Tuloksen on parannuttava
SRV:n tulos on ajautumassa jo toista vuotta putkeen tappiolle heikkojen projektien ja Venäjän arvonalennusten vuoksi. Tappioiden vuoksi yhtiön taloudellinen tilanne on heikko ja tulostaso on saatava seuraavina vuosina käännettyä. Lupauksiin tulosparannuksesta heikentyvän uudisrakentamisen markkinan, Venäjän talouden epävarmuuden ja toistuvien projektiongelmien vuoksi on mielestämme syytä kuitenkin suhtautua maltilla. Arvostus on tulospohjaisesti hyvinkin haastava, mutta osien summa -laskelman tulosparannukseen nojaava potentiaali rajaa vielä toistaiseksi merkittävää laskuvaraa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
SRV Group
SRV on vuonna 1987 perustettu projektinjohtourakoitsija ja kiinteistöhankkeiden kehittäjä. Yhtiön liiketoiminta on keskittynyt rakentamisen ja kiinteistökehityksen osalta Suomeen. SRV:n liiketoiminta kattaa kokonaisvaltaisesti koko rakennushankkeen toteuttamisen ja kaupallistamisen arvoketjun. Yhtiö vastaa hankkeiden sopimusmallista riippuen kohteiden kehityksestä, kaupallistamisesta ja rakentamisesta. Yhtiö on toiminut suuremmissa kiinteistökehityshankkeissa myös sijoittajan roolissa kumppaneiden kanssa ja omaperustaisissa kauppakeskushankkeissa liiketoiminnan operoijana. SRV:n toteuttamien hankkeiden laajuus vaihtelee noin vuoden mittaisista muutaman miljoonan euron projektinjohtourakoista aina jopa yli 10 vuotta kestäviin miljardiluokan aluekehityshankkeisiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut21.10.2019
2018 | 19e | 20e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 959,7 | 1 018,9 | 923,8 |
kasvu-% | −13,88 % | 6,17 % | −9,33 % |
EBIT (oik.) | −10,1 | −6,8 | 26,8 |
EBIT-% (oik.) | −1,05 % | −0,67 % | 2,90 % |
EPS (oik.) | −7,46 | −7,28 | 0,19 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | 26,73 |
EV/EBITDA | - | 60,11 | 10,53 |
