Vahvat ajurit tilikaudelle 2018
Panostajan Q4-raportti oli pitkälti odotuksien mukainen. Q4-tulosta leimasivat monet poikkeukselliset erät, jotka liittyivät yritysjärjestelyihin ja Takomaan. Osinkoehdotus oli odotuksiemme mukaisesti 0,04 euroa eivätkä myöskään näkymät sisältäneet yllätyksiä. Avainomistuksista Granon kannattavuuskehitys jäi hieman odotuksista, mutta toisaalta KotiSun ylitti selvästi odotuksemme erinomaisella Q4-tuloksella. Mahdollisista irtaantumisista yhtiö oli odotetusti vaitonainen, mutta mielestämme ne ovat mahdollisia piankin. Olemme päivittäneet osien summa-laskelmamme ja nostaneet tavoitehintamme 0,95 euroon (aik. 0,93 euroa). Toistamme lisää-suosituksemme Panostajan osakkeen ollessa edullinen suhteessa yhtiön omistuksiin.
Panostaja
Panostaja on vuonna 1984 perustettu sijoitusyhtiö, joka omistaa ja kehittää suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiö keskittyy erityisesti palvelu- ja ohjelmistoalan yrityksiin. Panostaja pyrkii löytämään laadukkaita, kasvukykyisiä sijoituskohteita ja kehittämään niitä eteenpäin. Panostajalla on sijoituksia mm. seuraavissa yhtiössä Oscar Software, Grano, CoreHW, Hygga ja Gugguu.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.12.2017
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 193,2 | 243,3 | 261,3 |
kasvu-% | 12,00 % | 25,94 % | 7,41 % |
EBIT (oik.) | 9,5 | 17,8 | 19,9 |
EBIT-% (oik.) | 4,92 % | 7,30 % | 7,63 % |
EPS (oik.) | 0,04 | 0,10 | 0,13 |
Osinko | 0,04 | 0,04 | 0,05 |
Osinko % | 4,00 % | 10,26 % | 12,82 % |
P/E (oik.) | 24,37 | 3,79 | 2,90 |
EV/EBITDA | 9,44 | 5,25 | 4,87 |