Endominesin vvk-lainojen konvertointi jatkui
Endomines tiedotti perjantaina, että se oli vastaanottanut vvk-lainoihin liittyen vaihtoilmoituksen, jonka perusteella 0,7 MEUR vaihdetaan yhtiön uusiksi osakkeiksi. Konversiohinta (8,43 euroa osakkeelta) muodostui vvk-lainasopimuksen mukaisesti osakkeen päätöskurssilla lasketusta päivittäisestä keskihinnasta vaihtovaatimuksen päivää edeltävän 15 kaupankäyntipäivän aikana vähennettynä 15 %:lla. Konvertointien seurauksena Endomines laskee liikkeeseen yhteensä 83 035 uutta osaketta (0,8 % osakkeiden kokonaismäärästä uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen).
Nyt ilmoitettu konversio oli jatkoa joulukuussa toteutuneelle huomattavasti suuremmalle sekä tammikuussa tehdylle pienelle vvk-lainojen konversioille (kts. kommenttimme täältä ja täältä). Vvk-lainojen rakenteita peilaten olemme huomioineet lainoista syntyvän potentiaalisen konversion jo osien summa -mallissamme. Kokoluokaltaan nyt toteutunut konversio oli melko pieni, minkä myötä sillä ei ole olennaisia vaikutuksia kokonaisuuden kannalta (vrt. H2’24:n lopussa taseessa 15,1 MEUR vvk-lainoja). Tulemme päivittämään sen ennusteisiimme kuitenkin seuraavan päivityksemme yhteydessä. Viimeisin yhtiöraporttimme on luettavissa täältä.
Login required
This content is only available for logged in users
