Huhtamäen velkaantuneisuus?
Question
Näettekö suurta riskiä Huhtamäen nykyisessä velkaantuneisuustasossa tai sen kasvussa? Esim. jos investoinnit eivät alkaisikaan tuottaa odotetusti.
Answer
Mielestämme Huhtamäen velkaantuneisuus on vielä hyvin hallinnassa, sillä yhtiön velanhoitokykyä kuvaava nettovelka/käyttökate oli hyvällä tasolla 1,9x Q2:n lopussa, kun taas yhtiön tavoitetaso on 2x-3x ja lainojen kovenanttiraja 3,5x. Näin ollen tuloksen kohtuullisen selvä heikentyminenkään ei vielä ajaisi todennäköisesti yhtiön velanhoitokykyä huolestuttavalle tasolle.
Pääomavaltaisessa perusteollisuudessa pääoman tuoton ja toisaalta pääoman kustannuksen optimointi vaatii velkavivun käyttöä. Mielestämme Huhtamäki on käyttänyt matalia korkoja hyvin hyödyksi kasvustrategiansa toteuttamisessa, sillä selvän mutta hallitun velkavivun ansiosta yhtiön oman pääoman tuotto on ollut viime vuosina noin 3 %-yksikköä sijoitetun pääoman tuottoa korkeampi (osalta tähän vaikuttaa toki myös yhtiön viime vuosien matala veroaste). Näin ollen velkavivun hyödyntäminen on mielestämme Huhtamäen osakkeenomistajien kannalta pelkästään positiivinen asia.