Kassavirta edelleen huolenaiheena
Tecnotreen Q3:n avainluvut ylittivät lievästi ennusteemme ja yhtiö onnistui kotiuttamaan ennätysmäärän uusia tilauksia. Ongelmat piilivät kuitenkin jälleen kassavirtalaskelman puolella. Liiketoiminnan reilusti negatiivisen kassavirran lisäksi yhtiö ei saanut kerättyä vielä kaikkia vaihtovelkakirjoilla merkittyjä varoja. Yhtiö pyrkii aktiivisesti parantamaan kassavirtaprofiiliaan liiketoimintamallin muutoksen avulla, mutta kaipaamme tämän osalta ensin näyttöjä.
Tecnotree
Tecnotree on vuonna 1978 perustettu kansainvälisesti operoiva ja teleoperaattoreiden palvelemiseen keskittynyt IT-ratkaisutoimittaja. Asiakkailleen Tecnotree tarjoaa pilvipohjaisia järjestelmiä nykyisten tuotteiden, asiakkaiden ja laskutuksen hallintaan, näiden taustalla olevien prosessien digitalisoimisiin sekä asiakkaan kokeman arvon kasvattamiseen. Yhtiön tuoteportfolio kattaa kaikki teleoperaattoreiden keskeiset liiketoiminnan hallintajärjestelmät ja niiden elinkaarten vaiheet. Yleisesti ratkaisujen päätoiminnallisuuksiin kuuluu esimerkiksi tuotteen, asiakkaan, tulovirran sekä tilausten hallintaan liittyvät ratkaisut. Tecnotreen pääkonttori sijaitsee Espoossa. Tämän lisäksi yhtiöllä on yhteensä kymmenen tuotekehitys- ja myyntikonttoria viidellä eri mantereella.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.10.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 71,6 | 78,7 | 84,3 |
kasvu-% | 11,53 % | 9,97 % | 7,05 % |
EBIT (oik.) | 18,3 | 21,5 | 22,5 |
EBIT-% (oik.) | 25,57 % | 27,32 % | 26,67 % |
EPS (oik.) | 0,04 | 0,04 | 0,04 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 16,80 | 132,61 | 117,97 |
EV/EBITDA | 9,42 | 64,81 | 55,91 |