Tulosaallon pohja nähty - arvostus ei houkuta
Solteq on tehnyt kuluvan vuoden aikana useita merkittäviä muutoksia strategiaansa, organisaatioon ja operatiiviseen toimintamalliin, joiden kautta yhtiö pyrkii laajentamaan kasvumahdollisuuksiaan, parantamaan kannattuvuustasoa ja vastaamaan paremmin vallitseviin markkina-trendeihin. Arvioimme, että Solteq saavutti Q3:lla transformaatioon liittyen tulosaallon pohjan ja tulos alkaa nyt asteittain parantua. Kurssilaskun jälkeen ja ennustamaamme kannattavuuskäänteeseen nähden pidämme Solteqin arvostustasoa melko neutraalina, mutta korkeamman arvostustason hyväksymiseksi yhtiön pitäisi kuitenkin antaa vielä konkreettisia näyttöjä orgaanisen kasvun ja kannattavuuden parantumisesta.
Solteq
Solteq on vuonna 1982 perustettu pohjoismainen IT-palveluiden ja ohjelmistoratkaisujen tarjoaja, joka on erikoistunut liiketoiminnan digitalisaatioon sekä toimialakohtaisiin ohjelmistoihin. Keskeisiä toimialoja, joista yhtiöllä on pitkäaikainen kokemus, ovat kauppa, teollisuus, energia ja palvelut. Solteq toimii Pohjoismaissa ja muutamissa muissa Euroopan maissa. Solteqin palvelut kattavat pilvestä tarjottavien IT-ratkaisujen koko elinkaareen, sähköisen liiketoiminnan kehityksen konsultoinnista ja palvelumuotoilusta toteutuksiin ja ylläpitoon. Yhtiö on jakanut liiketoimintansa kahteen segmenttiin Solteq Digital ja Solteq Softwareen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.10.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 63,0 | 65,3 | 73,4 |
kasvu-% | 16,29 % | 3,56 % | 12,48 % |
EBIT (oik.) | 3,1 | 2,8 | 4,3 |
EBIT-% (oik.) | 4,94 % | 4,36 % | 5,84 % |
EPS (oik.) | 0,08 | 0,05 | 0,11 |
Osinko | 0,05 | 0,00 | 0,05 |
Osinko % | 3,13 % | 7,81 % | |
P/E (oik.) | 21,18 | 12,43 | 5,67 |
EV/EBITDA | 5,27 | 9,55 | 4,68 |