Suominen Q2'24: Tulostaso edelleen tahmea
Suomisen Q2-tulos jäi odotuksista, mutta parani vertailukaudesta ja yhtiö toisti ohjeistuksena oik. käyttökatteen parantumisesta 2024 vs. 2023. Laskimme ennusteitamme tälle ja ensi vuodelle selvästi, yhtiön tuloksen pysyessä yllättävän sitkeästi heikolla tasolla. Osake hinnoittelee mielestämme jo selvästi parempaa tulostasoa, jonka uskomme yhtiön saavuttavan aikaisintaan 2026. Toistamme vähennä-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 2,45 euroon (aik. 2,5e) matalampien ennusteiden myötä.
Liikevaihto kääntyi kasvuun, tulos karkeasti edelliskvartaalien tasoa
Suomisen Q2-liikevaihto kasvoi 5 %, kun me odotimme vain vertailukauden tasoa. Kasvua veti volyymikasvu, sillä keskihinnat laskivat, joskin parantunut myyntimix tuki hieman hinnoittelua. Suomisen oik. käyttökate oli 5,0 MEUR eli heikkoa vertailukautta (2,7 MEUR) parempi. Oik. käyttökate kuitenkin jäi meidän sekä konsensuksen odotuksista noin 6 MEUR ja tulos oli liikevoiton alapuolisilla riveillä tappiolla. Tulostaso on ollut nyt neljä kvartaalia noin 5 MEUR:n oik. käyttökatetasolla, joka on toistuvasti pettänyt odotukset nousevasta tulostrendistä. Yhtiö kertoi lähinnä tehostamistoimien varassa olevan tulosparannuksen edenneen myös sen omia odotuksia hitaammin.
Ohjeistus paranevasta tuloksesta ennallaan, mutta ennusteet jatkoivat laskusuunnassa
Suominen toisti ohjeistuksensa tälle vuodelle eli se odottaa koko vuoden vertailukelpoisen käyttökatteen paranevan (2023: 16 MEUR). Viime vuonna vastaavalla sanamuodolla ohjeistettu parannus jäi alle 1 MEUR:oon ja tuloskehitys oli odotuksia heikompaa läpi vuoden. Odotuksia heikommin sujunut H1’24 jatkoi siten samaa trendiä. Suominen paransi kuitenkin jo H1:n aikana oik. käyttökatetta 4 MEUR, joten ohjeistuksen saavuttaminen ei vaadi parannusta enää H2:lla. Uskomme kuitenkin tuloksen hieman paranevan H2:lla sekä H1:een että vertailukauteen nähden. Ennustamme oik. käyttökatteen päätyvän koko vuodelta 22 MEUR:oon. Odotuksia heikompana säilyneen tuloksen myötä laskimme kuitenkin tulosennusteita selvästi sekä tälle että ensi vuodelle.
Tuloskäänne voi olla edelleen odotettua hitaampi
Suomisen tulos on jo kolmatta vuotta peräkkäin heikolla tasolla. Kilpailutilanne on käsityksemme mukaan kireämpi kuin ennen koronavuosia, sillä alalla investointiin vahvasti uuteen kapasiteettiin, kun kysyntä oli kovaa. Tämä näkyy uskoaksemme myös hinta-/marginaalipaineena Suomiselle. Koska Suomisen tuotanto on lähes täysin kalliimman kustannustason maissa, se on myös alttiina kilpailulle edullisimmista tuotantomaista. Vaikka tuloskäänne näyttäisi lähteneen liikkeelle vuoden 2023 loppupuolella, se ei ole edennyt viime kvartaaleina (aiempiin kvartaaleihin nähden) ja tulostaso on erittäin heikko. Näemmekin edelleen riskin siitä, että käänne on odotuksiamme hitaampi, joka lisää epävarmuutta myös Suomisen tulospotentiaalista.
Osake hinnoittelee jo ”normaalia” tulostasoa, tuotto-odotus jää mielestämme heikoksi
Näemme Suomisen normaalin tulostason olevan noin 20 MEUR liikevoittoa, jonka uskomme toteutuvan 2026. Silläkin tulostasolla yhtiön arvostuskertoimet ovat neutraalit tai hieman korkeat. eli näemme 24-26 tuloskasvun menevän kertoimien sulatteluun. Vähäiset kilpailuedut huomioiden, emme usko että yhtiö pystyy pitkällä aikavälillä ainakaan oleellisesti tuottovaatimuksen ylittävään pääoman tuottoon ja siten P/B-luvun tulisi olla lähelle 1x, johon nähden 2025 vuoden 1,3x näyttää niin ikään kalliilta. Tuotto-odotus jääkin ainoastaan osinkotuoton varaan, joka jää lähivuosina alle 5 %:iin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Suominen
Suominen on vuonna 1898 perustettu kuitukangasvalmistaja, joka toimii globaaleilla markkinoilla. Suominen luo arvoa hankkimalla kuituraakaaineita ja valmistamalla niistä kuitukankaita, joita asiakkaat jatkojalostavat tuotteiksi sekä kuluttajille että ammattikäyttöön. Suomisella on kaksi liiketoiminta-aluetta: Amerikat ja Eurooppa, joista Amerikat on suurempi. Suominen on myös maailmanlaajuinen markkinajohtaja ja yksi maailman suurimmista vesineulausteknologialla valmistettujen kuitukankaiden valmistajista.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut10.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 450,8 | 465,8 | 475,1 |
kasvu-% | −8,62 % | 3,32 % | 2,00 % |
EBIT (oik.) | −2,7 | 4,4 | 11,1 |
EBIT-% (oik.) | −0,60 % | 0,95 % | 2,34 % |
EPS (oik.) | −0,14 | −0,01 | 0,09 |
Osinko | 0,10 | 0,10 | 0,10 |
Osinko % | 3,76 % | 3,79 % | 3,79 % |
P/E (oik.) | - | - | 28,46 |
EV/EBITDA | 17,62 | 10,57 | 7,34 |