahtihotelliprojektien myötä. Nykyinen arvostustaso hinnoittelee mielestämme kasvuun liittyvää potentiaalia reippaasti sisään, mikä yhdessä lyhyen aikavälin likviditeettiriskin kanssa kallistaa osakkeen tuotto-riskisuhteen selvästi väärään suuntaan.
Kelluvien rakenteiden edelläkävijä
Sunborn International suunnittelee, rakennuttaa, omistaa ja hallinnoi kelluvia rakenteita. Liiketoimintamalli keskittyy toistaiseksi yhtiön Lontoossa ja Gibraltarilla sijaitseviin jahtihotelleihin, mutta yhtiön on tulevaisuudessa tarkoitus laajentaa laajemmin kelluviin rakenteisiin. Jahtihotellit ovat suuria aluksia, jotka rakennetaan alusta pitäen hotellitoimintaa varten. Laivahotellien vahvuudet nivoutuvat niiden liikuteltavaan luonteen, maltillisten rakennus- ja vuokrakustannusten ja jahtihotellien rakennuttamisen yhteydessä hyödynnettävän vientirahoituksen ympärille. Maltillisten rakennuskustannusten myötä Sunborn International tavoittelee tuleville jahtihotelleilleen huomattavasti perinteisiä hotelleja korkeampia nettovuokratuottoja. Jahtihotellien houkuttelevat jälleenmyyntiarvot mahdollistavat puolestaan vanhojen jahtihotellien myymisen ja uusien kasvuinvestointien rahoittamisen muita rahoitusinstrumentteja edullisemmalla vientirahoituksella.
Lontoon neljätähtinen jahtihotelli on 138 hotellihuoneen alus, joka sijaitsee Lontoon Royal Docks –alueella. Alus on suoriutunut todella hyvin ja se tuo puolet konsernin liikevaihdosta. Lontoon jahtihotelli on kuitenkin tarkoitus korvata uudella 225 huoneen jahtihotellilla sijainnin täysmääräisen potentiaalin ulosmittaamiseksi. Konsernin toinen alus, Gibraltarin jahtihotelli, on suurempi, 189 huoneen alus. Gibraltarin jahtihotelli on kuitenkin alisuoriutunut potentiaaliinsa nähden ja huonekohtaiset tunnusluvut ovat edelleen melko selvästi koronaa edeltävien tasojen alapuolella.
Tavoitteet edellyttävät Gibraltarin jahtihotellin myymistä tai muuta uutta rahoitusta
Sunborn International tavoittelee 60 MEUR:n liikevaihtoa ja 24 MEUR:n käyttökatetta vuoteen 2028 mennessä. Tavoitteet edellyttävät merkittäviä investointeja ja yhtiö on julkisesti viestinyt uudesta Lontoon jahtihotellista, nykyisen Lontoon aluksen siirtämisestä Sevillaan ja uudesta jahtihotellista Vancouveriin. Kyseiset investoinnit vaativat merkittävän määrän pääomaa, minkä seurauksena pidämme maaliskuussa tiedotettua Gibraltarin jahtihotellin ehdollista kauppaa tai uutta oman pääoman ehtoista rahoitusta yhdessä vientirahoituksen kanssa edellytyksenä kyseiselle investointiaallolle. Kyseisten projektien ohella yhtiöllä on huomattava määrä muita potentiaalisia sijainteja työn alla, joskin kyseisten hankkeiden menestys määrittää nähdäksemme pidemmän aikavälin kasvutarinan mielekkyyden.
Tuotto-odotus kallistuu vahvasti väärään suuntaan
Käänteisen listautumisen jälkeen Sunborn Internationalin osakekurssi on heilunut rajusti ja näkemyksemme mukaan erkaantunut yhtiön fundamenteista. Rajallisista historiallisista kasvunäytöistä ja rahoitusriskistä huolimatta yhtiötä hinnoitellaan EV/EBITDA-pohjaisesti merkittävällä preemiolla hotellialan parhaimpiinkin toimijoihin nähden. Merkittävät kasvuinvestoinnit oikeuttavat lyhyellä aikavälillä tavallista korkeamman tulospohjaisen arvostuksen, mutta investointisyklin yli katsova 17x tasolle asettuva 2030 EV/EBITDA-kerroin jättää nähdäksemme odotukset tulevaa kehitystä kohtaan turhan korkealle. DCF-mallimme indikoi puolestaan osakkeelle 0,22 euron osakekohtaista arvoa hyvää suoritustasoa edellyttävistä ennusteista huolimatta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
