Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

Hei, Jos haluaisin sijoittaa teidän mallisalkkunne mukaisesti, niin kuinka salkkua pitäisi lähteä rakentamaan nollatilanteesta? Osa osakkeista on käsittääkseni jo noussut sitten salkkuun oston jälkeen ja tuleva arvonnousun voisi siis olettaa olevan pienempi. Terveisin Amatööri

Answer 

Hei, vastaavanlaista on kysytty aiemmin täällä: https://www.inderes.fi/kysymys/mallisalkku-porssiromahduksen-tullessa

"Jos haluan lähteä seuraamaan Mallisalkkua, onko jälkijunassa mukaan lähteminen tuhoon tuomittua (kurssit jo nousseet nousuvaran) vai oletteko valinneet kohteet niin pitkän tähtäimen näkymiä ajatellen, että vieläkin ehtii mukaan?

Mallisalkun runko koostuu pääasiassa laadukkaista yhtiöistä, jotka pystyvät näkemyksemme luomaan omistaja-arvoa pitkällä aikavälillä ja ovat edelleen järkevästi hinnoiteltuja. Joidenkin kohteiden osalta on selvää, että suurin arvonnousu on jo nähty. Esimerkiksi Revenio on hieno yhtiö, mutta osakkeen tuotto ei tule olemaan >800 % seuraavan neljän vuoden aikana. Suosittelemme tutustumaan analyytikoidemme tuoreisiin raportteihin sekä salkkuyhtiöistä että muista mielenkiintoisista caseista oman sijoituspäätöksen tueksi. Näistä raporteista selviää Inderesin nykyiset näkemykset eri yhtiöistä. Samalla mallisalkku antaa toivottavasti sijoitusideoita."

Eli aina kannattaa lukea yhtiöihin liittyvät raportit ennen päätöksiä. Mallisalkku sekä pörssi ovat nousseet voimakkaasti, joten emme odota lähivuosina mallisalkun tuottavan yhtä voimakkaasti kuin aiempina vuosina (viim. 6 vuoden tuotto noin 25 % per vuosi). Odotamme sen kuitenkin tuottavan ylituottoa suhteessa Helsingin pörssin keskimääräiseen tuottoon nähden.