Wärtsilä Q1'25: Hyvä tuloskasvunäkymä ennallaan
Alkuvuosi sujui tuloksellisesti hyvin ja myös tilauskehityksen jakauma oli hieman ennakko-odotuksia suotuisampi. Yhtiö piti kiinni positiivisesta markkinanäkymästä, mikä nähdäksemme hieman lievittää pelkoja viime kuukausina nousseista markkinakasvuun vaikuttavista epävarmuustekijöistä. Yhtiöllä on vahva asema ja korkea pääoman tuotto rakenteellisesti kasvavilla loppumarkkinoilla, minkä vuoksi nykyinen laskenut arvostustaso on mielestämme houkutteleva. Toistamme lisää-suosituksen ja 18,5 euron tavoitehinnan.
Tuloksellisesti hyvä ja odotusten mukainen alkuvuosi
Q1 sujui hyvin ja pääosin odotusten mukaisesti. Liikevaihto jäi 8 % ennusteista, mikä johtui enimmäkseen kvartaalitasolla volatiilin ja katetasoltaan matalan Energy Storagen toimitusten ajoituksista. Konsernin oikaistu liikevoitto (171 MEUR) kasvoi 29 % v/v ja osui ennusteisiin. Liiketoiminnan rahavirta oli hyvällä 190 MEUR:n tasolla, vaikka laskikin vahvaan vertailukauden tasoon (258 MEUR) nähden. Yhtiö toisti viestin, että nettokäyttöpääoma on edelleen poikkeuksellisen hyvällä tasolla ja pääomaa tulee lähiaikoina sitoutumaan hieman nykyistä enemmän, mikä voi painaa kassavirtaa tulokseen suhteutettuna.
Tilauskertymän jakauma oli hieman odotuksia parempi
Q1:n tilauskertymä 1902 MEUR (-1 % v/v) osui konsensukseen ja ylitti ennusteemme 3 %:lla. Palveluliiketoiminnan tilaukset kasvoivat vakaata 5 %:n tahtia, kun taas uuslaitemyynnin tilaukset laskivat 7 % vahvasta vertailukaudesta. Energyn Power Plant –liiketoiminnan tilauskertymä kasvoi 16 % jatkaen edelliskvartaalien vahvaa trendiä ja ylitti konsensusennusteen 13 %:lla. Myös Portfolio Business –yksikön tilauskertymä kasvoi vahvat 32 % ja ylitti konsensuksen 36 %:lla. Marinen tilaukset kasvoivat 11 %, mikä oli lähes odotusten mukaisella tasolla. Energy Storagen tilaukset laskivat ja jäivät odotuksista. Kokonaisuudessaan pidämme tilausten jakaumaa suotuisana odotuksiin nähden, koska arvioimme etenkin Energyn Power Plant –liiketoiminnan tilauskasvun olevan pitkän aikavälin tuloskehityksen kannalta olennaisempaa verrattuna Energy Storageen. Tilauskanta oli Q1:n lopussa 8 533 MEUR (+17 % v/v).
Näkymät tulevalle 12 kuukaudelle ovat edelleen positiiviset
Wärtsilä ohjeistaa Marinen ja Energyn kysyntäympäristön olevan seuraavan 12 kk:n aikana vertailukautta parempi (kuten edellisenkin kvartaalin lopussa arvioitiin). Uusien laivatilausten näkymä on Clarksonsin ennusteen mukaan heikentynyt kauppasodan aiheuttaessa epävarmuutta maailmankauppaan, mutta Wärtsilälle tärkeiden laivasegmenttien kuten risteilijöiden ja lauttojen kysyntä on yhä hyvää. Power Plant -tilauksissa on edelleen hyvä imu. Energy Storage kärsii tullien pelosta USA:ssa, jonka osuus koko segmentistä on kuitenkin rajallinen. Wärtsilä on suojannut asemansa asiakas- ja hankintasopimuksissaan niin, että mahdolliset tullimaksujen muutokset eivät aiheuta yhtiölle yllättäviä lisäkuluja, vaan riskit ovat asiakkailla. Lisäksi yhtiö panostaa strategiansa mukaisesti kannattavaan palveluliikevaihtoon syventämällä yhteistyötä asiakkaiden kanssa, mikä tukee kannattavuusnäkymiä. Pidimme ennusteemme pääosin ennallaan.
Kilpailukyky ja markkinoiden kasvunäkymät houkuttavat
EV/EBIT 9,7x vuoden 2025 ennusteillamme on nähdäksemme erittäin maltillinen taso vahvaa sijoitetun pääoman tuottoa tekevälle (2024 ROI: 24 %) ja pitkällä aikavälillä mm. päästöjen vähentämisen tuella kasvavalle yhtiölle. Arvostusero verrokkiryhmään on kasvanut jo 42 %:iin (verrokkien 2025e EV/EBIT mediaani: 16,6x). Toisaalta on hyvä tiedostaa, että kauppasodan epäsuoria vaikutuksia Wärtsilään on vielä toistaiseksi vaikea arvioida, minkä vuoksi erityisesti vuosien 2025-26 tulosnäkymiin kohdistuu korkeaa epävarmuutta. Konsernin monimutkainen rakenne voi myös osin painaa markkinan hyväksymää arvostusta DCF-laskelmaamme nähden (DCF: 19,3 €/osake).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Wärtsilä
Wärtsilä on vuonna 1834 perustettu, kansainvälisesti johtava merenkulku- ja energiateknologian toimittaja ja sen liiketoiminnan ytimessä on pyrkimys hiilineutraaleihin teknologioihin ja ratkaisuihin. Yhtiön pääliiketoimintoja ovat 1) Wärtsilä Energy, joka toimittaa nykyisillä ja tulevaisuuden polttoaineilla toimivia sähköjärjestelmää tasapainottavia voimalaitoksia, hybridiratkaisuja ja energian varastointi- ja optimointiteknologiaa sekä 2) Wärtsilä Marine, jonka tarjoomaan kuuluvat moottorit, propulsiojärjestelmät, sähköistys- ja hybridiratkaisut, integroidut voimansiirtojärjestelmät sekä elinkaaripalvelut.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.04.
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 6 449,0 | 7 574,2 | 7 927,2 |
kasvu-% | 7,2 % | 17,4 % | 4,7 % |
EBIT (oik.) | 714,1 | 837,8 | 912,1 |
EBIT-% (oik.) | 11,1 % | 11,1 % | 11,5 % |
EPS (oik.) | 0,86 | 1,03 | 1,13 |
Osinko | 0,44 | 0,50 | 0,58 |
Osinko % | 2,6 % | 2,8 % | 3,2 % |
P/E (oik.) | 20,0 | 17,5 | 15,9 |
EV/EBITDA | 10,9 | 9,8 | 8,8 |
