Tecnotree: Päätämme osakkeen seurannan
Tiivistelmä
- Tecnotree on irtisanonut yhtiöseurantasopimuksen, minkä vuoksi emme enää anna osakkeelle suositusta tai tavoitehintaa.
- Yhtiö on kohdannut haasteita kassavirran konvertoinnissa ja taseen paisumisessa, mikä on lisännyt riskipreemiota osakemarkkinoilla.
- Ostokonsortio, johon kuuluu yhtiön toimitusjohtaja ja suurimmat omistajat, on tehnyt käteisostotarjouksen Tecnotreen osakkeista, tavoitteena jatkaa kasvustrategiaa yksityisenä yhtiönä.
- Ostokonsortion tarjous on saanut tukea merkittäviltä omistajilta, mutta osa vähemmistöomistajista suhtautuu tarjoukseen varauksellisesti.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Päätämme Tecnotreen seurannan yhtiön irtisanottua yhtiöseurantasopimuksen. Seurannan päättymisen vuoksi emme anna osakkeelle enää suositusta (aik. pidä) tai tavoitehintaa (aik. 5,70 EUR). Tecnotreestä tehtiin tammikuun lopussa julkinen käteisostotarjous, jonka tarjousaika on parhaillaan käynnissä.
Tecnotreen viime vuodet ovat olleet tapahtumarikkaita
Aloitimme Tecnotreen seurannan maaliskuussa 2021. Tecnotree oli tuolloin vaikeiden vuosien jälkeen vahvassa tuloskasvuvaiheessa, ja yhtiö onnistui pääsemään velkasaneerausohjelmasta osakeannin tuoman pääomituksen tukemana. Vahvasta tuloksenteosta huolimatta Tecnotree ei kuitenkaan onnistunut konvertoimaan tulostaan kassavirraksi, mikä näkyi saamisten paisumisena taseessa, ja yhtiö joutuikin hakemaan lisää rahoitusta vuonna 2023 vaihtovelkakirjojen avulla. Myös mittavat aktivoidut tuotekehitysinvestoinnit ja valuuttakurssit tekivät hallaa kassavirralle, ja kokonaisuudessaan 2020-luvun kumulatiivinen vapaa kassavirta on jäänyt heikoksi tulostasoon nähden. Kassavirtahaasteiden ja taseen paisumisen myötä olemme nähneet selvän riskin yhtiön taseeseen kirjattujen erien kuranttiudesta.
Vuodesta 2024 yhtiön kassavirta kehittyi asteittain parempaan päin ja vuonna 2025 yhtiö teki jo selvästi positiivisen kassavirran (vapaa kassavirta 4,6 MEUR). Vuodelle 2026 yhtiö ohjeisti edelleen hieman paranevaa yli 5 MEUR:n vapaata kassavirtaa, mikä indikoi kuitenkin edelleen varsin vaisua kassakonversiota.
Kassavirran kotiuttamiseen liittyvien haasteiden lisäksi yhtiö on kamppaillut viime vuosina useamman hallintotapaan ja sijoittajaviestintään liittyvän epäselvyyden kanssa, jotka ovat vaikuttaneet sijoittajien luottamukseen ja nostaneet yhtiön osakkeen riskipreemiota osakemarkkinoilla.
Ostokonsortio haluaa jatkaa kasvustrategiaa yksityisenä
Tuorein käänne Tecnotreen sijoitustarinassa oli, kun yhtiön toimitusjohtajasta Padma Ravichanderista, suurimmasta omistajasta Fitzroy Investmentsistä sekä Afrikkaan fokusoituneesta pääomasijoittaja Helios Investment Partnersista muodostunut konsortio teki hallituksen suositteleman käteisostotarjouksen Tecnotreen osakkeista (5,70 euroa per osake), vaihtovelkakirjoista, warranteista ja optioista. Konsortion näkemyksen mukaan yhtiön ostaminen yksityiseksi muun muassa poistaa listallaoloon liittyvät raportointi- ja kustannusrasitteet. Arviomme mukaan konsortio myös näkee yksityisenä yhtiönä operoimisen listayhtiötä vapaampana niin sijoittajaviestinnän kuin esimerkiksi aggressiivisempien kasvuinvestointien toteuttamisen kannalta.
Nykyisistä omistajista Ravichanderin ja Fitzroyn lisäksi myös Luminos Sun Holding Limited on sitoutunut hyväksymään tarjouksen, ja yhdessä sitoumukset edustavat noin 46,7 % huomioiden kaikki ulkona olevat vaihtovelkakirjat. Myös alkuun tarjoukseen vastahakoisesti suhtautunut Kyösti Kakkonen kommentoi jo julkisuuteen puoltavansa tarjousta. Suuremmista vähemmistöomistajista ainakin Jorma Nieminen (8,3 % omistus helmikuun lopussa) sen sijaan vaikuttaa suhtautuvan nuivasti ostotarjoukseen. Nieminen yhtiöineen on myös lisännyt omistustaan Tecnotreessä tarjouksen jälkeenkin, mikä voi indikoida haasteita konsortiolle saada kasaan 90 % osakkeista.
Osakkeen seuranta päättyy
Tecnotreen seuranta on perustunut yhtiön ja Inderesin väliseen yhtiöseurantasopimukseen. Valitettavasti emme enää tarjoa sijoittajayhteisöllemme ja Tecnotreen omistajille analyysiseurantaa yhtiön irtisanottua sopimuksen. Yhtiön liiketoiminnan kehitystä voi edelleen seurata yhtiön sijoittajasivuilta. Vanhat analyysimme säilyvät myös sijoittajien luettavissa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
