Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

"Tulos ei ylänyt odotuksiin..."

Inderes Q&A 09.02.2018 10:44

Hei, Talousjulkaisujen teksteistä voi aina poimia "tulos jäi alle odotusten /ylitti odotukset ..." tms. Tästä tulee mieleen, että odotukset eli ennusteet olisivat oikeassa ja yrityksen toiminta olisi jotenkin virheellistä, koska ei vain pystynyt toteuttamaan näitä odotuksia. Voisiko joku analyysitaho tai analyytikko myöntää, ettei onnistunut ennakoimaan yrityksen tulosta oikein?

Answer 

Hei,

Hyvä kysymys! Me myönnämme kernaasti, ettemme osu aina oikeaan :) Se yksinkertaisesti kuuluu sijoittamiseen; ennustaminen ei tunnetusti ole helppo laji. Relevantimpaa useimmiten on kuitenkin, että itse suositus ja käsitys pitkän aikavälin sijoituscasesta on oikea, ei se että yhden kvartaalin tulos ennustetaan sentilleen oikein. 

Itse kysymykseen: markkinoilla "diskontataan" eli hinnoitellaan kaikki mahdollinen informaatio osakkeeseen saman tein heti tässä ja nyt (jos markkinat ovat tehokkaat, mikä on eri keskustelun aihe). Tähän kuuluu myös markkinan odotukset: olisi hassua, mikäli vaikka UPM ja esimerkiksi kasvuyhtiö Revenio hinnoiteltaisiin samoilla kertoimilla, sillä toisen kasvulupaus ja -odotukset ovat tyystin erilaiset kuin toisen.

Kuten elämässä yleensä, odotukset tarkoittavat myös riskiä pettymyksille ja kolikon toisella puolella myös mahdollisuuksia positiivisille yllätyksille. Osakemarkkina on käytännössä yksi valtava odotusten summa pörssiyhtiöiden seuraavien vuosien ja vuosikymmenten taloudellisesta menestyksestä. Siksi odotukset dominoivat myös otsikoissa, vaikka ne joskus kohtuuttomilta tuntuvatkin: meidän sijoittajien odotuksiahan ne viime kädessä ovat.