Liikevaihdon kasvu ja tulos kehittyivät vahvasti molempien liiketoiminta-alueiden vetämänä vuoden 2024 viimeisellä kvartaalilla. Teimme pieniä leikkauksia ennusteisiimme yhtiön varovaiseksi tulkitsemamme ohjeistuksen johdosta ja arvioimme EBITA-liiketuloksen nousevan lähelle ohjeistusvälin ylälaitaa. Tuotto-odotus ei kuitenkaan ole enää nykyisellä osakekurssilla riittävä, minkä vuoksi laskemme suosituksen tasolle vähennä (aik. lisää) 54 euron tavoitehinnalla (ennallaan). Teollisen kysynnän selkeä vahvistuminen voisi parantaa tuotto-odotusta, mutta tästä on toistaiseksi saatu vasta melko varhaisia indikaatioita.
Q4-lukujen vahva taso oli tiedossa yhtiön tammikuussa antaman positiivisen tulosvaroituksen myötä, mutta tulospäivä tarjosi väriä lukujen taustalle. Q4:n vahvaan kasvuun (14 % v/v) vaikutti mm. positiivinen värähtely teollisuuden kysynnässä mm. USA:ssa ja Kiinassa sekä Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen (S&Y) tilauskannan odotettua korkeampi tuloutuminen joulukuun aikana. Jatkuvan liikevaihdon kasvu oli vahvalla 18 %:n tasolla orgaanisesti. Liiketuloksen kasvusta (Q4’24: 28 MEUR, Q4’23: 16 MEUR) noin 7 MEUR syntyi S&Y:stä ja 5 MEUR Teollisista mittauksista. Tuloskasvuun vaikutti vahvan liikevaihdon lisäksi hyvä kuri kiinteiden kustannusten osalta. Tulkitsemme Q4:n vahvan kasvun ja tuloskehityksen olleen hieman keskipitkän aikavälin trendiviivan yläpuolella, vaikka positiiviseen kehitykseen liittyi toki myös kestäviä ajureita. Osinkoehdotus 0,85 euroa vastaa 48 % koko vuoden tuloksesta ja ylitti sekä meidän että konsensuksen odotukset (2023: 0,75 €). Nettovelka oli vuoden 2024 lopussa 41 MEUR eli hieman ennustettamme (21 MEUR) korkeampi ja vapaa kassavirta oli siten ennustettamme heikompi.
Vaisalan tuore ohjeistus vuodelle 2025 indikoi liikevaihdon kasvavan 4-10 % ja EBITA-liiketuloksen olevan 90-105 MEUR (2024: 90 MEUR). Pidämme ohjeistusta jokseenkin varovaisena tunnistettavissa oleviin kasvun ajureihin nähden ja odotamme kasvun (9,5 %) sekä EBITA:n (102 MEUR) asettuvan ohjeistusvälien yläpään tuntumaan. Vuoden 2024 aikana toteutetut pääasiassa dataliiketoimintaa täydentävät yritysostot muodostavat liikevaihdon kasvusta arviolta vajaat 3 %-yksikköä. Myös orgaanisen kasvun tulisi arviomme mukaan olla hyvällä tasolla molemmilla liiketoiminta-alueilla, mitä tukee mm. teollisuuden kysynnän pieni piristyminen sekä S&Y:n vahva tilauskanta (+30 % v/v). Mahdolliset USA:n asettamat tariffit eurooppalaiselle tuonnille voisivat negatiivisessa skenaariossa aiheuttaa pienehköjä haittoja Vaisalalle ja kauppapolitiikan epävarmuus voi hidastanee jo asiakkaiden investointeja jossain määrin. Vuosien 2025-26 liikevaihtoennusteemme laskivat 3 % ja EBITA-ennusteet 3 % ja 2 % matalahkon ohjeistuksen myötä.
Vahva asema hajautuneilla ja ripeästi kasvavilla loppumarkkinoilla tekee Vaisalan tuloskasvuprofiilista hyvän ja liiketoiminnan riskitasosta melko matalan. Tulospohjainen arvostus (EV/EBITA 2025e: 19x) on kuitenkin noussut vahvan kurssikehityksen ja pienten ennusteleikkaustemme myötä yli arvioimamme käyvän tason (18x), vaikka ennustamme tuloksen kehittyvän lähelle ohjeistuksen ylälaitaa. Käyvän kertoimen soveltaminen vuoden 2026 ennusteisiimme tuottaisi vain vajaan 8 %:n tuotto-odotuksen yhdessä osingon kanssa, mikä ei mielestämme ole erityisen houkutteleva vaikka yltää juuri ja juuri tuottovaatimuksen tasolle. Makrotalouden merkittävä parantuminen ja investointipatojen aukeaminen nostaisi tuotto-odotuksen varmasti houkuttelevaksi, mutta pienistä positiivisista signaaleista huolimatta emme pidä vuosien 2021-22 kaltaista investointiaaltoa todennäköisenä lähivuosien aikana.
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille