Tulos jatkaa nousutrendillä
Kamuxin Q4-tulos jäi hieman odotuksista ja laskimme tämän vuoden liikevoittoennustetta 3 % etenkin Ruotsin vetämänä. Uskomme yhtiön kuitenkin jatkavan tänä vuonna tuloskasvua ohjeistuksen mukaisesti. Pidemmän aikavälin ennusteet ja näkemyksemme ovat käytännössä ennallaan ja näemme osakkeen arvostuksen siihen nähden houkuttelevana.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kamux
Kamux on vuonna 2003 perustettu käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut autoliikeketju. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, jossa Kamux on oman arvionsa mukaan markkinajohtaja sekä, Ruotsissa ja Saksassa. Liiketoimintamallinsa mukaisesti Kamux tarjoaa asiakkailleen myös autokauppaan liittyviä integroituja palveluita, kuten esimerkiksi kolmansien osapuolten rahoitustuotteita. Keskeinen osa Kamuxin asiakaspalvelukonseptia on kotiinkuljetuspalvelu Suomessa ja Ruotsissa, jolloin auto toimitetaan asiakkaalle ja samalla noudetaan mahdollinen vaihtoauto. Digitaalisten kanavien lisäksi yhtiöllä on yli 70 myymälää.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut03.03.2024
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 002,1 | 1 053,7 | 1 123,4 |
kasvu-% | 3,4 % | 5,1 % | 6,6 % |
EBIT (oik.) | 18,0 | 22,1 | 29,9 |
EBIT-% (oik.) | 1,8 % | 2,1 % | 2,7 % |
EPS (oik.) | 0,29 | 0,40 | 0,56 |
Osinko | 0,17 | 0,19 | 0,21 |
Osinko % | 3,0 % | 8,1 % | 9,0 % |
P/E (oik.) | 19,09 | 5,84 | 4,16 |
EV/EBITDA | 9,71 | 4,26 | 3,39 |
